En koe, että tämä arki olisi mitenkään vaikeaa

Kirjoittaja Kati van der Hoevenin kuva


Olen Silmänräpäys-kirjan kirjoittaja Kati van der Hoeven hei.

Mua pyydettiin kertomaan itsestäni ja asioista liikuntaesteisen elämässä.

Sairastuin 10.01.1995 aivorungon infarktiin, ja sen seurauksena käskyt eivät mene lihaksiin. Kieli on myös lihas, joten myös puhekyky meni. Oireyhtymä on nimeltään "locked-in". Ihminen on silloin kirjaimellisesti lukittu itsensä sisälle. Sairaudella on hienokin pari riviä pitkä latinalainen nimi, mutta ajattelin kertoa ihan selkokielellä. Syy, miksi kävi niin kuin kävi, on edelleen täysin mysteeri. Lääkäri epäili syyksi pitkiä lentoja, ehkäisypillereitä, tulehduksia sekä stressiä.  Mitään kunnon varoitusta ennen halvaantumista ei tullut. Vain flunssaa sekä päänsärkyä oli usein. Joskus harvoin pyörrytti, mutta sehän oli muka ihan normaalia, kun kyseessä oli laiha mallityttö.

Sinä iltana kun sairastuin, menimme äidin kanssa ensin terveyskeskukseen, kun puhe alkoi puuroutua. Lääkäri sanoi, että kyllä tämä kotihoidolla menee ohi. Kuinkahan kauan sitä kotihoitoa pitää vielä jatkaa? :) En koe, että tämä arki olisi mitenkään vaikeaa. Kyllä tämän kanssa oppii elämään, mutta jos on joskus ollut terve, niin ei sitä vammaa koskaan hyväksy.

"Locked-in"-oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa ihmisen ajattelu, järki ja tunteet ovat entisellään, mutta lihakset, raajat ja kasvot ovat halvaantuneet, eikä puhuminen ja nieleminen onnistu. Tavallisesti silmien liikkeet ovat säilyneet. Yleensä oireyhtymä johtuu aivoverenkierron häiriöstä vertebrobasilaarialueella. Tilasta parantuminen on harvinaista ja kuolleisuus alkuvaiheissa on suurta.

Koska "locked-in"-oireyhtymästä kärsiviltä kuntoutujilta puuttuvat kyvyt ilmaista itseään, on heidän kanssaan kommunikointi haastavaa. Kommunikointi perustuu useimmiten silmien liikuttamiseen, joiden avulla voidaan antaa vastaukseksi "kyllä" tai "ei" kysymyksiin sekä valita lueteltuja tai näytettyjä kirjaimia ja muodostaa näistä sanoja ja lauseita. Nykyaikoina on kehitetty myös erilaisia tietokoneavusteisia kommunikointimenetelmiä, jotka voivat perustua mihin tahansa tahdonalaiseen lihasten liikkeeseen.

Ensimmäiset kuvaukset "locked-in"-oireyhtymästä ilmestyivät kaunokirjallisuudessa. Alexandre Dumas'n romaanissa Monte Criston kreivi vuosilta 1844–45 on yhtenä keskeisenä henkilönä aivoverenkierron häiriöön sairastunut Noirtier de Villefort, joka kommunikoi silmiä räpyttämällä. Avustajan osoittaessa sanakirjasta sanoja hän pystyi katseellaan valitsemaan niistä haluamansa. "Locked-in"-oireyhtymä on siis ollut tunnettu lääketieteessä useita vuosikymmeniä, mutta aikaisemmin ei ole ollut olemassa menetelmiä, joiden avulla kuntoutujat olisivat pystyneet helposti ilmaisemaan ajatuksiaan muille ihmisille.

Oireyhtymän syvällisempi tunteminen ja tietokoneavusteiset kommunikointimenetelmät ovat merkittävästi parantaneet meidän elämänlaatua. Kommunikoinnin apuvälineitä ja tietokoneavusteisia kommunikointimenetelmiä on myös Suomessa ollut käytössä jo vuosikausia, mutta sekä yleinen että terveydenhuollon tietous näistä mahdollisuuksista on vielä vähäistä.

Silmälaseihin kiinnitetty silmänräpäytyskytkin


Tekniikan apu mun elämässä on niin valtava, että eihän ilman sitä elämästä tulisi yhtään mitään. Mikä on muuttanut mun elämän aivan täysin, on tietenkin tietokone. Nuorena teinityttönä, kun olin vielä ihan terve, sanoin aina koulussa, että minähän en tietokonetta opettele käyttämään ennen kuin on pakko! Muutama vuosi siitä eteenpäin tuli se pakko ja niinhän minä tyttö opettelin. 20 tuntia sain opetusta ja siitä se sitten lähti oppiminen oman kantapään kautta. Kaiken oppii, mikä on pakko oppia. Valtavan hienoahan se oli, kun pääsi sinne paljon puhuttuun internettiin, ja sain jälleen matkustaa kulttuurista toiseen, lukea kaikenmaailman muotilehdet, pääsin muotinäytösten eturiveihin, parhaiden valokuvaajien studioihin jne. Sain jälleen yhteyden ystäviini ympäri maailman. Tosin siihen aikaan vain harvoilla edes oli sähköpostia. Pian se kuitenkin onneksi ylestyi.

Alussa tietokoneen käyttö tosin oli hyvin hidasta, koska en vielä omistanut ohjelmaa, jolla olisin itse pystynyt kaksoisklikkaamaan. Kun äiti tuli kotiin töistä, hän usein auttoi minua tietokoneen kanssa. Onneksi hän oli työskennellyt jo parikymmentä vuotta näiden laitteiden kanssa, joten osasi auttaa minua.

Se vekotin mitä inhosin sydämeni pohjasta, järjesti minulle työtä, sekä ei yhtään vähempää kuin aviomiehen eri maasta asti. Toisin sanoen se avasi minulle oven maailmaan ja normaaliin elämään. Monet sanovatkin, että kun kirjoitan, he unohtavat, että olen edes sairastunut, vaan olen se ihan sama Kati. Käytän siis tietokonetta päivittäin. Hoidan sillä niin laskujen maksut kuin sosiaalisen kanssakäymisen niin Suomessa kuin ympäri maailman. Kirjoitan edelleen jatkuvasti päiväkirjaa, jos vaikka innostuisin kirjoittamaan toisen kirjan joku päivä. Kirjoittamani omaelämänkerta Silmänräpäys julkaistiin helmikuussa 2006.

Olin unelmoinut kirjan kirjoittamisesta pienestä asti, mutta en ikinä kuvitellut, että olisin tarpeeksi lahjakas siihen. Mulle sattuikin tulemaan niin mielenkiintoinen elämä, että pystyin toteuttamaan toiveeni. Kirjoittaminen on erittäin yksinäistä ja henkisesti raskasta ainakin tässä tapauksessa, ja pitää pystyä tekemään pitkiä päiviä ilman muualta tulevia käskyjä kuukaudesta toiseen. Vaikka kirjoittaminen oli henkisesti raskasta, se oli myös erittäin vapauttava kokemus. Aloittaessani kyseisen projektin kuvittelin, että olin jo käsitellyt sairastumisen, mutta mitä vielä. Siinä kun oli jatkuvasti omien ajatusten keskellä ja joka ainoa tapahtuma piti käydä niin tarkasti läpi, kun niitä ajatuksia ja tapahtumia piti kirjoittaa sana sanasta, niin sitten ne todella vasta tajusi. Sanonkin aina, että päiväkirjan kirjoittaminen säästää erittäin monelta psykiatrin visiitiltä.

Kirja myytiin loppuun, ja sitä saa enää jonottamalla kirjastosta. Kirjan voi kuitenkin ostaa suoraan minulta sähköisessä muodossa osoitteesta http://katilepisto.fi/


Kirjan julkaisun jälkeen asuin kaksi vuotta Aruballa, Karibialla. Tietokone näytteli erittäin tärkeää osaa siellä. Tietenkin yhteydenpidossa Suomeen (Äiti jopa seurasi mesestä, kun silloisen miesystäväni kanssa pakattiin, kun oltiin muuttamassa taloa.), päivittäisessä yhteydenpidossa avustajan kanssa, silloin kun hän ei ollut töissä siltä varalta, jos jotain sattuisi, ja sillä tietokoneella meilin välityksellä hoidettiin ihan tappeleminen miesystävänkin kanssa. Hyvä puoli siinä on, että siinä kerkeää vähän rauhoittumaan ja harkitsemaan sanojaan. :) Itse asiassa monesti olen ollut kiitollinen, etten pysty puhumaan. Tulinen temperamenttini kun ei ole muuttunut miksikään sairastumisen myötä. Jatkuva tuijotus ja vähemmän ystävälliset kommentit kun saa välillä veren kuohahtamaan.

Fysioterapiaa mulla on tällä hetkellä 3 kertaa viikossa. Kaksi kertaa käy jumppari kotona ja kerran viikossa käyn allasjumpassa. Aikaisemmin kävin myös ratsastusterapiassa, minkä koin todella hyödylliseksi, koska se harjoitti tasapainoa niin hyvin. Kaikki lihakset joutuvat siinä yhtä aikaa töihin. Jouduin lopettamaan sen, koska Kela alkoi vaatia, että sitä terapiaa saa harjoittaa vain koulutettu ratsastusterapeutti. Ratsastus on hyvää terapiaa, koska se muistuttaa eniten kävelyn rytmiä. Aluksi en uskonut, että edes pysyn hevosen selässä, mutta kummasti se tasapaino kehittyi. Alussa tallityttö talutti, jumppari oli toisella puolella ja avustaja toisella puolella. Pian jo avustaja talutti ja vain jumppari oli toisella puolella.

Allasterapia on myös erittäin hyvää, koska vedessä häviää se kehon paino sekä osa spastisuudesta, mikä piilottaa jäljellä olevan aktiivisen liikkeen. Yleensä allasterapian suositeltu kesto on 30 minuuttia. Mä olen yleensä tunnin. Olen vähän sitä mieltä, et jos sen urakan käy läpi (siirrot, riisuminen, pukeminen, pesu jne.), niin siellä sitten ollaan kunnolla. Kun asuin Aruballa, kävin myös siellä allasterapiassa. Välillä terapia oli ihan meressä.  Siellä asuessasi istuin melkein päivittäin tuntikaupalla meressä aurinkotuolissa. Se poisti tosi hyvin nestettä ja turvotusta. Kuvittelin, että eihän siellä osata yhtään mitään fysioterapiasta, ja oli tosi suuret ennakkoluulot. Sain kuitenkin huomata, että siellä oli erittäin asiansa osaavia ihmisiä. Itse asiassa jouduin tekemään siellä paljon enemmän duunia kuin täällä Suomessa. Mua kun pitää aina vähän potkia persuuksille. Aruballa, joka kuului Hollannin alusmaihin, edelleen kaikki fysioterapeutit saavat koulutuksen Hollannissa.


Lämmöllä on hyvin suuri vaikutus mun kroppaan, kuten varmaan jokaisella halvaantuneella. Sen takia päätin pitää taukoa jumpassa, varsinkin koska se ei ollut mitään halpaa lystiä, ja itse jouduin tietenkin maksamaan kaiken. Lämpö pitää mun jäsenet niin rentoina, ettei jumpan puuttumista edes huomannut. Täälläkin heti kun on kesä ja lämpimämpää kuin normaalisti, niin jumpparit päivittelevät, miten valtava ero lihaksissa on. Vähänkin viileä ilma näkyy välittömästi lihasten jäykkyytenä. Talvella sitten olenkin notkea kuin puuhevonen. Talvella mua ei usein nähdäkään ulkona. Pyrinkin edes kerran vuodessa katkaisemaan talven.

Viime vuonna tosin pysyin Suomessa valvomassa remonttia. Ostin asunnon ja laitoin kaiken täysin uuteen uskoon, ja asun siellä nyt tulevan aviomiehen kanssa. Mennään naimisiin joulukuussa. Nyt onkin sitten armoton morsiusdietti päällä. Tarkoitus on laihtua 20 kg. Valtava urakka edessä, mutta jos jotain päätän, se myös tapahtuu. Olen vähän sellainen on-off-tyyppi, eli se on kaikki tai ei mitään.

Mun asunnossa ei tehty mitään kovin näkyvää esteettömyyden vuoksi. Itse asiassa tehtiin jonkun verran, kuten ovien ja vessan levennyksiä, mutta niin sanottu terve ihminen ei ikinä uskoisi, että kyseessä on liikuntaesteisen asunto. Kaksi pientä huonetta mä päätin yhdistää ja tehdä kunnon tilavan makkarin. Mua inhottaa tämä suomalainen tapa tehdä pieniä makuuhuoneita. Keittiö oli myös pieni koppi, jonka seinät saivat kyytiä, ja siitä tuli nyt oikein valoisa ja avara avoin olohuoneeseen avautuva keittiö. Sauna sai myös lähteä ja paikalla nyt tilava suihkuhuone, jonne mahtuu hyvin suihkutuolilla.


Kesällä asunto suurenee huomattavasti. Tai siltä se ainakin tuntuu, kun voidaan ja vietetään suurin osa ajasta  pihalla. Puutarha ei todellakaan ole iso, mutta niin viihtyisä, ja joka sentti tarkasti mietitty. Ensinnäkin mun mies ja veli tekivät leveän koko pihan pituisen terassin, joka vielä jatkuu toisessa päässä koko pihan leveydellä. Terassin oven kynnystä vain madallettiin, että tila saatiin esteettömäksi. Piha ei ole vain esteetön, vaan myös erittäin esteettinen ja rauhoittava. Koska pihalle ei paista kuin ilta-aurinko, päätin teettää japanilaisen fengshui-puutarhan. Se on erittäin kaunis ja helppohoitoinen. Pihan kruunaa kerroksittain laskeva lähde. Terassin päälle rakennettiin toiseen päähän läpinäkyvä katto sohvaryhmän päälle, etteivät nämä Suomen sateet rajoita ulkona oloa.


Lahdessa avatussa Esteetön koti -apuvälinekeskuksessa pääsee kokeilemaan löytämäänsä apuvälinettä kotiaan mukailevassa isossa hallissa. Huoneet saadaan loihdittua siirtyvillä seinillä aivan samankokoisiksi kuin kotona. Näin kodin mitat todella hahmottuvat prikulleen oikein, eikä tule ostettua sikaa säkissä. Saman katon alta löytyy apuvälineitä aina kahvoista makuuhuoneen kalusteisiin. Unohtamatta kuulo- ja näkövammaisten, eikä myöskään seniorien erityistarpeita. Esteetön koti -apuvälinekeskus tarjoaa tuotemyynnin lisäksi tarvekartoitusta, suunnittelua sekä neuvontaa. Arkiympäristön kokonaissuunnittelu on tärkeää toiminnallisuuden ja asukkaan itsenäisyyden vuoksi. Silloin vältytään mm. turhilta hankinnoilta.

Kodin esteettömäksi muuttaminen on usein kallista, ja siksi kunnat ovat yhä kiinnostuneempia apuvälinesuunnittelusta. Esimerkiksi esteetön suihkukaappi tulee huomattavasti halvemmaksi kuin kylpyhuoneremontti.

Apuvälineiden tarve on kasvanut omaishoidon lisääntyessä. Hoitajat ovat monesti itsekin iäkkäitä, eivätkä ole tietoisia tarjolla olevista apuvälineistä, millä voisi helpottaa omaa elämää. Ylellisyys ja estetiikka ovat läsnä myös apuvälinemarkkinoilla, kuten pitääkin. Samaa tuotetta löytyy monesta eri hintaluokasta. Ulkonäkö ja design vaikuttavat myös apuvälineiden hintoihin.

Terveydenhuolto vastaa yleensä apuvälinepalveluista. Apuvälineet järjestetään osana lääkinnällistä kuntoutusta. Apuvälinepalvelut on porrastettu niin, että perusapuvälineistä vastaa perusterveydenhuolto ja vaativampaa erityisosaamista edellyttävistä apuvälineistä vastaa erikoissairaanhoito. Lisätietoa apuvälineistä saa fysio- ja toimintaterapeuteilta. Uudistunut vammaispalvelulaki luo melko varmasti kysyntää yksityisille apuvälinemarkkinoille, koska kodin muutostöissä tarvittavat kiinteät apuvälineet ja niihin liittyvän suunnittelun saa hankkia haluamastaan paikasta.

Minulla itselläni ei ole käytössä kovinkaan montaa apuvälinettä. Kyllähän niitä on yritetty tuputtaa huonolla menestyksellä. Tällainen esteettinen ihminen kun olen, niin en voi sietää mitään rumia tekniikan vehkeitä jatkuvasti silmissäni. Esimerkiksi kun olin matkalla, silloiseen huoneeseeni oli asennettu järkyttävä sininen ympäristönhallintalaite, mikä lähti hyvin nopeasti. Koska minulla on jatkuvasti avustaja tai läheinen läsnä, miksi ihmeessä pitäisi tehdä ruma epänormaali koti!? Tokihan apuvälineet ovat erittäin tärkeitä laitteita hyvin monelle ihmiselle. En vaan ymmärrä miksi apuvälineet pitää tehdä aina niin rumiksi ja isoiksi, että ne vaan luo lisää erilaisuutta terveeseen ihmiseen!?

Asunnon muutostyöksi katsotaan myös muutostöiden suunnittelu sekä esteiden poistaminen asunnon välittömästä lähiympäristöstä. Kunta voi myös antaa asuntoon kuuluvia välineitä tai laitteita korvauksetta vaikeavammaisen henkilön käytettäväksi kuten mulle. Asunnon muutostyöt sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet ovat kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva tukitoimi, johon vaikeavammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus, kun hän täyttää asetetut myöntämiskriteerit. Kunta ei voi evätä näitä tukitoimia määrärahojen puutteen perusteella.

Vanhempien taloon jäi seisomateline, jossa käyn seisomassa. Sairaalan sähkökäyttöinen sänky sekä ilmapatja ovat myös siellä, niin että voin yöpyä siellä ja antaa miehelle välillä lomaa. Alussa mua yritettiin saada jatkuvasti käyttämään sähköpyörätuolia, mitä käytinkin Helsingissä, mutta tuopa sellainen rohjo tavalliseen kotiin. Onnistuin vaan rikkomaan oven pielet ja rullaamaan matot renkaisiin.

Nostolaitekin minulla oli alussa. Hidasta ja monimutkaista sen käyttö oli. Ennen kuin olin tuolissa, olin todella spastinen. Siihen loppui sen laitteen käyttö. Vanhemmat kyllä yrittivät kovasti siirtää sillä marjapensasta, mutta ei se käynyt siihenkään. :) Käytössä mulla on tällä hetkellä pyörätuolin ja tietokoneen lisäksi suihkutuoli, kirjaintaulu, liukulauta, jolla uudet avustajat opettelevat siirtämään, sekä läppäri matkoilla. Joskus harvoin sängyssä on käytössä liukulakana. 

Vuonna 2005 Tampereen yliopiston tekniikan ja tietojenkäsittelylaitos pyysi minua osallistumaan koekäyttäjänä COGAIN-projektiinsa, joka oli saanut alkunsa 10 vuotta aikaisemmin, kun laitoksen johtaja Kari-Jouko Räihä oli lukenut minusta jutun Suomen Kuvalehdessä. Tietenkin suostuin moiseen kunniaan välittömästi. COGAIN eli "Communication by Gaze Interaction" on Tampereen yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen TAUCHI-yksikön koordinoima EU-rahoitteinen huippuosaamisen verkosto, joka yhdistää 22 huippuyksikköä kymmenestä eri Euroopan maasta sekä Japanista.

TAUCHI koordinoi myös toista suurta EU-hanketta, jonka päätavoitteena on kehittää tietokonepohjainen ympäristö, joka tukee ja aktivoi näkövammaisten ja näkevien lasten yhdessä oppimista.

COGAIN pyrkii parantamaan puhe- ja liikuntarajoitteisten sekä vaikeasti vammautuneiden ihmisten elämänlaatua tarjoamalla heille mahdollisuuden kommunikoida katseen avulla. Erityisenä kohderyhmänä ovat puhe- ja liikuntarajoitteiset sekä vaikeasti vammautuneet ihmiset, joille halutaan tarjota mahdollisuus kommunikoida toisten ihmisten kanssa katseen avulla.

Motorisista toimintahäiriöistä kärsii suuri joukko ihmisiä. Maailmassa diagnosoidaan vuosittain yli satatuhatta vaikeaa tapausta, joiden seurauksena normaali kommunikaatio häiriintyy merkittävästi.


Tyypillistä näille tapauksille on, että pisimpään toimintakykyisinä säilyvät henkilön silmät. COGAIN pyrkii levittämään tietoa katseenseurannan mahdollisuuksista erilaisin keinoin. Näkyvin toimintamuoto on vuosittainen viikon kestävä suurtapahtuma, "camp", joka kokoaa yhteen kaikki projektin piiriin kuuluvat noin sata henkilöä, median edustajia ja käyttäjäkunnan edustajia. Ensimmäinen "camp" järjestettiin Kööpenhaminassa touko-kesäkuussa 2005, missä minulla oli kunnia olla mukana. Tässä pätkä kirjastani kyseisestä matkasta:

"Hauskinta oli testata erilaisia tietokoneen kirjoitusohjelmia. Ohjelmat toimivat katseen voimalla, me kokeilimme ja annoimme parannusehdotuksia. Minun ei ehkä kuitenkaan kannata vaihtaa katseella ohjattavaan ohjelmaan, koska kirjoitan niin hirveän nopeasti näinkin. Saan kuitenkin kaksi uutta kirjoitusohjelmaa, jotka ovat varmasti tosi nopeita, kunhan ne oppii. Saan Dasher-ohjelman Cambridgen yliopistosta, sitä samaa kokeilin jo viime syksynä.

Odotan eniten ohjelmaa, jonka on kehittänyt yksi newyorkilainen professori. Todella erikoinen ohjelma: se näyttää kukalta, jonka terälehdissä on aina noin kuusi kirjainta. Kirjoittaminen alkaa aina "kukan" keskeltä. Hiiri viedään siihen terälehteen, missä haluttu kirjain on. Sitten hiiri viedään seuraavaan terälehteen sille kohdalle, missä haluttu kirjain oli edellisessä terälehdessä ja lopuksi takaisin keskelle, jolloin haluttu kirjain putoaa asiakirjaan. Todella ihmeellinen, mutta erittäin nopea tapa kirjoittaa. Vaatii tosin paljon harjoittelua.

Ohjelmaa ei vielä edes valmisteta, ja mun piti luvata, etten anna sitä kenellekään.


Yhtenä iltana, kun oltiin porukalla syömässä, tapahtui jotain ihmeellistä. Mun kanssani kun ei ole tavannut kukaan pyörätuoli-ihminen, niin tämä nuori, täysin halvaantunut, puhumaton tyttö Saksasta halusi tavata mun kanssa. Sen avustaja istui mun vieressä ja piteli taulua meidän välillämme, ja se sitten tietysti tavasi mitä Katrin tavuutti. Niin huvittava ja älytön tilanne. Mutta se tavutti kerralla oikein pakkoliikkeistä huolimatta! Kyseli mun lempibändiä jne. Englantilaiset projektilaiset olivat ihan ihmeissään, ja niin olin minäkin."


Verkoston sisällä kehitetään katseenseurantaan perustuvia katsekirjoitus-, viihde- ja ympäristönhallintasovelluksia. Katsekirjoitussovellukset ovat ensisijaisia kommunikoinnin apuvälineitä. Viihde- ja ympäristönhallintasovellukset tuovat tasa-arvoa vammautuneen elämään, koska niiden avulla vammautunut pääsee osalliseksi samoista elämyksistä kuin terveetkin ja hän voi toimia itsenäisemmin. COGAIN pyrkii myös vaikuttamaan katseenseurantalaitteiden ja -sovellusten yhteensopivuuteen sekä hinnoitteluun, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus hankkia itselleen tarvittavat laitteet ja sovellukset.

Hanke loppui vuoden 2009 elokuuhun. EU rahoitus loppui, mutta COGAIN jatkaa yhdistyksen muodossa.  Työ on hieman hiljaisempaa ja hitaampaa nykyään, mutta kyllä yhdistys silti vahvasti elossa on. Lokakuussa 2011 COGAIN julkaisi kirjan "Gaze Interaction and Applications of Eye Tracking: Advances in Assistive Technologies". Kirjan potentiaaliset tuotot menevät suoraan COGAIN-yhdistykselle.


Oikein ihanaa aurinkoista kevättä ja kesää kaikille lukijoille! Nyt meitä neliraajahalvaantuneitakin alkaa näkyä jälleen ulkona. Ollaan kuin muuttolintuja konsanaan. :) Talvella pysytellään visusti sisällä lämpimässä. Muistakaa laittaa paljon aurinkorasvaa, ettei teille käy kuin mulle. Ensin poltin posket aurinkoa ottaessa, sitten palellutin ne talvella, vaikka olin vain hetken ulkona, ja lopuksi poltin uudelleen auringossa! Nyt niitä saa sitten jatkuvasti olla varomassa. Nauttikaa silti tästä vähäisestä lämpimästä jaksosta, mitä kesäksi kutsutaan. Jospa se kauan povattu intiaanikesä lopultakin tulisi.

Kati van der Hoeven