Tuula Maunuksela (2007)
Vaikeasti kehitysvammaisen lapsen ja puheterapeutin askeleita vuorovaikutuksen polulla
Lapset omaksuvat ensimmäisen elinvuoden aikana monia merkittäviä vuorovaikutustaitoja. He kiinnittävät syntymästään lähtien enemmän huomiota ihmisiin kuin elottomaan ympäristöön, omaksuvat vuorottelun rytmiä ja oppivat ymmärtämään ihmisen toiminnan tavoitteellisen luonteen. Vaikeasti kehitysvammaisten ihmisten kehitys poikkeaa tyypillisestä siten, että he omaksuvat uusia taitoja hitaammin ja saavuttavat kehityksensä rajat aikaisemmin. Vaikeimmin kehitysvammaiset ihmiset toimivat kaikkein varhaisimpien vuorovaikutustaitojen varassa ehkä koko elämänsä. Kuntoutuksella pyritään tukemaan vuorovaikutuksen kehitystä, mikä on toimivan kommunikoinnin perusta. Vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten kuntoutumista on tutkittu vasta vähän tämän tutkimuksen kaltaisista aineistoista. Tutkimukseni tarkoituksena onkin kuvata vaikeasti kehitysvammaisen, kontaktivaikeuksisen lapsen vuorovaikutustaitojen ja kontaktin kehittymistä leikkiterapeuttisissa puheterapiatilanteissa.
Tutkittava oli 4-vuotias vaikeasti kehitysvammainen tyttö, Kirsi, jolla oli voimakkaita autistisia piirteitä. Tutkimusta varten kuvattiin videonauhoille vuoden seurantajakson aikana kolmetoista puheterapiakertaa. Kuvauksia tehtiin noin kymmenen viikon välein kaksi lähekkäistä terapiatuntia kerrallaan. Nauhoilta poimittiin tarkempaa analysointia varten näytteitä, joita tarkasteltiin neljästä varhaisen vuorovaikutuksen keskeisestä näkökulmasta: sosiaalisen orientaation, vuorottelun, jäljittelyn ja tapahtumakokonaisuuksien pidentymisen. Näkökulmien valinta perustui varhaista vuorovaikutusta käsitteleviin teorioihin sekä aineistosta nouseviin teemoihin. Vuorovaikutustapojen kehittymisen tarkastelua varten aineisto jaettiin aikajärjetyksessä seitsemään vaiheeseen siten, että ajallisesti lähekkäin kuvatut kerrat muodostivat yhden vaiheen.
Vuorovaikutustavoissa tapahtui muutoksia kaikista tutkimukseen valituista näkökulmista tarkasteltuna. Ensimmäinen muutos havaittiin sosiaalisessa orientaatiossa siten, että Kirsi alkoi hakeutua puheterapeutin fyysiseen läheisyyteen. Pian sen jälkeen hän alkoi seurata katseellaan ja ennakoida puheterapeutin toimintaa. Vuorottelun rytmiä sekä jäljittelyä ilmeni seurantajakson viimeisissä vaiheissa. Kokonaisuutena tytön olemus vaikutti seuruujakson lopun vuorovaikutustilanteissa koostuneemmalta kuin alkuvaiheissa. Muutokset olivat kuitenkin yksittäisistä näkökulmista katsottuna pieniä ja puheterapeutin sensitiivisen toiminnan kannattelemia. Tutkimus vahvistaa sitä näkemystä, että lapsilähtöisellä kuntoutuksella ja lapsen lähikehityksen vyöhykeellä toimimalla voidaan vaikeastikin kehitysvammaisen, kontaktivaikeuksisen lapsen vuorovaikutusta tukea.
Avainsanat: varhainen vuorovaikutus, kehitysvamma, kontaktivaikeus, kuntoutus
Vaikeasti kehitysvammaisen lapsen ja puheterapeutin askeleita vuorovaikutuksen polulla (pdf ) (440 kt)
Helsingin yliopisto
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Puhetieteiden laitos