Kun seinä tulee vastaan

Piirroskuvassa henkilö lukee kirjaa ja nojaa samalla käsillä poskiinsa.

Opiskelin ensin teologiaa avoimessa yliopistossa ja kesällä 2016 pääsin teologian maisteriopintoihin. Olin kovin innoissani tästä uudesta haasteesta.

Mutta opiskelu-urani jäi lyhyeksi. Kerkesin käydä vain yhden luentokurssin – eksegetiikkaa eli Raamatun selitystä – kun seinä opinnoissa tuli vastaan.

Autismiaktivismin kannalta tämä on ihan hyvä asia. Hahmotin, mitkä asiat estävät opintojen jatkamisen.

Eri kontekstien hallinta tuli mahdottomaksi. On verkkoympäristöä, tenttiympäristöä, sosiaalista ympäristöä, on siirtymiä kodista junalla yliopistolle... Jokainen konteksti vaatii oman toimintamallin ja näiden hallitseminen tuli mahdottomaksi.

Opiskelukulttuurin rytmi ja oma rytmi (hitaampi) eivät sopineet toisiinsa. Muutosnopeus oli liian suuri.

Itse pystyn keskittymään joko sosiaalisuuteen tai asiaan/tehtävään. Opinnoissa vaadittiin molempia, ja en pystynyt tähän.

Kun piti lukea 1 000-sivuiseen tenttiin, koin vain uupumusta, koska aivoni rupesivat etsimään uusia yhteyksiä ilmiöiden välillä hyvin korkealla abstraktiotasolla – säännönmukaisuuksien ja periaatteiden tasolla.

Tiedon sosiaalinen aspekti oli minulle liikaa. Itse hahmotan asioita systeemien kautta – en henkilöiden toimintojen kautta historiassa.

Huomasin jälleen kerran, että opin asioita hyvin omia reittejäni. Opintojen vaatima yhteinen reitti tietoon historian kautta tuli minulle mahdottomaksi hallita.

Minä saan koherenssia elämääni ja ajatteluuni esimerkiksi periaatteita tai struktuureja soveltamalla. Tuli mahdottomaksi hallita tietoa keskeiskoherenssin kautta eli että on jokin yleinen tietoisuus, jonka kautta asioita hahmotetaan ja otetaan haltuun.

Itse koen, että rakkauden kaksoiskäskyyn – rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseäsi – tiivistyy sekä usko että teologia. Tämä periaate ohjaa toimintaani. Tämä on abstraktiotasoni enkä välttämättä tarvi tämän toteuttamiseen teologiaa.

Kaiken kaikkiaan kuormitus ja paineet kasvoivat niin suuriksi, että en jaksanut opiskella.

Minulle ehdotettiin yliopistolla opintojen erityisjärjestelyitä – joita voi saada lääkärin tai vastaavan lausunnolla. Itseni kohdalla juuri nuo 1 000-sivuiset tentit olisin ehkä voinut korvata esseillä tai opintopäiväkirjalla. Mutta haasteeni ovat niin suuria, ettei mikään määrä erityisjärjestelyjä auta tilanteessani.

Mutta hahmotin näitä vaikeuksia, jotka ehkä auttavat muitakin hahmottamaan oppimisen haasteita.

Samalla myös kirkastui se, mihin minun tulee keskittyä – autismiaktivismiin, kuvanrajaustyöhön etätyönä Papunettiin, kissaani, sellonsoittoon, messuavustamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Koen, että tämä maailma sopii minulle ja olen siinä onnellinen – ja teen kuitenkin oman osani yhteiskunnan rakentamisessa ja lähimmäisenä olemisessa.

Opin myös, että haasteisiin kannattaa tarttua ja katsoa, mihin rahkeet riittää. Aina oppii jotain ja tätä kautta myös realistiset tavoitteet selkeytyvät.

Blogiterkuin
Pia

Kuva: Papunetin kuvapankki, Sergio Palao / ARASAAC

Kommentit

Toiveita sittenkin löytyy opiskelun suhteen. Yritän saada opintoihin lisää joustavuutta neuropsykologisilla testeillä sekä lääkärin lausunnoilla. Kuitenkin mietin teologiaa niin että opinnot muodollisestikin olisivat mukava asia. Katsotaan miten käy.