Rahankäytön opas
Vakuutus on hyvä olla esimerkiksi tapaturmien varalta.
Vakuutus turvaksi
Vakuutukset on tarkoitettu korvaamaan onnettomuuden tai vahingon seurauksia ihmisille ja omaisuudelle. Liikennevakuutus on pakollinen, jos sinulla on auto, moottoripyörä tai mopedi. Vakuutus korvaa henkilövahingot ja vastapuolen ajoneuvolle aiheutuneet vahingot. Oman ajoneuvon vahinkoja, paloa, ilkivaltaa tai varastamista turvaa vapaaehtoinen vakuutus. Lue tarkkaan vakuutusehdot.
Erilaisia vakuutuksia
Henki- ja tapaturmavakuutus korvaavat omia henkilövahinkoja. Kotivakuutuksella saat turvaa henkilökohtaiselle omaisuudelle. Matkavakuutuksia saa sekä ihmisille että matkatavaroille. Myös kotivakuutus voi korvata matkalla sattuneita vahinkoja. Tutki vakuutusehdoista, mitä korvauksen piiriin kuuluu, ja mikä vakuutuksessa on omavastuu eli paljonko joudut maksamaan itse.
Vakuutusten hinnat vaihtelevat. Mieti, mitä vakuutuksia tarvitset ja pyydä kaksi tai kolme tarjousta eri vakuutusyhtiöistä. Vertaile niiden ehtoja ja maksuja. Usein säästät hiukan maksuissa, kun otat kaikki vakuutuksesi samasta yhtiöstä.
Erillisiä vakuutuksia esimerkiksi kodinkoneille tai silmälaseille ei yleensä ole järkevää ottaa. Kuluttajansuoja turvaa tuotteen korjauksen tai vaihtamisen, jos se ei toimi asiallisesti. Myös kotivakuutuksesta saa monissa tapauksissa korvausta.