Hurjapää-Jane paransi viskillä sairaita
Villissä lännessä oli myös hurjia naisia. Eräs heistä oli Hurjapää-Jane. Hänestä käytettiin myös nimeä Calamity-Jane. Janesta kerrottiin, että hän oli nainen, joka ei koskaan pessyt itseään! Jane itse väitti, että hän oli ollut tiedustelijana ja ratsulähettinä armeijassa.
Varmasti tiedetään, että Jane ajoi postivaunuja ja rahtivankkureita. Tästä työstä ei tullut mitään, koska Janen vaunut olivat aina myöhässä. Syynä myöhästelyyn oli se, että Jane pysähtyi usein ja vieläpä pitkäksi aikaa matkan varrella oleviin saluunoihin ryypiskelemään ja pelaamaan korttia!
Jane teki myös monenlaisia urotekoja. Hän oli paikalla, kun eräässä pikkukaupungissa raivosi isorokkotauti. Jane ryhtyi hoitamaan sairaita ja juotti jokaiselle viskiä ja rommia sekä auttoi myös muulla tavoin sairaita. Pontevalla toiminnallaan hän pelasti monen ihmisen hengen.
Välillä Jane eli rauhallisesti. Hän oli pari vuotta naimisissa, mutta kyllästyi pian tavalliseen elämään. Jane jatkoi hurjaa elämäänsä yli 50-vuotiaaksi. Hänet haudattiin Mustille Vuorille toisen sankarin, Villi Billin, viereen.
Lähde: Pertti Rajala, Kit Carsonin muuli – tarinoita villistä lännestä. Oppimateriaalikeskus Opike.