Etana ja Lystikäs
Isäni oli taitava käsistään. Hän oli aina nikkaroimassa ja rakentamassa jotakin. Hän rakensi itse laiturimme ja ulkorakennukset.
Hänet näki aina työn touhussa, hän ei halunnut maata kalliolla aurinkoa ottamassa.
Isä teki myös hienoja puuveistoksia. Hän hakkasi esimerkiksi luonnollisen kokoisen huuhkajan kuvan puuhun, joka oli lähellä kesämökkiä. Sen hän teki, koska sanottiin, että saarella pesi kaksi huuhkajaa. Huuhkajat ovat melko harvinaisia, joten se oli aika epätavallista. En muista näimmekö koskaan oikeita huuhkajia.
Pikkukamarin eli huussin eli ulkokäymälämme isä rakensi suurella huolella korkealle kalliolle. Siellä istuessamme pystyi ihailemaan kaunista merimaisemaa.
Meri oli tärkeä isälle. Hänen suuri haaveensa oli, että hän saisi kerran elämässään purjehtia purjeveneellä maapallon ympäri. Ehkä hänen kiinnostuksensa mereen oli perittyä. Hänen isänsä, eli minun isoisäni, oli ollut Yhdistyneiden kansakuntien palveluksessa Ceylonilla. Siellä hän oli opettanut ihmisiä rakentamaan parempia kalastajaveneitä. Ceylon on nykyään nimeltään Sri Lanka. Se on saari Intian valtameressä Intian eteläpuolella. Myöhemmin isoisä oli töissä Luxemburgissa, jossa hän suunnitteli loistoristeilijöitä rikkaille. Isä piti veneiden kunnostamisesta. Meillä oli pitkän aikaa oikea kalastajavene. Se oli avoin vene, joka suippeni molemmista päistä. Isä maalasi veneen laivastonsiniseksi ja penkit tummanpunaisiksi. Siinä oli pieni Wikström-moottori, joka pantiin käyntiin veivillä.
Sellaisia veneitä ei juuri enää ole. Vene kulki melko hitaasti. Siinä oli turvallinen ääni, kun se puksutti hitaasti aaltojen halki. Kaikilla meidän veneillämme oli aina nimi. Kalastajavene sai kuvaavan nimen Etana. Meillä oli myös pieni ruuhi, pieni puinen soutuvene. Sille me annoimme nimeksi Simpukka. Se muistutti simpukkaa, kun se hinattiin syksyllä maihin ja käännettiin rannalle nurin talveksi. Purjetta veneessä ei ollut. Puisia soutuveneitä on vähemmän kuin ennen. Nykyään melkein kaikki veneet tehdään muovista ja lasikuidusta. Isä rakensi myös pienen purjeveneen, optimistijollan minulle syntymäpäivälahjaksi. Se tapahtui salaa. Tiesin, että hän rakensi jotain minulle, mutta en saanut nähdä jollaa ennen kuin syntymäpäivänäni, kun se oli aivan valmis. Jollalle annettiin nimeksi Lystikäs. Lystikäs oli yhden kääpiön nimi Lumikki-sadussa. Jollan keulaan kiinnitettiin pellinkappale, johon oli maalattu iloisen kääpiön kuva.
Hauskinta oli purjehtia silloin, kun tuuli oli sopiva, jolla kulki kovaa, ja vesi pärskyi laidan yli kasvoille. Merivesi maistui suolaiselta. Silloin tunsin itseni oikeaksi merimieheksi.
Lähde: Tomas von Martens, Merimies on erimies, Selkouutiset ja Lärum 1998, kääntänyt ja toimittanut Ari Sainio.