Kunnallisvaalit 2008
Tästä linkistä avautuu Kunnallisvaalit 2008 -esite, joka on pdf-tiedosto.
Suomen perustuslain mukaan
valta Suomessa kuuluu kansalle.
Kaikki eivät kuitenkaan
voi päättää kaikesta.
Niinpä valitsemme eduskunta-
vaaleissa kansanedustajat ja
kunnallisvaaleissa valtuutetut,
jotka tekevät päätöksiä puolestamme.
Kunnallisvaaleissa valitaan jäsenet
eli valtuutetut kuntien valtuustoihin.
Kunnanvaltuusto päättää
yhden kunnan asioista.
Kunnallisvaalit järjestetään
joka neljäs vuosi.
Vuoden 2008 kunnallisvaalit
järjestetään 26.10.2008.
Jokaisella kunnalla on
oma kunnanvaltuusto.
Valtuustoon valitaan jäseniä
sen mukaan, kuinka paljon
kunnassa on asukkaita.
Valtuustossa voi olla vähintään 13
ja enintään 85 valtuutettua.
Kunnan tehtävät
Kunnan tehtävät on säädetty laissa.
Kunnat vastaavat esimerkiksi
lasten päivähoidon,
perusopetuksen sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämisestä.
Myös esimerkiksi kirjastot
kuuluvat niihin palveluihin,
joita kunnat järjestävät.
Kunnat keräävät asukkailta
kunnallisveroa, jolla palvelut
maksetaan.
Suurin osa kunnan tehtävistä on
lakisääteisiä eli pakollisia.
Siksi niiden pitää olla myös
yhdenvertaisia eli kaikissa kunnissa
pitää tarjota samanlaisia palveluja.
Suomessa on kuitenkin
paljon erikokoisia kuntia.
Kunta voi olla suuri tai pieni
joko pinta-alan tai väestömäärän
perusteella. Koko vaikuttaa
esimerkiksi siihen,
miten palvelut järjestetään.
Kuntaliitokset
Jotkin kunnat yhdistyvät
eli liittyvät yhteen
jonkin toisen kunnan kanssa.
Tällaisen kuntaliitoksen
tavoitteena on esimerkiksi
parantaa alueen asukkaiden
elinolosuhteita. Liitoksella
voidaan edistää myös sitä,
miten palvelut järjestetään kuntalaisille.
Kuntaliitokset vaikuttavat siihen,
mikä on asukkaan kotikunta.
Vuoden 2009 alusta
monet kunnat yhdistyvät,
ja vuoden 2008 kunnallisvaaleissa
äänestetään uuden kuntajaon
mukaisesti.
Kuka saa äänestää?
Kunnallisvaaleissa voi äänestää
jokainen kunnan asukas,
joka on täyttänyt 18 vuotta
viimeistään vaalipäivänä
26.10.2008.
Kunnallisvaaleissa voivat
äänestää myös muiden maiden
kuin Suomen kansalaiset,
mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:
1. Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaiset,
Islannin kansalaiset
ja Norjan kansalaiset
voivat äänestää kunnallisvaaleissa,
jos he täyttävät 18 vuotta
viimeistään vaalipäivänä
ja heidän kotikuntansa on Suomessa.
Äänestää voi siinä kunnassa,
joka on kotikunta 51 päivää
ennen vaaleja eli 5.9.2008.
2. Lisäksi muiden maiden kansalaiset
voivat äänestää kunnallisvaaleissa,
jos he täyttävät 18 vuotta
viimeistään vaalipäivänä
ja he ovat asuneet Suomessa
yhtäjaksoisesti vähintään
kahden vuoden ajan.
Äänestää voi siinä kunnassa,
joka on kotikunta 51 päivää
ennen vaaleja eli 5.9.2008.
Jos olet äänioikeutettu
kunnallisvaaleissa,
saat postissa ilmoituskortin.
Se postitetaan lokakuun alussa.
Ilmoituskortissa on sinun nimesi,
vaalipäivä ja ennakkoäänestysaika sekä
tieto äänestyspaikastasi vaalipäivänä.
Lisäksi siinä kerrotaan,
missä kunnassa olet äänioikeutettu
ja minkä kunnan ehdokkaita voit
äänestää.
Ilmoituskortin mukana saat myös
luettelon ennakkoäänestyspaikoista, jotka ovat lähialueellasi.
Ketä voit äänestää?
Kunnanvaltuustoon pyrkii
paljon enemmän henkilöitä
kuin sinne voidaan valita.
Heitä kutsutaan ehdokkaiksi.
Jokaisessa kunnassa on omat ehdokkaat.
Voit äänestää vain sellaista henkilöä,
joka on ehdokkaana omassa kunnassasi.
Oma kuntasi ilmoitetaan
ilmoituskortissa, joka tulee postissa lokakuun alussa.
Tietoa ehdokkaista saat esimerkiksi
lehdistä, televisiosta tai internetistä.
Voit myös tutustua ehdokkaiden
vaalimainoksiin, joita on
muun muassa kadunvarsilla.
Saatat saada niitä myös kotiisi postitse.
Jokaisella ehdokkaalla on
oma ehdokasnumeronsa.
Oman kuntasi ehdokkaiden numerot
löytyvät muun muassa äänestys-
paikoilta. Numerot näkyvät yleensä myös ehdokkaiden vaalimainoksissa.
Vaalisalaisuus
Äänioikeuteen kuuluu vaalisalaisuus.
Se tarkoittaa sitä, että teet merkinnän
äänestyslippuun äänestyskopissa.
Siten kukaan ei näe, ketä äänestät.
Sinun ei myöskään
tarvitse kertoa kenellekään,
ketä ehdokasta äänestät.
Äänestäminen on myös vapaaehtoista.
Jokainen päättää itse, haluaako äänestää.
Vaalipäivä
Vaalipäivä on sunnuntai 26.10.2008.
Äänestyspaikat ovat avoinna
kello 9–20.
Voit äänestää vaalipäivänä vain siinä
äänestyspaikassa, joka on merkitty postitse saamaasi ilmoituskorttiin.
Ulkomailla äänestäminen
Ulkomailla asuvat tai muutoin
ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut
voivat äänestää Suomen edustustoissa.
Ulkomailla ennakkoäänestysaika
on 15.–18.10.2008.
Miten äänestät?
Ota äänestyspaikalle ehdottomasti
mukaan henkilöllisyystodistus.
Myös postissa tullut ilmoituskortti
on hyvä ottaa mukaan.
Äänestyspaikalla sinua odottaa
vaalivirkailija. Hän tarkistaa
henkilöllisyytesi. Sen jälkeen
hän antaa sinulle äänestyslipun.
Mene täyttämään äänestyslippu
äänestyskoppiin.
Kirjoita äänestyslippuun selvästi
sen ehdokkaan numero,
jota äänestät. Jos et muista numeroa,
tarkista se ehdokasluettelosta,
joka on äänestyskopin seinällä.
Älä kirjoita äänestyslippuun
mitään muuta.
Sulje äänestyslippu taittamalla
se keskeltä niin,
että kukaan ei voi nähdä numeroa.
Mene uudelleen virkailijan luo.
Hän leimaa äänestyslippusi
leimasimella. Sen jälkeen
voit pudottaa lipun vaaliuurnaan.
Näin olet äänestänyt ja
voit poistua äänestyspaikalta.
Ennakkoäänestys
Jos et voi tai halua äänestää
vaalipäivänä, voit äänestää ennakkoon.
Ennakkoon voit äänestää esimerkiksi
kunnan virastoissa ja postikonttoreissa.
Ennakkoäänestysaika on
15.–21.10.2008.
Miten äänestät
ennakkoon?
Ennakkoäänestyspaikassa vaalivirkailija
tarkistaa ensiksi henkilöllisyytesi.
Sen jälkeen hän antaa sinulle
äänestyslipun.
Mene täyttämään lippu
äänestyskoppiin.
Kirjoita äänestyslippuun selvästi
sen ehdokkaan numero, jota äänestät.
Jos et muista numeroa,
tarkista se äänestyspaikalla
olevasta ehdokasluettelosta.
Älä kirjoita äänestyslippuun
mitään muuta.
Sulje äänestyslippu taittamalla
se keskeltä niin, että kukaan ei voi nähdä numeroa.
Mene vaalivirkailijan luokse.
Vaalivirkailija leimaa äänestyslippusi
ja antaa sinulle ruskean vaalikuoren.
Laita äänestyslippu kuoreen
ja liimaa kuori kiinni.
Tarkista, että kuori on
huolellisesti suljettu.
Sen jälkeen vaalivirkailija pyytää sinua
allekirjoittamaan lomakkeen.
Allekirjoitus on vakuutus siitä,
että olet itse täyttänyt äänestyslipun
ja sulkenut sen leimattuna kuoreen.
Näin vaalisalaisuus on säilynyt.
Lopuksi vaalivirkailija sulkee
keltaiseen lähetekuoreen
vaalikuoren ja lomakkeen,
jonka olet allekirjoittanut.
Virkailija lähettää sen
keskusvaalilautakunnalle.
Keneltä saat apua?
Vaalivirkailijat neuvovat ja auttavat
sinua kaikissa tilanteissa.
Jos olet epävarma, pyydä heiltä apua.
Äänestyspaikalla on
myös vaaliavustajia.
Jos et itse pysty täyttämään
äänestyslippua, voit pyytää
vaaliavustajan avuksesi
äänestyskoppiin.
Vaaliavustajana voi toimia myös
joku sellainen ihminen,
jonka olet itse valinnut,
esimerkiksi joku omainen.
Vaaliavustaja ei saa kertoa
kenellekään, ketä äänestit.
Kotiäänestys
Jos olet vaikeasti vammautunut
tai pitkäaikaisesti sairas,
voit äänestää ennakkoon myös kotonasi.
Vaalivirkailija tulee silloin kotiisi.
Jos haluat äänestää kotona,
ilmoita siitä puhelimella tai
lomakkeella keskusvaalilautakunnalle.
Lautakunnan puhelinnumero
on ilmoituskortissasi.
Ilmoitus kotiäänestyksestä pitää tehdä
14.10.2008 kello 16 mennessä.
Lisää tietoa yleiskielellä
oikeusministeriön internetsivuilta www.vaalit.fi