Kun sanat eivät vain tule

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni Papunetissä mutta ei suinkaan muuten. Kerron selektiivisestä mutismista, joka minulla on todettu kaksi vuotta sitten.

Ai mitä on mutismi? Se tarkoittaa valikoivaa puhumattomuutta. Mutismi on hyvin vähän tunnettu asia. Se alkaa yleensä 3–4 vuotiaana. Yleensä lapsi puhuu normaalisti kotona mutta vaikenee täysin tai osittain vaikkapa päiväkodissa tai koulussa. Tytöillä mutismia esiintyy hieman enemmän kuin pojilla. Kyse ei ole kuitenkaan uhmasta, vaikka jopa hoitohenkilökunta saattaa niin luulla. Sanat eivät vain tule.

Diagnoosin edellytyksenä häiriön on kestettävä yli kuukauden, se ei saa selittyä uudella elämäntilanteella eikä mutismin kanssa samaan aikaan voi olla merkittäviä kielellisiä vaikeuksia.

Yleensä mutistin perheessä on myös muita joilla saattaa olla vaikkapa ujoutta. Näitä ei kuitenkaan kuulu sekoittaa keskenään. Ennen uskottiin, että mutistin kotona ei välttämättä ole kaikki hyvin mutta tästä uskosta on nykypäivänä jo luovuttu.

Mutismi ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan ja niissä on paljon samoja oireita. En itsekään oikein tiedä niiden eroa. Jossain lukee, että mutismiin liittyy jonkin verran enemmän kielellisiä vaikeuksia, vaikka aiemmin kerroinkin että ne eivät voi olla merkittäviä. Pieniä siis voi olla.

Mutismiin ei ole yhtä oikeaa hoitoa. Joissain tapauksissa käytetään puhe- tai toimintaterapiaa. Joissain tapauksissa masennuslääkitys on tarpeen. Lääkitystä ei kuitenkaan suositella ensisijaiseksi hoidoksi ja sen rinnalla olisi hyvä olla muutakin.

Mutismi on myös muuta kuin puhumattomuutta. Puhumisen korjaus ei myöskään ole se asia, johon pitäisi ensisijaisesti puuttua.

Esimerkiksi minä saatan jumiutua täysin ahdistavassa tilanteessa. Ymmärrys laskee. Se on tosi pelottavaa. Minua saattaa auttaa, että joku tulee ja ottaa kädestä. Kertoo, että kaikki on hyvin. Tietenkin riippuu, kuka se joku on. Kerran, kun opettaja koitti koskettaa, menin vielä enemmän lukkoon. Niissä tilanteissa en voi kommunikoida välttämättä ollenkaan. Ehkä vain kyllä ja ei saattavat onnistua.

Kommunikointi taitaa kuitenkin olla mutismissa se näkyvin haaste. Siihen on onneksi nykyään olemassa paljon apuja. Voi vaikka kirjoittaa sähköpostia, osoittaa kirjaimia, kirjoittaa kännykän ruudulle tai vain kirjoittaa kynällä paperille.

Jotkut mutistiset ihmiset eivät kuitenkaan pysty kirjoittamaan edes toisten nähden, koska sekin voi olla liian ahdistavaa. Samoin esimerkiksi syöminen tai vaikkapa liikuntatunnit. 

Kuinka sitten kommunikoin itse? Käytän nykyään jonkin verran aakkostaulua koulussa tietyillä tunneilla. Se on nopeampaa kuin kännykän käyttö. Kaupassa käytän kännykän viestisovellusta. Paperille en oikein enää kirjoita. Ennen kirjoitin melkein aina. Jos toinen on yhtään viittomataitoinen, niin saatan käyttää tukiviittomia. Viittomakieltä en osaa. Mutta nykyään tosi harva osaa edes tukiviittomia.

Mutismista voi myös parantua, ainakin jollain tasolla. Useimmille jää kuitenkin jonkinlaista varovaisuutta sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin. Keskimäärin mutismi kestää yli viisi vuotta.  Kaikilla ei välttämättä koskaan tapahdu parantumista.

Suomeksi mutismista on hyvin vähän tietoa, mutta englanniksi sitä on saatavilla enemmänkin.

Tässä on kaksi suomenkielistä artikkelia mutismista:

Kodin Kuvalehden artikkeli

Yle Uutisten artikkeli