Tietoa
puhevammaisuudesta
A A A

Aistit vuorovaikutuksessa

Poika polvillaan kumartuneena pallon äärellä

Ihminen muodostaa käsityksen itsestään ja ympäröivästä maailmasta aistitiedon varassa. Monet miellyttävät kokemukset, kuten hyvästä ruoasta nauttiminen, mieluisan musiikin kuunteleminen ja kauniin maiseman ihaileminen syntyvät aistien välityksellä.

Saatamme pitää aistien välittämiä kokemuksia itsestään selvinä, mutta kaikille maailma ei näyttäydy samanlaisena. Aistinelinten puutteet ja keskushermoston toiminnan häiriöt aiheuttavat sen, että aistimuksia ei synny tai niiden kautta välittynyttä tietoa voi olla vaikea ymmärtää ja kokea merkitykselliseksi.

Aistikokemukset saattavat lisäksi jäädä tavallista niukemmiksi tai yksipuolisiksi, jos ihminen ei pysty itse hakeutumaan sellaisiin tilanteisiin, joissa monipuolinen aistiminen olisi mahdollista. 

Lähi-ihmiset voivat omaa toimintaansa ja ympäristöä muokkaamalla parantaa henkilön mahdollisuuksia osallistua vuorovaikutukseen, vaikka aistimusten vastaanotossa ja ymmärtämisessä olisikin ongelmia. 

On tärkeä tiedostaa, minkä aistin kautta yhteys syntyy parhaiten. Kumppani voi vuorovaikutuksessa hyödyntää tätä aistikanavaa ja tarjota sellaisia aistielämyksiä, jotka herättävät ihmisen kiinnostuksen ja tuntuvat hänestä miellyttäviltä. Halu ilmaista itseään ja jakaa kokemuksiaan voi syntyä juuri tällaisten merkityksellisten tilanteiden kautta.

Aistien tehtävät

Aistiensa avulla ihminen voi olla yhteydessä sekä ulkomaailmaan että oman kehonsa tuntemuksiin.

Kaukoaistiensa, näkö-, kuulo- ja hajuaistin avulla ihminen suuntautuu ympäristöön ja vastaanottaa tietoa ympärillään tapahtuvista asioista.

Lähiaistit, tunto- ja makuaisti antavat tietoa kehon lähellä tapahtuvista asioista, siitä miltä jokin tuntuu tai maistuu.

Kehoaistit, asento-, liike- ja tasapainoaisti puolestaan kertovat, mitä kehossa itsessään tapahtuu. 

Vuorovaikutustilanteessa ihmisen kaikki aistit ovat läsnä. Aistikokemus muodostuu usean eri aistin välityksellä. Läheisessä vuorovaikutuksessa katsekontakti, ääni, kosketus ja tuoksu sulautuvat yhteiseksi tiedoksi, miellyttäväksi läheisyyden kokemukseksi.

Eri aistit tukevat toistensa välittämää tietoa. Viesti voi löytää toimivien aistien avulla tiensä perille, vaikka jokin aistialueista puuttuisi tai toimisi puutteellisesti.

Aistihavaintojen muodostuminen

Kun kehon ulko- tai sisäpuolinen ärsyke siirtyy aistimuksena aistirataa pitkin aivoihin, syntyy havainto ja sen tuottama elämys tai kokemus. Erilaiset aisti-impulssit kulkevat kukin omalle aivoalueelleen, joka on erikoistunut vastaanottamaan kyseisen aistin kautta tulevaa tietoa.

Aistimukset tunnistetaan ensin irrallisina aistivaikutelmina. Merkityksensä aistimukset saavat vasta monimutkaisen tiedonkäsittelyn tuloksena.

Tulkintaan vaikuttavat mielentilat ja tunteet, muisti ja muistot sekä odotukset. Aistimuksia verrataan aiempaan kokemusvarastoon ja muiden aistikanavien kautta saatuihin havaintoihin. Vasta tämän jälkeen on mahdollista tunnistaa kyseinen aistimus ja toimia aistikokemuksen edellyttämällä tavalla.

Esimerkiksi omenan tuoksu aistitaan hajuaistin avulla. Tuoksu itsessään ei vielä auta tunnistamaan omenaa vaan ihminen tarvitsee kokemusperäistä tietoa siitä, miltä erilaiset hedelmät tuoksuvat. Mieleen herää muistoja ja tunteita aiemmista tilanteista, joissa kyseisen tuoksun on aistinut. Näkö-, tunto- ja makuaistimukset täydentävät hajumielikuvaa. Omenan tunnistettuaan ihminen voi hyvillä mielin jatkaa syömistä ja nauttia saamastaan aistielämyksestä.

Aistien kehitys

Ihminen saa monenlaisia aistikokemuksia jo ennen syntymäänsä. Vastasyntynyt vauva on valmiiksi suuntautunut aistimaan vuorovaikutuksen kannalta olennaisia seikkoja. Aikuinen puolestaan vastaa ehkä tiedostamattaan hänen viesteihinsä juuri niiden aistien avulla, jotka toimivat tehokkaimmin. Sylissä pitäminen, keinuttelu, lähietäisyys ja tutut, turvalliset äänet ovat juuri sitä, mitä pieni lapsi tarvitsee kehityksensä varhaisvaiheessa.

Toiminnaltaan yksinkertaisimmat aistit, tunto-, maku- ja hajuaisti toimivat kehittyneesti alusta alkaen. Niiden avulla lapsi tutustuu häntä hoitavaan aikuiseen ja myös rauhoittuu vastaanottaessaan tuttuja aistikokemuksia, tuntiessaan äidin kosketuksen ja aistiessaan maidon tuoksun ja maun. Kuuloaistinsa avulla lapsi suuntautuu ympäristönsä ääniin ja tunnistaa myös hyvin varhain läheisten ihmistensä äänet. Vuorovaikutuksessa saadut monipuoliset kuuloärsykkeet kehittävät aistin toimintaa edelleen. Toiminnaltaan monimutkaisin ja eniten tiedonkäsittelyä vaativa näköaisti kehittyy puolestaan täyteen kypsyyteensä viimeisenä.

Ensimmäisien elinkuukausien aikana aistit kehittyvät erillisinä. Aluksi lapsi vastaanottaa erilaisia aistimuksia analysoimatta niitä sen tarkemmin. Kun pieni lapsi tuntee äidin kosketuksen ihollaan, hän kokee sen ehkä vain miellyttävänä tuntemuksena. Lapsen kokemat aistielämykset ovat aluksi hyvin kokonaisvaltaisia ja tunneperäisiä.

Vuorovaikutuksessa saatujen kokemusten myötä aistien käyttö tarkentuu ja muuttuu yhä hienovaraisemmaksi. Erilliset aistialueet alkavat toimia yhä enemmän yhteistyössä toistensa kanssa. Kehityksen edetessä myös lapsen oman aktiivisen toiminnan merkitys lisääntyy. Hän ei enää vain vastaanota ympäristönsä tarjoamia aistimuksia vaan alkaa itse etsiä ja tuottaa niitä.

Aistien puutteellinen toiminta

Aistien puutteellinen toiminta voi johtua monesta eri syystä. Aistinelin saattaa olla vaurioitunut, jolloin se ei välitä tietoa eteenpäin aivojen käsiteltäväksi. Myös aivot, joissa aistimuksia käsitellään, voivat vaurioitua eri kehitysvaiheissa. Vaurion syntyhetki ja laajuus vaikuttavat siihen, millaisiksi ihmisen aistitoiminta ja havaitsemiskyky muodostuvat. 

Aistinelimen vaurioituessa aistimus heikentyy tai puuttuu kokonaan, jolloin ihmisen on vaikea käyttää kyseiseen aistiin liittyvää aistitietoa hyväkseen.

Esimerkiksi vaikeasti kuulovammaisen ihmisen on vaikea osallistua puheeseen perustuvaan keskusteluun, koska hän ei kuule kumppaneidensa ilmauksia eikä tämän vuoksi ymmärrä keskustelussa käsiteltäviä asioita. Kumppaneiden on tällöin tarpeen käyttää vuorovaikutuksessa hänen muita toimivia aistikanaviaan, esimerkiksi näkö- ja tuntoaistia, joiden avulla kontakti ja yhteinen ymmärrys syntyvät parhaiten.

Aistien yli- tai aliherkkyys voi myös haitata ihmisen kykyä toimia vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Aistimuksiin yliherkästi reagoivan ihmisen aivot rekisteröivät aistimukset liian voimakkaina. Hänen on myös vaikea erottaa olennaista aistiärsykettä epäolennaisesta.

Vuorovaikutuksessa ihminen saattaa esimerkiksi kokea ystävällisen kosketuksen puristavana tuntemuksena ja kumppanin puheen epämiellyttävän vihlovana äänenä. Seurauksena voi olla fyysisen kosketuksen vältteleminen tai kontaktista vetäytyminen.

Aistimuksiin aliherkästi reagoiva ihminen ei puolestaan saa riittävästi tarvitsemaansa aistiärsytystä, vaan joutuu itse hakemaan tavallista voimakkaampia aistikokemuksia pitääkseen yllä aktiivisuuttaan ja sopivaa vireystilaa.

Vuorovaikutuksessa tällainen ihminen saattaa esimerkiksi hakeutua niin läheiseen kontaktiin, että kumppani kokee sen häiritsevänä.

Aivoperäiset, tiedonkäsittelyyn vaikuttavat vauriot aiheuttavat sen, että ihmisen on vaikea ymmärtää aistimuksiaan. Aistimukset jäävät irrallisiksi ja vaille merkitystä, jos ne eivät yhdisty toisten aistialueiden välittämään tietoon tai aiempiin aistikokemuksiin.

Mikäli ihminen ei ymmärrä aistimustensa merkitystä, hänen on vaikea reagoida aistimukseen ja toimia tarkoituksenmukaisella tavalla. Toiminnan tasolla ihminen vaikuttaa aistivammaiselta, vaikkei hänen aistinelimissään olisikaan mitään vikaa.

Monimutkainen aistitiedon käsittely, aistihavaintojen ymmärtäminen ja hyödyntäminen vaativat aistimuksia vastaanottavien elimien sekä monien aivoalueiden erittäin tarkkaa yhteensovittamista ja yhteistyötä.

Esimerkiksi vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen aistitoimintojen pulmat eivät välttämättä johdu itse aistinelimen vauriosta vaan hänen puutteellisesta kyvystään käsitellä aistikokemuksia ja hyödyntää niitä.

Aivotoiminnan vauriot ovat niin varhaisessa kehitysvaiheessa tapahtuneita ja laaja-alaisia, että ne vaikuttavat kaikkeen tiedonkäsittelyyn. Hän voi reagoida moniin aistimuksiin kokonaisvaltaisesti ja tunneperäisesti kokien aistimukset joko miellyttävinä tai epämiellyttävinä.

Aistimisen ongelmien taustalta ei yleensä voida osoittaa vain yhtä syytä. Esimerkiksi monilla vaikeimmin kehitysvammaisilla ihmisillä on eriasteisia aistimisen pulmia usealla eri aistialueella.

Aistien yli- ja aliherkkyydet tai näiden yhdistelmät ovat tavallisia. Vaikka jotkut aistialueet toimisivat aivan normaalistikin, heidän on kehitysvammaisuutensa vuoksi tavallista vaikeampi itse hyödyntää hyvin toimivia aistejaan. Kumppanin tuella vuorovaikutus voi onnistua, kun löydetään parhaiten toimiva aistikanava ja opitaan viestimään tätä aistia käyttäen.

Aistiärsykkeiden valikointi ja tarkkaavuus

Ihminen elää kaiken aikaa aistitulvassa ja saa aistikokemuksia samanaikaisesti usean eri aistinsa välityksellä. Suuri osa aistimuksista on kuitenkin turhia ja epäolennaisia suhteessa tilanteeseen, jossa toimitaan. Ihminen näkee, kuulee, haistaa ja maistaa paljon enemmän kuin hän pystyy havaitsemaan.

Tämän vuoksi ihmisen tiedonkäsittely tarvitsee mekanismin, joka suodattaa ylimääräisen tiedon pois ja mahdollistaa keskittymisen olennaiseen. Mekanismia kutsutaan tarkkaavuudeksi.

Vuorovaikutustilanteessa ihminen kykenee sulkemaan muut häiritsevät tekijät, kuten viereisestä huoneesta kuuluvat äänet tai ikkunasta näkyvät asiat tietoisuudestaan ja keskittymään vain kumppaniinsa ja yhteiseen tekemiseen. Keskittymistä auttaa myös se, että ihminen tottuu samanlaisina toistuviin ärsykkeisiin.

Toisaalta taustamelu tai ylimääräiset näköärsykkeet eivät häiritse vuorovaikutusta, jos vuorovaikutuskumppani tai tilanne ovat tarpeeksi kiinnostavia. 

Valikoiva, tahdonalainen tarkkaavuus ei ole synnynnäinen taito vaan se kehittyy vähitellen. Pikkulapsen tarkkaavuus häiriintyy herkästi ja vaihtelee tilanteesta toiseen. Kun muisti ja sisäiset mielikuvat ovat kehittyneet tarpeeksi, ihminen kykenee tahdonalaisesti säätelemään omaa tarkkaavuuttaan.

Valikoiva tarkkaavaisuus on edellytys kaikille muille, niin kutsutuille korkeammille kognitiivisille toiminnoille (kuten oppimiselle ja ongelmanratkaisulle), koska sen avulla ihminen säätelee tietoisuuden kulloistakin sisältöä ja valikoi, mitä informaatiota säilötään muistiin.

Esimerkiksi vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on usein vaikea suunnata tarkkaavuuttaan ja säädellä sitä, vaikka hänen aistinsa toimisivatkin hyvin. Toistuviin aistiärsykkeisiin tottuminen tapahtuu tavallista hitaammin, jolloin varsinaisen uuden tiedon vastaanottamiselle ja oppimiselle jää vain vähän tilaa.

Hänelle voi olla myös vaikeaa vaihtaa huomionsa kohdetta (jakaa huomiotaan) tarkasteltavasta asiasta vuorovaikutuskumppaniin. Kyky jakaa tarkkaavuutta on kuitenkin erittäin tärkeä vuorovaikutuksen kehittymisen kannalta.

Kumppani voi tukea tarkkaavuuden suuntaamista valitsemalla tarkasteltavaksi henkilöä kiinnostavia asioita. Tilanteessa kannattaa toimia hänen aloitteidensa mukaan. Ylimääräiset ja keskittymistä häiritsevät aistiärsykkeet kannattaa karsia pois tilanteesta, esimerkiksi taustalla soiva radio suljetaan vuorovaikutushetken ajaksi ja järjestetään huone niin, ettei siellä ole liikaa kilpailevia näköärsykkeitä.

Vireystila

Kulloinenkin tilanne ja oma mielentila vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee aistimuksia. Väsyneenä sellaisetkin ärsykkeet, jotka tavallisesti koetaan miellyttävinä, voivat tuntua epämiellyttäviltä. Ihmiset pystyvät kuitenkin tilannetta ja ärsykemaailmaa muokkaamalla säätelemään omaa vireystilaansa.

Rentoutunut olotila saadaan aikaan esimerkiksi rauhallista musiikkia kuuntelemalla, mutta virkistymiseen ja aktivointiin tarvitaan toisenlaisia ärsykkeitä.

Vaikeaan aivovaurioon tai kehitysvammaisuuteen voi liittyä äkillisiä vireystilan vaihteluita. Lähi-ihmisten onkin tärkeää havainnoida, millaiset aistimukset lisäävät henkilön tarkkaavaisuutta ja keskittymistä ja mitkä aistimukset puolestaan rauhoittavat. 

Aistikokemusten yksilöllisyys

Jokainen meistä aistii ja kokee ympäröivän maailman eri tavoin. Toinen pitää voimakkaista mauista, rytmikkäästä musiikista ja värikkäästä ympäristöstä, kun toiselle samat asiat aiheuttavat epämiellyttäviä tuntemuksia.

Aistimuksiin reagoiminen ja aistihavaintojen muodostuminen riippuvat ihmisen kokemusmaailmasta eli siitä, millaisia aistikokemuksia hän on saanut elämänsä aikana. Myös vaikeimmin kehitysvammaisille ihmisille kehittyy kokemusten myötä henkilökohtaisia mieltymyksiä, jotka lähi-ihmisten on tärkeä ottaa vuorovaikutuksessa huomioon.

Jotta ihmisen aistitoiminnot voivat kehittyä, on tärkeää, että hän saa tarpeitaan vastaavia aistikokemuksia. Ympäristön tarjoamat elämykset ja monipuoliset aistikokemukset ovat tärkeitä, jotta hän oppii käyttämään aistejaan ja ymmärtämään aistimiaan asioita. 

Multisensorinen toiminta

Aistihavaintojen ja -kokemusten tukeminen

Tieto aistien toiminnasta ja siitä, miten esimerkiksi kehitysvammaisuus vaikuttaa aistitiedon käsittelyyn, voi auttaa lähi-ihmisiä ymmärtämään vaikeimmin vammaisen ihmisen maailmaa. Myötäelämisen kyky on yksi toimivan vuorovaikutuksen perusedellytyksistä.

Vuorovaikutuksen tukeminen

Aisteja aktivoimalla voidaan lisätä ihmisen tietoisuutta ja kiinnostusta omasta ympäristöstään. Kiinnostuksen herättyä voidaan päästä kontaktiin. Kun kontakti on saatu jonkin aistin välityksellä, voidaan edetä kohti monipuolisempaa vuorovaikutusta. Olennaista vuorovaikutuksessa ei ole se, mitä aistia hyödynnetään vaan se, että kontakti syntyy.

Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen taitojen ja kehityksen tukeminen vaatii pitkäjänteistä ja säännöllistä toimintaa sekä kaikkien kumppaneiden sitoutumista.

Arkirutiinit, tuttu ja turvallinen toiminta luovat pohjan vuorovaikutukselle, mutta elämässä on hyvä olla myös yllättäviä tapahtumia. Hassuttelu ja rutiineista poikkeaminen rikastuttavat arkea. Ulkoilemaan voi mennä vaikka vesisateella ja nauttia yhdessä uudesta aistielämyksestä.

Tällaisia tilanteita voidaan myöhemmin muistelemalla kokea yhä uudestaan ja uudestaan. On kuitenkin tärkeää, että yllätys on vaikeimmin kehitysvammaisesta ihmisestä miellyttävä. Jos se on pelottava, vuorovaikutus voi jopa vähentyä.

Lähi-ihmiset voivat arjen keskelläkin tarjota monia aistielämyksiä. Tuntokokemuksia voi saada läheisessä kehokontaktissa, koskettamalla, hieromalla ja tunnustelemalla yhdessä erilaisia materiaaleja. Kotona voi maistella ja haistella erilaisia ruokia, kuunnella keittiöstä kuuluvia ääniä ja katsella pimeällä ulkona näkyviä valoja. Läheiseen ympäristöön ja luontoon voidaan myös lähteä tutustumaan yhdessä.

Lisäksi aisteja voidaan harjoittaa erikseen järjestettävissä vuorovaikutustuokioissa.

Huomioiva yhdessäolo - HYP

Aistien harjaannuttamisessa on tiettyjä perusperiaatteita, joiden mukaan edetään riippumatta siitä, mitä aistialuetta ollaan aktivoimassa. Esimerkiksi vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen toimintaa havainnoimalla lähi-ihmiset voivat aluksi selvittää, mitkä ovat hänen vahvimmat aistialueensa ja miten heikommat aistit vaikuttavat hänen muiden aistiensa toimintaan.

Vuorovaikutukseen pyritään vahvimman aistikanavan kautta ja aistikokemusta täydennetään muiden aistien avulla.

Uusiin aistikokemuksiin totuttelu on hyvä aloittaa vähitellen. On tärkeää edetä henkilön tahdissa ja hänen reaktioitaan havainnoiden. Lähi-ihmisten on hyvä toimia kiireettömästi ja rohkaista kumppaniaan mukaan toimintaan. Miellyttävät yhteiset kokemukset kannustavat molempia vuorovaikutuksen osapuolia hankkimaan uusia aistielämyksiä ja vuorovaikutuskokemuksia. 

Aistitiedon hahmottamista ja vuorovaikutusta tukevat mm.

  • miellyttävä ilmapiiri ja rauhallinen ympäristö
  • kiireettömyys
  • eri aistien aktivoiminen
  • sopiva määrä aistielämyksiä kerrallaan
  • kontaktiin pyrkiminen sen aistin kautta, joka toimii parhaiten
  • yksilöllinen eteneminen aistialueittain
  • tarkkaavuuden sääteleminen ja kontaktin ylläpitäminen; tieto siitä, mitkä aistimukset lisäävät tarkkaavuutta ja keskittymiskykyä tai auttavat rauhoittumaan
  • reaktioiden tarkkaileminen
  • vaihtoehtojen tarjoaminen
  • kiinnostuksen kohteiden selvittäminen ja niiden hyödyntäminen yhteisissä tilanteissa
  • tutun aistielämyksen toistaminen yhä uudelleen
  • myönteisten, yllättävien elämysten tarjoaminen
  • aistikokemusten muisteleminen ja kertaaminen
  • toiminnan sopiva kesto; kehitysvammaisen ihmisen on mahdollista halutessaan lopettaa tilanne.

Asiantuntijana puheterapeutti Katja Burakoff, Kehitysvammaliiton Tikoteekki

Kuva: Pekka Elomaa

Anna palautetta tästä sivusta