Tarinat
Peikkojen kiitos
Ennen vanhaan kerrottiin paljon tarinoita oudoista ja kummallisista otuksista. Tässä yksi kertomus peikoista ja hyväsydämisestä pappilan emännästä.
Kauan sitten pienen kylän pappilan pihaan ilmestyi sammakko. Se oli iso ja ruma. Pappilan piika pelästyi. Hän haki lapion ja aikoi sillä tappaa sammakon. Pappilan emäntä näki, mitä piika aikoi tehdä, ja huudahti:
- Älä hyvä ihminen tapa! Sammakkokin on Luojan luoma. Kyllä sillä on oikeus elää.
Silloin pappilan emäntä huomasi, että sammakko kantoi poikasia.
- Katso nyt, piika. Sammakosta tulee pian äiti. Voi, mitä meinasit tehdä! Tuopa sille velliä, jota söimme aamulla, emäntä sanoi.
Siitä päivästä lähtien sammakko tuli joka aamu pappilan pihaan. Emäntä antoi sille aina velliä. Seitsemäntenä aamuna emäntä sitoi sinisen nauhan sammakon ympärille.
- Kun saat poikasia, kutsu minut ristiäisiin, emäntä leikitteli.
Sen päivän jälkeen sammakkoa ei enää näkynyt pappilan pihassa. Mutta muutaman viikon kuluttua yöllä kuului pappilan ovelta koputus. Emäntä meni avaamaan oven. Ulkona seisoi kaksi outoa miestä.
- Tulimme hakemaan rouvaa ristiäisiin, miehet sanoivat.
- Kuinka nyt keskellä yötä ristiäisiä pidetään? emäntä ihmetteli.
- Muistaako rouva tämän? miehet kysyivät ja näyttivät emännälle sinistä nauhaa, jonka hän oli sitonut sammakon ympärille.
Kyllähän emäntä sen muisti. Mutta häntä pelotti lähteä vieraiden miesten matkaan keskellä yötä. Pappilan emäntä oli kuitenkin rohkea nainen, ja seikkailu alkoi viehättää häntä.
- Tuskin minulle mitään pahaa tapahtuu, hän arveli itsekseen ja lähti miesten mukaan.
He kulkivat synkkään metsään. Emäntää kauhistutti. Kuinkahan tässä oikein käy?
- Ei rouvan tarvitse pelätä. Hyvin tässä teille käy, rauhoittelivat miehet.
He tulivat metsässä suuren kiven luo. Miehet vierittivät kiven pois, ja sen alta paljastuivat portaat maan alle. Emäntä lähti peloissaan laskeutumaan portaita alas. Alhaalla hän tuli suureen huoneeseen, jossa oli kirkas valo. Huoneen perällä oli outo hahmo.
- Kukahan täällä minua odottaa? emäntä mietti peloissaan.
Luolan perällä olikin peikkonainen! Sillä oli peikkolapsi sylissään, ja kohta emäntää kohti syöksyi joka puolelta isompia peikkolapsia. Syövätkö ne minut suuhunsa, kauhistui emäntä.
Mutta hän oli turhaan peloissaan. Peikot olivatkin oikein kohteliaita. He tarjosivat emännälle juhla-aterian. Aterian jälkeen peikkonainen sanoi:
- Kiitos kun pelastit henkeni ja annoit velliä.
- Mitä ihmettä? En ole milloinkaan nähnyt sinua, saati antanut sinulle velliä, emäntä sanoi.
- Olin sammakkona kiertelemässä, kun tulin pihaasi. Estit piikaasi lyömästä minua ja annoit velliä, selitti peikkonainen.
Silloin emäntä muisti sammakon ja koko tapauksen.
Ruokailun jälkeen pidettiin ristiäiset, ja sitten emännän oli aika lähteä takaisin kotiin. Lähtiäisiksi peikot antoivat hänelle koivuhalon. Emäntä ihmetteli mielessään, mitä hän halolla tekisi, mutta otti lahjan vastaan. – Koivuhalot taitavat olla peikoille arvokasta tavaraa, hän ajatteli.
Kotona emäntä katsoi halkoa tarkemmin. Hän huomasi, että se olikin puhdasta hopeaa! Emäntä vaihtoi halon myöhemmin rahoiksi ja jakoi ne köyhille, jotka kävivät pyytämässä apua pappilasta. Peikoista hän ei kertonut kenellekään.
Vielä tänäkin päivänä kylässä kerrotaan hyvästä pappilan emännästä, joka aina auttoi köyhiä. Ihmiset ihmettelivät, miten emännällä riitti varoja niin monelle ihmiselle. Ihmettelijöille emäntä vastasi:
- Hyvyys palkitaan aina. Peikotkin sen tietävät. Uskokaa tai älkää, mutta peikotkin palkitsevat hyvän hyvällä!
Kansantarina, selkokielelle mukauttanut Pertti Rajala.