Multisenso-verkostopäivät v. 2005

Peimarin palvelukeskus 12.5.2005

Kahdeksankymmenen innostuneen ihmisen voimalla kuuntelimme Ulla-Maija Gracen kertomaa tuoksujen maailmasta. Saimme myös kuulla millaisia tuloksia on saatu pallopeitoista Tuulikki Karesvuoren kertomana. Jaakko Salonen tutustutti meidät Soundbeam-laitteseen. Marja Sirkkola kertoi snoezelen- tutkimustilanteesta. Päivän päätteeksi tutustuimme Valkamaan. Seuraava tapaaminen sovittiin järjestettäväksi ensi keväänä Kälviällä.

Lahden aikuiskoulutuskeskus 22.-23.11.2005

Keski-Pohjanmaan kulttuuriopiston Snoezelen-seminaarin kouluttajana oli itse Ad Verheul Hollannista. Hän esitteli kattavasti snoezelen-työn historiaa ja nykypäivää runsaan kuva- ja videomateriaalin avulla. Verheul on ollut luomassa koko snoezelen-käsitettä, hän on yksi snoezelenin kolmesta isähahmosta. Samalla tuli hyvä katsaus Hollannin palvelujärjestelmiin yleensä ja myös sellaisiin vammaisten palveluihin, joita ei Suomessa ole saatavilla.

Lisää aiheesta

Verkostopäivien yhteenvedot