Papunetin blogi
A A A

Kommunikoinnista

Tämän kuun alkupuolella vietettiin Puhevammaisten viikkoa: Oli erilaisia tapahtumia, joissa kerrottiin puhevammaisuudesta ja kommunikointimahdollisuuksista. Tuotiin kiitettävästi esille useita puhevammaisia kansalaisia, jotka kertoivat oman tarinansa julkisuuteen.

Muutaman viikon ajan olen saanut kokea aitoa puhevammaisen arkea. Tosin olenhan ollut koko ikäni puhevammainen, joka puhuu epäselvää puhetta ja käyttää tulkkia ja puhelaitetta. Nyt sähköpyörätuoliin kiinnitetty puhelaitteen pidiketeline katkesi – en ole käynyt korjauttamassa, koska lähiaikoina saan uuden sähköpyörätuolin uusine telineineen. Siis en ole juuri lainkaan käyttänyt puhelaitettani.

Asuinyhteisössäni moni ymmärtää puhettani – osa enemmän, osa vähemmän. Yhteisössämme on kuitenkin opiskelijoita ja uusia sijaisia, jotka eivät ole tottuneet kuuntelemaan minua. Vakituisten avustajien mielestä kyllä minä osaan neuvoa yksin uutta työntekijää.

Nyt olen joutunut turvautumaan elekieleen ja osoittamiseen, kun uusi avustaja ei ole täysin saanut selvää puheestani. Vaikka tavaroiden osoittamisella ymmärretyksi tuleminen on hiukan hidasta, olemme kuitenkin jotenkuten saaneet asian selvitetyksi. Tosin toisinaan on tuottanut vaikeuksia, kun olen pyytänyt esimerkiksi hakemaan sähköpyörätuolini lataushuoneesta – enhän ole voinut osoittaa tavaraa, jota ei ole näkyvillä.

Itsekseni olen huomannut, että osoittamisen viittaukset ovat vaihdelleet: Kun joskus olen ”huitonut” napakasti, olen kuullut korvissani edesmenneen äitini käskyn ”Tee se!”. Mutta toisinaan, kun käteni osoittanut hiljalleen verkkaisesti, voinee sen ilmaista ”Voisitko ystävällisesti tehdä sen?”.

Joskus on ollut esillä se, mitä olisi olla yhden päivän ilman puhumista. Olen melko lailla varma, että jokainen ihminen tulisi jotenkin ymmärretyksi: Toiset osittain, toiset täydellisesti – riippuen siitä, kuinka jokainen käyttää luovuuttaan itseään ilmaisuun!

Santra

Kommentoi