Lääkärikäynneistä

Olen nyt muutaman viikon aikana joutunut käymään usealla lääkärillä. Olen huomannut, miten erilailla lääkärit suhtautuvat minuun. Tässä kerron muutaman esimerkin.

Silmälasien uusimisen takia minun piti käydä silmälääkärille. Monien aikamuutosten jälkeen menin sellaiselle silmälääkärille, jolla ei ollut aikaisemmin käynyt. Tosin kyseiselle lääkärille en mene toistamiseen – sen totesin myös optikkoliikkeessä, jossa hän otti vastaan ja jossa olen asioinut lähes koko elämäni ajan. Silmälääkäri ei ymmärtänyt ollenkaan CP-vammaani ja pakkoliikkeitä. Hän tuskaili avustajalleni, että pidä kunnolla päätäni. Vaikka olisi miten pitänyt päästäni, pakkoliikkeen tullessa pääni ei pysy paikoillaan. Kaiken lopuksi hän taputti käsiään yhteen sitten, kun oli kaikki ohi. Ajattelin, että hän varmaan luuli minua lapsentasoiseksi. Haikeana muistelin aikaisemmin olevaa professoria, jonka kanssa puhuin yliopistomaailman asioita.

Influenssarokotteen jälkeen poskeni turposi, joten lähdin avustajani kanssa pyhäpäivänä KYSin päivystykseen. Vastanottovirkailija vähän mietti, että voi johtua useammasta asiasta. Tosin onneksi lääkäri päätyi rokotteen aiheuttamaan jälkitautiin. Lääkäri puhui koko ajan minulle. Kun lopuksi kiitin ja sanoin kyseisestä kohtelusta – hän vain sanoi, että ”sinähän olet se potilas”. Posken turvotus ei loppunut, niinpä seuraavana oli hammaslääkäri. Sain ajan kotikuntani tutulle hammaslääkärille, joka otti pääni tiukasti kiinni ja poistin hampaan mätineen. Avustajani oli pidettävä yhtä tiukasti kiinni käsistäni. Jälkeenpäin mietin, entä jos KYSistä olisi passitettu suoraan päivystävälle hammaslääkärille – olisiko joku uusi alkanut poistaa hammasta ilman nukutusta.

Kun olen muutenkin perinteitä kunnioittava, tykkään käydä samoilla lääkäreillä, ettei tarvitse aina selittää kaikkea tai pelätä uusien suhtautumista minuun. Tosin väkisinkin joudun kohtaamaan erilaisia, minulle tuntemattomia lääkäreitä, joita koulutan omalla esimerkilläni. Mutta en ole täysin unohtanut vuosikymmeniä sitten tullutta ajatusta CP-poliklinikasta. Ehkä se jää haaveeksi, joita aina on oltava!

Santra