Vaikeasti aivovammaisen henkilön kommunikaation kuntoutus

Tutkimukseni tarkoituksena oli anartrisen, vaikeasti aivovammaisen henkilön kommunikaation kuntoutus suunnittelemalla hänelle uusi kommunikoinnin apuväline, kommunikointitaulu, ja täten parantaa hänen kommunikatiivista kompetenssiaan. Kommunikointitaulun käytön opettelemisen lisäksi tarkoituksena oli lisätä koehenkilön oma-aloitteisuutta ja kommunikatiivisia aloitteita. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, onko intensiivisellä kuntoutusjaksolla mahdollista saada aikaan uuden kommunikointikeinon käytön omaksuminen ja spontaani käyttö vaikeasti aivovammaisella henkilöllä. Lisäksi, yleistyykö kuntoutusjakson aikana opittu kommunikointitaulun käyttö luonnolliseen ympäristöön, ja pysyykö kommunikointitaulu spontaanissa käytössä kuntoutusjakson jälkeen. Tutkimuksessa käytettiin Lightin ja Bingerin (1998) suunnittelemaa kuntoutusohjelmaa Building Communicative Competence with Individuals Who Use Augmentative and Alternative Communication. Tutkimus toteutettiin kesä-lokakuussa 2004. Tutkimus sisälsi intensiivisen kuntoutusjakson, joka koostui 19 kerrasta (à 45 min). Kuntoutusjakso oli pituudeltaan viisi viikkoa.

Tutkimuksen koehenkilönä toimineella Susannalla on vaikea aivovamma, joka syntyi toukokuussa 1997 tapahtuneen liikenneonnettomuuden yhteydessä. Susanna on tetrapareettinen, eikä hän kykene tuottamaan puhetta eli hän on anartrinen. Hän on täysin autettava kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan. Myös kommunikaatio on täysin toisen ihmisen varassa. Ennen tutkimusta hänellä oli käytössään pyörätuolin pöytälevyyn kiinnitetyt joo- ja ei-laput, joita hän osoitti oikean käden etusormella.

Ennen kuntoutusjaksoa aloittamista tutkimukseen kuului baseline-jakso. Kuntoutusjakson alussa Susannalle valmistettiin viisi erilaista kommunikointitaulua, joihin asetettiin yhteensä 89 sanaa. Sanaston valinnassa käytettiin kolmea eri sanaston valintatekniikkaa: sanapäiväkirjaa (Yorkston ym., 1989), observointia (Sigafoos & York, 1991) ja aivoriiheä (Morrow ym., 1993).

Susanna oppi suhteellisen nopeasti käyttämään kommunikointitaulujaan spontaanisti. Jo neljännellä harjoituskerralla hän käytti kommunikointitauluaan spontaanisti 90 %:ssa kaikista mahdollisista tilanteista. Yhtä hyvä suoritustaso ei kuitenkaan säilynyt koko kuntoutusjakson ajan, vaan kommunikointitaulun spontaanin käytön määrä vaihteli kertojen välillä. Vireystila ja kuntoutuskerran sisältö vaikuttivat kommunikointitaulun spontaaniin käyttöön. Koko kuntoutusjakson aikana Susanna käytti spontaanisti tauluaan 64 %:ssa kaikista mahdollisuuksista. Myös Susannan tekemien aloitteiden määrä kasvoi kuntoutusjakson aikana. Kuntoutusjakson jälkeisen seurantajakson aikana Susannan aloitteellisuus ja kommunikointitaulujen käyttö lisääntyivät. Hän käytti sujuvasti niin kommunikointitaulujaan kuin aakkostauluaan. Seurantajaksolla Susannan spontaanin kommunikointitaulujen käytön määrä oli 89 %.

Susanna siis hyötyi intensiivisestä kommunikaation kuntoutuksesta ja pystyi oppimaan uuden kommunikointitaidon sekä siirtämään sen päivittäisiin toimintoihin. Susanna tekee kommunikointitaulujensa avulla tällä hetkellä enemmän aloitteita kuin aikaisemmin ja pystyy olemaan paremmin vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Myös lähi-ihmisten arvioimana Susannan kommunikointitaidot olivat parantuneet. Kommunikaation tehokkuuden arvioinnissa (The Communicative Effectiveness Index, CETI) jokaisen arvioijan (Susannan äiti, henkilökohtainen avustaja ja palvelutalon hoitaja) antamat pisteet nousivat kolmen arviointikerran aikana.

Avainsanat: puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio, AAC, kommunikointitaulu, aivovamma, dysartria

Oulun yliopisto
Humanistinen tiedekunta
Suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos