Se asia, josta ei puhuta

Tätä blogiani kirjoittelen sellaisessa kunnossa, jolloin olen ottanut muutaman … paukun. Kyseisestä asiasta ei paljon puhuta vammaisten kansalaisten kohdalla.

Jo nuoruusiässäni olen saanut maistaa muun muassa edesmenneen rakkaan äitini lasista viiniä ja likööriä, kun meillä oli vieraita. Lisäksi täysikäisyyteni kynnyksellä isäni tarjosi saunan yhteydessä ennen saunaan menoa yhteisestä lasista, jossa oli kirkasta lantringin kera, ja saunalonkeron. On myös todettava, että ”kuukautiskipuihini” vanhempani antoivat lasin konjakkia: Myöhemmässä iässäni aikuisena huomasin, että konjakki – brandy -linja auttoi eniten CP-vammani jäykkyyteen.

Nykyisin varsinaisessa keski-iässäni tunnen nautintohetkiä, kun otan alkoholia vähemmän tai enemmän: Edelleen 30 vuoden jälkeen minun on todettava konjakin – viskin, viinien ja lonkeron mukaan lukien - olevan se rentouttavin.

Mielestäni jokaisella on oikeus halutessaan nauttia alkoholia vammaisuudestaan huolimatta. Tosin sen määrä on kunkin oma asia: On otettava huomioon muun muassa se, jos on käytössä lääkitystä, tai siihen, miten alkoholi vaikuttaa siirtymisiin ym.

Kohtuuden rajoissa

Santra