Unohtumattomia elämyksiä

Tänä vuonna Suomi juhlii sataa vuotta – minä itse puolta siitä. Vietin tammikuussa Tahkolla perheeni järjestämät, ikimuistoiset viisikymppiset vajaan sadan läheiseni ja ystäväni seurassa. Lahjatoiveenani oli kartuttaa matkakassaani, jolla matkustin maahan numero 23.

Lapsena seurasin televisiosta Pikku-Heidi sarjaa, ja myös kirjat tulivat tutuiksi. Siitä saakka olen unelmoinut matkasta Sveitsin Alpeille. Nyt sain toteuttaa haaveeni vajaan viikon pituisella matkallani kahden läheisten avustajieni seurassa, joiden kanssa olen valloittanut monta, monta kohdetta.

Jo Zürichissä sain tuntumaa jyrkistä ylä- ja alamäistä. Onneksi pyörätuoliani työnsivät tutut ja turvalliset avustajani, isoveljeni ja kälyni. Istuessamme junassa kohti Zermattia alkoivat unohtumattomat maisemanäkymät. Mitä lähemmäksi menimme määränpäätä, sitä upeammiksi ja hulppeammiksi näköalat muuttuivat. Toisinaan vähän pelottikin, kun juna kulki Alppien ja rotkon välissä.

Suomalaisena pyörätuolilaisena ihmettelin sitä, että Sveitsissä junasta ei voi varata istumapaikkoja. Pyörätuolipaikkoja oli yksi sekä ykkös- ja kakkosluokassa, ja ne sijaitsivat tavallisessa istuinryhmässä. Piti vain toivoa, ettei matkalla ole muita pyörätuolilaisia. Lisäksi sähköpyörätuolillani en olisi päässyt pyörätuolipaikalle lainkaan – silloin minun olisi pitänyt mennä polkupyörille tarkoitettuun vaunuun.

Majapaikkamme Zermatissa oli pieni alppihotelli, jossa oli esteetöntä liikkua. Invahuonekin oli tilava ja toimiva. Muutenkin Zermatt oli paikka, jossa on suhteellisen helppo liikkua. Kaupunki on mukavan kokoinen, ja sen ehti hyvin nähdä muutamassa päivässä.

Zermat on noin 1,6 kilometrin korkeudella merenpinnasta. Sieltä lähti erillinen juna Gornergratiin, joka sijaitsee reilun 3 kilometrin korkeudessa.

Näkymät Gornegratista olivat uskomattomat. Välillä mietin, olinko oikeasti siellä paikan päällä vai katsoinko jotain filmiä. Monesti näin Pikku-Heidin vaarin mökin nummineen.

Matkalla sattuu ja tapahtuu aina: matkalaukkuni rikkoontui, joten jouduin ostamaan uuden. Mietin, että onneksi laukku eikä pyörätuoli. Niitä ei näet myydä tavan marketeissa, vaikkakin pyörätuolini sattuukin olemaan juuri Sveitsissä valmistettu. Toisaalta uskon, että vaikka tuolini olisi hajonnut  olisimme siitä huolimatta jotenkin selvinneet.

Sveitsi on siis 23. maa, jossa olen käynyt. Mikä on seuraava maa, siitä minulla ei ole hajuakaan!

Santra