Sote-uudistuksesta autistin kannalta

Kuva: Papunetin kuvapankki. Sclera (muokattu).

Sain päätöksen vammaisten sosiaalityöntekijältä tämän vuoden ohjauksesta kotiin. Päätös oli vain huhtikuun loppuun – loppuvuosi riippuu siitä, mitä sote-uudistuksessa palvelujen kilpailutuksen osalta päätetään. Mikä riippuu siitä, miten eduskunta päättää Ei myytävänä – kansalaisaloitteen suhteen.

Itse olen ollut Autismisäätiön palvelujen piirissä vuodesta 2002. Välillä päivätoiminnassa, välillä taidetoiminnassa ja nykyään saan ohjausta kotiin noin kerran pari kuussa. Tänä aikana Autismisäätiölläkin on tapahtunut monenlaisia muutoksia ja on luotu monenlaista uutta struktuuria johon on pitänyt oppia sopeutumaan.

Sote-uudistukseen sopeutumisen olen jo aloittanut. Olen hahmottanut, että potentiaalisia palveluntarjoajia on jatkossa kohdallani ainakin kaksi – Autismisäätiö (www.autismisaatio.fi) ja Aspa (www.aspa.fi/fi ). Uskon, että molemmilla palveluntarjoajilla on tarjolla hyvää tukea ja palvelua autismin kirjon asiakkaille. Tosin Aspan asiakkaiden kirjo on suurempi – se kattaa myös mm. mielenterveyskuntoutujia. Mutta molemmat palveluntarjoajat tarjoavat apua niin asumiseen, sosiaalisiin suhteisiin kuin toimintaan (esim. päivätoiminta).

Itselleni on muutaman viime vuoden aikana kehittynyt hyvä, arvostava ja ymmärtävä suhde ohjaajaani Autismisäätiöllä. Olisi todella suuri menetys menettää hänet kilpailutuksen myötä. Hän on yksi ainoista ihmisistä joita tunnen joka ymmärtää niin tarpeitani kuin ajatteluani ja autismin osuutta näissä. Arvostuksemme on molemminpuolista ja kumpaakin osapuolta kehittävää. Kullanarvoinen ihminen!

Vaikka palvelut ja rakenteet olisivat kunnossa eri palveluntarjoajilla, inhimillisten kontaktien osalta on vaikea nähdä kilpailutusta oikeana ratkaisuna.

Ei auta kuin odottaa eduskunnan päätöstä, ottaa realiteetit vastaan ja uskoa tulevaisuuteen!

Blogiterkuin

Pia

Kommentit

Jännitetään SOTE uudistuspäätöksen tuloksia!

Oma kuntoutukseni on johtanut siihen, että olen voinut lopettaa ohjauksen vastaanottamisen ja olen alkanut toimia freelance sovellussuunnittelijana eli suunnittelen älypuhelinsovelluksia ryhmille, jotka kohtaavat yhteiskunnassa usein suuria rakenteellisia ongelmia (kuten autistit tai dementikot ja vastaavat). Mutta oikea kuntoutus ja tuki voi kantaa näinkin hyvää hedelmää!

Jätä kommentti

  • Keskustele toisia kunnioittavasti ja kohteliaasti.
  • Älä nimittele, loukkaa muita tai huuda ISOILLA KIRJAIMILLA.
  • Älä vähättele toisen sairautta, vammaa tai ongelmaa.
  • Asiattomat viestit poistetaan keskustelusta.