Tarinat
Rakkauskakku
– Onhan meillä pakastimessa pullaa, äiti huomautti, kun Maire rikkoi kananmunia kulhoon.
Maire hymyili itsekseen. Ei hän pullaa leiponut, vaan kirsikkakakkua jonka ohje oli lehdessä. Kakun nimi oli rakkauskakku. Lehdessä sanottiin, että se, joka maistoi palan kakkua, oli ikuisesti rakkauden vanki. Maire oli päättänyt tarjota kakkua Pentille.
– Onko se ollut vankilassa? äiti kysyi.
– Kuka? Maire ihmetteli.
– Älä teeskentele, Pentti tietysti, äiti tuhahti ja katsoi Mairea ilkeä ilme kasvoillaan.
Maire käänsi äidille selkänsä. Kyyneleet polttivat silmissä ja suu tuntui kuivalta.
Äiti ei pitänyt Pentistä. Äiti ei ollut pitänyt yhdestäkään Mairen poikaystävästä. Matti oli ollut äidin mielestä liian hiljainen, Timo taas liian puhelias. Ei Mairella ollut muita poikaystäviä ollutkaan, paitsi nyt tämä Pentti. Penttiä Maire rakasti enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa. Rakasti Maire äitiäkin, mutta eri lailla kuin Penttiä.
– Vankilakundi se on, usko pois, äiti sanoi.
– Eikä ole, Maire väitti vastaan.
Ensimmäistä kertaa elämässään Mairen teki mieli lyödä äitiä.
– Pentillä on tatuointi käsivarressa. Niitä tehdään vankilassa, äiti huomautti silmät viiruina.
Totta kai Maire oli Pentin tatuoinnin nähnyt. Mairen mielestä siipensä levittänyt kotka miehen käsivarressa oli kaunis ja kiihottava. Kun he rakastelivat Pentin kanssa, kotka heräsi eloon. Se lensi raskain siiveniskuin heidän huohotustensa tahdissa. Joskus kotka kirkui ja raateli kovilla kynsillään punaisia juovia Mairen selkään. Se ei kuitenkaan tehnyt kipeää, vaan lisäsi nautintoa.
– Pentin tatuointi on tehty Kööpenhaminassa, Maire kertoi.
– Ilotalossa varmaankin, äiti päätteli. – Kööpenhaminassa on paljon huoria.
– Ei Pentin tarvitse käydä ilotalossa, Maire sanoi ja katsoi äitiä suoraan silmiin.
Äidin silmät pienenivät mustiksi, kiiltäviksi pisteiksi ja suu kapeni suoraksi viivaksi.
– Tuollaista puhetta en olisi sinulta odottanut, äiti sanoi.
Maire ei sanonut mitään.
– Onko sillä miehellä edes ammattia? äiti kysyi hetken kuluttua.
– Pentti on merimies, Maire sanoi ylpeänä.
– Voi, sinua lapsiraukkaa, äiti huokaisi ja laski kätensä Mairen olkapäälle.
Äidin käsi poltti kuin tuli.
– En minä ole mikään lapsi, vaan aikuinen ihminen, Maire sanoi ja vetäytyi kauemmaksi äidistä.
Aikuinen Maire olikin. Hän oli 35-vuotias, mutta silti äiti kohteli häntä kuin pikkulasta. Äiti yritti pitää Mairea otteessaan. Äiti ei halunnut, että Maire oli onnellinen.
– Merimiehellä on heila joka satamassa. Ei semmoiseen renttuun kannata luottaa, äiti varoitti.
Maire kaatoi kakkutaikinan vuokaan ja laittoi vuoan uuniin. Kello oli viisi. Pentti tulisi parin tunnin kuluttua.
Maire pukeutui uuteen, vihreään leninkiin, meikkasi kasvonsa ja kampasi hiuksensa. Äiti tarkkaili häntä kaiken aikaa. Se tuntui kiusalliselta.
– Saisit leikata nuo hiuksesi. Ne hapsottavat kuin teinitytöllä, äiti väitti.
– Pentin mielestä minulla on kauniit hiukset, Maire sanoi ja heilautti uhmakkaasti kiharapilveään.
– Punatukkaiset eivät pääse taivaaseen, äiti sanoi.
– En minä taivaaseen ole menossakaan, vaan kävelylle Pentin kanssa, Maire nauroi.
– Eikös sen Pentin pitänyt tulla tänne? äiti kysyi.
– Tänne Pentti tuleekin, mutta kahvin jälkeen me lähdemme kävelylle, Maire ilmoitti.
– Samanlainen olet kuin isäsi, punainen tukka ja kaikki. Minä olen sitten saanut kärsiä sen miehen takia, äiti parahti ja paineli sydänalaansa.
Mairea harmitti, kun äiti haukkui vieläkin isää, vaikka avioerosta oli kulunut jo monta vuotta. Maire oli aina ollut isän tyttö. Isä ymmärsi häntä. He olivat samanlaisia, samasta puusta veistettyjä. Heillä oli sama, levoton luonne ja loputon kauneuden kaipuu. Isä ei koskaan puhunut Mairelle rumasti. Isä arvosti häntä ja luotti häneen. Maire oli niin kovasti odottanut tätä päivää, mutta nyt äiti oli pilannut kaiken jo etukäteen pahoittamalla hänen mielensä. Maire päätti kostaa äidille.
– Se isän uusi naisystävä on muuten oikein mukava ihminen, hän sanoi.
Isku sattui kipeästi kuin raipan sivallus. Äidin naama nytkähti, ja suupielet kääntyivät alaspäin.
– Mikä lienee, vanha huora, äiti sanoi hetken päästä vieraalla äänellä.
– Ei Ilona ole mikään huora, vaan opettaja, Maire sanoi.
– Isä ja Ilona ovat onnellisia yhdessä. Ne muuttavat pian yhteen asumaan, hän jatkoi.
– Hyvä, että joku on edes onnellinen, äiti huokaisi.
– Minäkin olen onnellinen, Maire huomautti, vaikkei se sillä hetkellä ollutkaan ihan totta.
Tietenkin Maire oli onnellinen Pentistä, mutta äiti oli myrkyttänyt ilmapiirin ilkeillä puheillaan.
– Ei sinun tarvitse olla täällä, kun Pentti tulee, Maire sanoi äidille.
– Mitä sinä tarkoitat? äiti ihmetteli.
– Mene vaikka naapuriin tai elokuviin, kun et kerran pidä Pentistä, Maire ehdotti.
Äidin poskille ja kaulalle kohosi punaisia laikkuja.
– Vai aiot sinä hylätä oman äitisi vieraan miehen takia, äiti parahti.
– En minä sinua hylkää, Maire vakuutti, – mutta minä haluan elää omaa elämääni.
– Voin minä lähteäkin, jos olen kerran tiellä, äiti tiuskahti.
– Hyvä juttu, Maire sanoi rauhallisesti.
Maire tiesi, että äiti odotti hänen peruvan puheensa. Hän ei kuitenkaan pyytänyt äitiä jäämään, koska halusi olla kahdestaan Pentin kanssa.
Äiti voihkaisi taas ja vei käden rintansa päälle. Maire ei ollut huomaavinaankaan, koska tunsi äidin metkut liiankin hyvin.
– Älä sitten valita, kun se mies jättää sinut ja löytää uuden huijattavan, äiti sanoi huomattuaan, ettei esitys tehonnut Maireen.
– En valita, Maire vakuutti. – Minä olen tällä hetkellä onnellinen ja se riittää minulle oikein hyvin.
– Vielä sinä tulet minun luokseni häntä koipien välissä, äiti ennusti synkän näköisenä.
– Ei minulla ole häntää, Maire nauroi.
Yhtäkkiä hänellä oli taas hyvä ja kevyt olo. Tuntui kuin hän olisi leijunut puolen metrin korkeudella ilmassa.
– Sinun käy vielä hullusti, äiti tuhahti.
– Millä lailla hullusti? Maire kysyi näytellen viatonta.
– Alat odottaa lasta, äiti ennusti.
Maire hymyili eikä sanonut mitään, koska lapsi kasvoi jo hänen kohdussaan. Se oli rakkauden lapsi, kiihkeiden hetkien hedelmä. Pentti ei tiennyt vielä vauvan tulosta mitään, mutta tänään Maire kertoisi hänelle siitä.
Äiti laittoi takin päällensä ja viivytteli eteisessä.
– Minä lähden nyt, hän sanoi lopulta.
Maire toivotti äidilleen mukavaa iltaa ja otti rakkauskakun uunista. Kakku oli paistunut kauniin kullankeltaiseksi.
Ovikello soi tasan seitsemältä. Mairesta oli mukavaa, kun Pentti oli niin täsmällinen.
– Mikä täällä tuoksuu? Pentti kysyi ensimmäiseksi.
– Rakkauskakku, Maire nauroi.
– Monenlaista kakkua olen elämäni aikana maistanut, mutta rakkauskakku on kyllä uusi kokemus, Pentti tunnusti.
– Minun kanssani saat rakkauskakkua niin usein kuin haluat, Maire vakuutti.
Pentti nauroi ja kaappasi Mairen kainaloonsa.
– Siitä lupauksesta minä pidän kiinni, hän sanoi.
– Oletko sinä ollut vankilassa? Maire kysyi.
– Miksi sinä sellaista kysyt? Pentti ihmetteli.
– Kun sinulla on tatuointi käsivarressa, Maire selitti.
– Äitisikö sinulle on puhunut tuollaista palturia? Pentti tiuskaisi.
Maire nyökkäsi. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Pentti ei ollut koskaan aikaisemmin puhunut hänelle niin vihaisella äänellä.
– Onko sinulla heila joka satamassa? Maire nyyhkäisi.
Pentti tuijotti Mairea otsa rypyssä ja purskahti sitten nauruun.
– Ei ole, hän sanoi sitten. – Minulla on vain yksi heila, joka on kova kyselemään.
Maire keitti kahvit ja nosti rakkauskakun pöytään. Pentti kehui kakkua ja söi sitä monta palasta.
– Nyt sinä olet rakkauden vanki, Maire huomautti Pentille,
kun kahvit oli juotu.
– En minä halua olla vanki, Pentti sanoi.
– Miksi et? Maire tahtoi tietää.
– Rakkaus on kuin siipensä levittänyt kotka. Se kärsii, jos se suljetaan kaltereitten taakse, Pentti selitti.
– Etkö sinä rakastakaan minua? Maire säikähti.
– Rakastan tietenkin, mutta teen sen vapaaehtoisesti, Pentti hymyili.
Maire riisui Pentiltä paidan pois ja siveli hellästi miehen käsivarteen tatuoitua kotkaa.
– Minäkin rakastan sinua, hän kuiskasi Pentille.
– Hauska kuulla. Me kaksi olemme oikea voimapakkaus, Pentti sanoi ja rutisti Mairea oikein lujaa.
Eipäs, kun me kolme, Maire ajatteli, mutta ei sanonut sitä vielä ääneen. Hän halusi nauttia siitä hetkestä Pentin käsivarsien puristuksessa.
Tarinan on kirjoittanut Sirpa Puskala.