Uusi kuntarakenne
Kunnan tehtävät
Suomessa oli vuoden 2005 alussa 432 kuntaa. Niiden tehtävänä on vastata asukkaittensa palvelujen järjestämisestä. Päiväkodit, koulut, terveydenhuoltopalvelut ja sairaalat sekä sosiaalipalvelut ovat tärkeimpiä kuntien järjestämiä palveluja. Myös vammaisten palvelujen järjestäminen on kuntien tehtävä.
Kuntarakenneuudistus
Monet tutkijat ovat esittäneet, että kaikkien kuntien rahat eivät enää tulevaisuudessa riitä palvelujen järjestämiseen. Esimerkiksi vanhusten palvelujen järjestämiseen tullaan lähivuosina tarvitsemaan nykyistä paljon enemmän rahaa. Siksi maan hallitus on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on turvata kuntien mahdollisuudet järjestää riittävät palvelut asukkailleen. Hanketta kutsutaan kuntarakenneuudistukseksi.
Kolme uutta mallia kuntarakenteelle
Uudelle kuntarakenteelle on esitetty kolme mallia. Ensimmäisen mallin mukaan kuntien määrää karsittaisiin. Jokaisessa kunnassa tulisi olla 20 000–30 000 asukasta, eli pienten kuntien tulisi liittyä yhteen, niiden tulisi muodostaa yhteinen peruspalvelupiiri, joka vastaa tärkeimpien kunnan palvelujen järjestämisestä.
Tämän mallin mukaan Suomeen jäisi noin 80–100 kuntaa.
Toisen mallin mukaan Suomeen tulisi muodostaa 20 aluekuntaa. Nykyiset kunnat säilyisivät itsenäisinä niin sanottuina lähikuntina. Kuitenkin jokaisen lähikunnan olisi pakko kuulua aluekuntaan, joka vastaa kunnan tärkeimpien palvelujen järjestämisestä. Kunnallisvaaleissa äänestäjät valitsevat päättäjät sekä aluekuntaan että lähikuntaan.
Kolmas malli muistuttaa edellistä aluekuntamallia. Sen mukaan Suomi tulisi jakaa suuriin sosiaali- ja terveyspiireihin, jotka vastaisivat sairaaloista, terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista.
Kuntien on yhdistyttävä tai lisättävä yhteistyötä
Vielä ei ole löydetty yksimielisyyttä, millainen kuntarakenne Suomeen olisi saatava aikaan. Laaja yksimielisyys on kuitenkin siitä, että nykytavalla ei enää voida jatkaa. Muuten kansalaiset eivät saa kunnilta tarvitsemiaan palveluja. Kuntien on siis yhdistyttävä tai järjestettävä muulla tavoin yhdessä toimien tarvittavat palvelut.
Suomen hallituksen tavoitteena on tehdä periaatepäätös uudesta kuntarakenteesta vuoden 2006 kesäkuussa. Päätökset kunnissa tulis tehdä ennen vuoden 2007 syksyä. Uudet kunnat tai kuntien yhteistyömuodot voisivat näin käynnistyä esimerkiksi vuoden 2009 alusta.
Teksti: Pertti Rajala