Ajankohtaista
- Kunnallisvaalit 2008
- Kunnallisvaalit järjestetään tänä syksynä. Vaalipäivä on 26.10.2008. Tässä esitteessä kerrotaan muun muassa, miten äänestetään ja milloin voi äänestää ennakkoon. Esitettä voi lukea myös pdf-muodossa.
- Vammaisia tulee kohdella samalla tavalla kuin muita ihmisiä
- Vammaissopimuksessa korostetaan, että vammaisia pitää kohdella samalla tavalla kuin muita ihmisiä. Sopimuksesta on tehty selkokielinen esite.
- Uusi kuntarakenne
- Hallitus on käynnistänyt kuntarakenneuudistuksen. Hankkeen tarkoituksena on turvata kuntien mahdollisuudet järjestää riittävät palvelut asukkailleen.
- Uusi ulkomaalaislaki
- Uusi ulkomaalaislaki tuli voimaan toukokuussa 2004. Laki sisältää muun muassa uusia sääntöjä oleskelu- ja työluvista.