Kuuloaisti vuorovaikutuksessa

Poika soittaa pianoa aikuisen kanssa, molempien kädet koskettimilla.

Kuuloaistinsa avulla ihminen suuntautuu ympäristöönsä ja saa tietoa ympärillään tapahtuvista asioista. Kuuloaisti rekisteröi erilaisia ääniä, erittelee äänten korkeutta ja voimakkuutta sekä auttaa paikallistamaan, mistä lähteestä ja mistä suunnasta äänet kuuluvat.

Äänten perusteella ihminen hahmottaa myös omaa ympäristöään ja pystyy ennakoimaan tulevia tapahtumia. Kokemuksen myötä tutut äänet alkavat saada merkityksiä. Lautasten kilinä on merkkinä siitä, että kohta syödään ja tietynlaiset askelten äänet kertovat, että läheinen ihminen on tulossa huoneeseen.

Kuuloaistin kehitys alkaa jo ennen syntymää. Ensimmäisen ikävuoden aikana lapsi oppii tunnistamaan, paikallistamaan ja erottelemaan erilaisia ääniä.

Aluksi lapsi reagoi kokonaisvaltaisesti ympäristönsä ääniin. Vähitellen hän kykenee yhä tietoisemmin kuuntelemaan, kääntämään päätään ja etsimään katseellaan äänilähdettä.

Opittuaan liikkumaan lapsi alkaa aktiivisesti hakeutua kiinnostavien äänilähteiden luokse ja kokeilla, miltä erilaiset esineet kuulostavat ja miten hän voi itse tuottaa erilaisia ääniä. 

Myös vaikeimmin vammainen ihminen hahmottaa ympäristöään kuulonsa avulla ja reagoi ympäristönsä ääniin. Kiinnostus erilaisiin ääntä tuottaviin esineisiin saattaa herätä, mikäli lähi-ihmiset tuovat niitä yhteisen tarkastelun kohteeksi. Oman nimen kuuleminen ja kumppanin puheääni voivat herättää kiinnostuksen vuorovaikutukseen. Vastavuoroisesti ääntelemällä hän voi osallistua keskusteluun omalla vuorollaan. 

Merkitys vuorovaikutuksessa

Kuuloaistilla on tärkeä merkitys kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, koska suuri osa ihmisten välisestä kommunikoinnista tapahtuu äänen välityksellä.

Ihminen aistii kuulonsa avulla hyvin hienovaraisiakin viestejä ja tulkitsee kumppaninsa äänensävyjä. Sama viesti saa eri merkityksen riippuen siitä, millä tavalla se lausutaan - vihaisesti, iloisesti, väsyneesti vai surullisesti. Äänensävy auttaa viestin tulkitsemisessa, vaikka puheen ymmärtämisessä olisikin pulmia.

Vuorovaikutuksessa äänelliset elementit ovat tärkeitä, koska äänen avulla herätetään toisen kiinnostus itseen ja jaettavaan aiheeseen. Tietynlainen äännähdys voi kertoa, että ihminen on huomannut kiinnostavan asian ja haluaa jakaa sen kumppaninsa kanssa.

Puhumisen ja ääntelyn avulla ihmiset myös rytmittävät vuorovaikutusta ja rajaavat oman keskusteluvuoronsa. Hiljaa oleminen, kumppaniin suunnattu katse tai kosketus kertovat, että vuoro siirtyy toiselle. Esimerkiksi vuorovaikutuksessa vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa on erityisen tärkeää käyttää tällaisia olemuskielen viestejä.

Olemuskieli

Kuuloaistimusten vastaanoton ja käsittelyn ongelmat

Jos ihminen kuulee heikosti, hänen on vaikea osallistua pelkästään puheeseen perustuvaan vuorovaikutukseen. Keskustelutilanteissa hän joutuu usein arvailemaan, mitä toinen mahtoi tarkoittaa. Myös vastaamiseen voi kulua tavallista kauemmin aikaa. Tilanteet vaativat paljon keskittymistä, jolloin ihminen väsyy helposti ja saattaa vetäytyä tilanteesta. Kotonakin heikkokuuloisen ihmisen voi olla vaikea tunnistaa ääniä ja paikallistaa, mistä ne kuuluvat.

Vuorovaikutuksen kehityksen kannalta vähäisistäkin kuulonjäänteistä on apua. Kuulovian varhainen tunnistaminen on tärkeää, jotta mahdolliset apuvälineet saadaan käyttöön mahdollisimman pian.

Kuuloaistimusten täydellinen puuttuminen vaikuttaa merkittävästi ihmisen tapaan kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa. Ihminen pystyy kuitenkin ilmaisemaan monia asioita ilmeiden, eleiden, osoittamisen, toiminnan, esineiden, viittomien tai kuvien avulla. Myös lähi-ihmisten tulisi käyttää näitä ilmaisukeinoja saadakseen viestinsä ymmärretyksi.

Vaikeasti kuulovammaisen ihmisen voi olla vaikea tulkita toisen tunteita, koska hän ei kuule erilaisia äänensävyjä. Tavalliset, arkiset ilmiöt voivat myös tuntua äkillisiltä ja pelottavilta, ja niiden merkitystä on vaikea ymmärtää, kun ei kuule ennakoivia äänivihjeitä. Vuorovaikutuskumppania voi säikähtää, jollei näe hänen lähestyvän itseään.

Kuuloaistimuksiin yliherkästi reagoiva ihminen kokee monet tavallisetkin äänet epämiellyttävinä. Astioitten kilinä tai puheensorina voivat tuntua inhottavilta. Ääniltä suojautuakseen hän saattaa peittää korvansa käsillään ja valittaa muille liian meluisasta ympäristöstä.

Kuuloaistimuksiin aliherkästi reagoiva ihminen puolestaan saattaa jättää äänet kokonaan huomioimatta, jolloin häneen voi olla vaikea saada kontaktia puheen avulla. Voimakkaiden äänikokemusten hakeminen voi tapahtua esimerkiksi esineitä paukuttamalla tai kilistelemällä.

Vaikeimmin puhevammaisella ihmisellä saattaa olla monenlaisia kuulemisen ongelmia, mutta ne voivat jäädä huomaamatta, koska hän ei itse pysty kertomaan asiasta. Vaikka kuuloaisti sinänsä toimisikin normaalisti, esimerkiksi vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on keskushermoston vaurioidensa vuoksi vaikea ymmärtää kuulemiaan asioita ja erottaa kaikesta äänimaailmasta tilanteen kannalta merkityksellisiä ääniä.

Puheen merkitystä vuorovaikutuksessa on vaikea ymmärtää, jos puheääni ei juurikaan eroa muista ympäristön äänistä. Henkilö voi säpsähtää voimakkaita ääniä ja nauttia rauhallisista äänistä ja musiikista.

Lähi-ihmisten on hyvä seurata, millaiset äänet aiheuttavat myönteisiä reaktioita, mitkä äänet rauhoittavat ja millaiset äänet aktivoivat mukaan vuorovaikutukseen. 

Ympäristön mukauttaminen ja kuulemisen tukeminen

Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on vaikea löytää itse keinoja, joiden avulla hän voisi korvata kuuloaistinsa puutteellista toimintaa. Lähi-ihmiset voivat kuitenkin vahvistaa henkilön mahdollisuuksia osallistua vuorovaikutukseen ja saada aistielämyksiä muokkaamalla ympäristöä ja omaa toimintaansa.

Ennen kuin ääniympäristöä lähdetään muokkaamaan, lähi-ihmisten on hyvä selvittää, millä tavoin heidän kumppaninsa reagoi erilaisiin kuuloärsykkeisiin kuten ihmisääneen, musiikkiin tai kodin ääniin. Havainnoimalla voidaan myös selvittää, miten voimakas, korkea tai matala äänen tulee olla, että henkilö kuulee sen. 

Taustamelun poistaminen ja äänilähteen tuominen kosketteluetäisyydelle helpottavat usein huomattavasti kuulemista ja yhteiseen tilanteeseen keskittymistä. Vuorovaikutukseen ryhdyttäessä on tärkeää varmistaa, että henkilöön on hyvä näkökontakti. Huomion voi hakea myös koskettamalla.

Lähi-ihmisten on hyvä muistaa, että esimerkiksi vaikeimmin kehitysvammainen ihminen tarvitsee tavallista pidemmän ajan reagoidakseen ja vastatakseen toisen viestiin. Vuorovaikutuksessa edetään vasta, kun hän on siihen valmis.

Jos kuuloaisti toimii puutteellisesti, vuorovaikutuksessa kannattaa hyödyntää muita toimivia aisteja: näkö-, tunto- ja liikeaistia.

Asiat tehdään nähtäviksi, kosketeltaviksi ja kokemuksellisiksi, jolloin kokemuksesta muodostuu mahdollisimman monipuolinen ja merkityksellinen. Kun lähi-ihmiset käyttävät itsekin näitä korvaavia aistialueita, vaikeimmin kehitysvammainen ihminen oppii kiinnittämään huomionsa toisen ihmisen toimintaan ja huomaamaan, että häneltä itseltään odotetaan samanlaista toimintaa omalla vuorollaan. Esimerkiksi tietyt, vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen itse tuottamat, viittoman kaltaiset eleet (esimerkiksi tilanteeseen liittyvä käden liike) alkavat saada merkityksiä, kun kumppanit reagoivat niihin ja käyttävät niitä itsekin johdonmukaisesti tilanteesta toiseen.

Vuorovaikutuksen tukeminen

Kuuloaistin aktivoiminen

Yhteiset kuuloelämykset voivat herättää ihmisen kiinnostuksen ääniin ja vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa. Arjessa kuuloaistia voidaan aktivoida esimerkiksi

  • tutustumalla ympäristön erilaisiin ääniin ja äänilähteisiin
  • kuuntelemalla eri suunnista tulevia ääniä
  • tuottamalla yhdessä ääniä, rytmejä ja sointuja erilaisten soittimien avulla
  • tunnustelemalla äänen tahdissa värähtelevää esinettä tai soitinta
  • rentoutumalla rauhallista musiikkia kuunnellen
  • liikkumalla yhdessä musiikin tahtiin

Asiantuntijana puheterapeutti Katja Burakoff, Kehitysvammaliiton Tikoteekki

Kuva: Pekka Elomaa

Lisää aiheesta