Millä perusteella

Piirroskuva sinisestä junasta.

Olen jo aiemmissa blogeissani käsitellyt divergenttiä ja konvergenttia ajattelua. Divergentti ajattelu tarkoittaa monien eri vaihtoehtojen keksimistä kun taas konvergentti ajattelu tähtää yhden, käytännössä toimivan ratkaisun keksimiseen. Divergentti ajattelu on ominaista mielestäni neurotyypillisille henkilöille, konvergentti autistisille henkilöille.

En ole vielä lukenut Peter Vermeulenin kirjaa Autism as Context Blindness, mutta tuo termi kontekstisokeus sai minut miettimään kontekstin osuutta ajattelussa ja oppimisessa.

Nimenomaan sen, että neurotyypilliset tiedostavat eri sosiaalisten kontekstien olemassaolon, saa mielestäni heidät ajattelemaan divergentisti. Eri konteksteissa saadaan erilaisia ratkaisuja kysymyksiin ja ongelmakohtiin. Mikä sopii yhdessä sosiaalisessa kontekstissa, ei sovi toisessa. Neurotyypilliset ovat oppineet tiedostamaan eri kontekstien vaatimuksia. Esimerkiksi työpaikalle pukeudutaan asiallisesti, mutta kotona verkkarit ja T-paita sopivat rentoon oleskeluun. Pomolle puhutaan asiallisesti työtehtävistä, mutta ystävien kanssa voi heittää läppää ja puhua rennommin. Neurotyypilliset hallitsevat eri sosiaalisiin tilanteisiin sopivia tapoja ja koodeja ja normeja.

Autistin konvergentti ajattelu puolestaan pyrkii luomaan usein yhden ainoan mahdollisen ratkaisun kaikkeen, ja tämä ratkaisu perustuu esimerkiksi  autistin erityisen kiinnostuksen kohteisiin ekkoihin tai johonkin autistin periaatteeseen ja autistin omiin vahvuuksiin. Tästä syntyy autistille tietty rutiini, jota hän mieluiten soveltaa kaikkiin sosiaalisiin konteksteihin. Esim. ekkojen kannalta jos ekko on vaikka junat, autisti saattaa tuoda junat kaikkien sosiaalisten kontekstien mittariksi, teemaksi ja puheenaiheeksi. Parhaimmillaan juna-näkökulma eri sosiaalisissa konteksteissa tuo eri näkökulmia kontekstiin. Heikoimmillaan tämä näkökulma muodostuu rutiiniksi, jolla ei ole mitään tekemistä sosiaalisen kontekstin kanssa.

Jos kuitenkin ajatellaan, että sosiaalisilla konteksteilla on oikeassa elämässä merkitystä, esiin nousee ajatus perustelujen tärkeydestä. Neurotyypillisessä divergentissä ajattelussa juuri perustelut asioille ovat olennaisia sosiaalisessa kontekstissa syntyville ratkaisuille. Millä perusteella pukeudut työpaikalle eri tavalla kuin kotona? Millä perusteella puhut pomolle eri tavalla kuin ystäville?

Jos autisti harjoittaa konvergenttia ajattelua, hänen perustelunsa on aina sama – esim. tykkään junista, junat ovat koko ajan ja kaikissa konteksteissa tärkein asia ja tiedon jäsentämisen kriteeri ja mielenkiinnon suuntaamisen kriteeri.

Jos haluamme auttaa autisteja sosiaalisten kontekstien hallinnassa ja niihin sopeutumisessa, on tärkeää, että autisteja opetetaan perustelemaan asioita. Jos autistin taso ei tähän riitä, tämä jää vanhemman, ystävän tai ohjaajan tehtäväksi. Ei Ville, nyt olemme juhlissa ja juhlissa jutellaan ihmisten kanssa ja syödään herkkuja. Nyt ei leikitä junilla. Voit leikkiä taas junilla, kun menemme kotiin. Silloin ohjelmassa on iltapala, leikki junilla ja iltatoimet. Korkeatasoisemmat autistit saattavat pystyä opettamisen kautta hahmottamaan tietyn määrän konteksteja ja niihin soveliaita toimia. Mutta tuki perustelujen suhteen saattaa olla todellinen tarve myös korkeatasoisemmille autisteille.

Blogiterkuin
Pia

Lähteet:
Anne de A’Echevarria ja Ian Patience. Ajattelun taidot. Opike 2013.
Divergentti ja konvergentti ajattelu - http://personal.inet.fi/koti/vexom/ajatt.htm
Kuva: Papunetin kuvapankki, catedu.es/arasaac

Kommentit

Autistiset henkilötkö konvergentteja ajattelijoita ja vielä ihan omalla, autistisella tavalla konvergentteja tarjoten joka ongelmaan vain sitä yhtä ja samaa ratkaisua kuten vaikka juna-aikataulua? Tuo nyt ei päde ainakaan Einsteiniin, Wittgensteiniin ja Darwiniin!

Mutta voihan toki olla, että autismikirjo on degeneroitunut niin paljon viimeisen sadan vuoden aikana, etteivät sen edustajat pysty nykyisin enää aidosti luovaan ajatteluun.
Oli siis sarkasmia tuo viimeinen heitto...
Hei

No voisihan noiden mainitsemiesi henkilöiden kohdalla ajatella, että he olivat niin luovia, että keksivät jopa uudet paradigmat omilla tieteenaloillaan. Ja tällä tavalla autistit ovat usein paradigmakonvergentteja minusta edelleen. Hyviä keksimään omia paradigmoja.

yt Pia