Mistä apua?
Näillä sivuilla kerrotaan, mistä saa apua, jos läheisellä on puhevamma.
Puhevammaisten lasten, nuorten ja aikuisten palvelujärjestelmä on jakautunut usealle organisaatiolle ja palveluntuottajalle, ja järjestelmää ohjaavat monet säädökset. Palveluntuottajat toimivat sekä julkisella että yksityisellä sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilla.
Vammaisten ihmisten kohdalla korostuukin palveluohjauksen merkitys. Palveluohjauksessa selvitetään ihmisen yksilöllinen palvelutarve ja etsitään sitä vastaavat palvelu- ja tukimuodot yli sosiaali- ja terveydenhuollon sektorirajojen. Vammaisten ihmisten palvelusuunnittelua ohjaa muun muassa laki vammaisuuden perusteella myönnettävistä palveluista ja tukitoimista, jonka mukaan vammaisen ihmisen palvelu- ja tukitarpeen selvittämiseksi on laadittava palvelusuunnitelma.
Puhevammaisen ihmisen tarvitsemista palveluista esimerkiksi puheterapia, toimintaterapia ja apuvälinepalvelut kuuluvat ensisijaisesti julkisen terveydenhuollon lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin, eli niistä vastaavat kunnat. Vaikeavammaisten ihmisten kuntoutuksesta ja esimerkiksi vammaisten tulkkauspalvelusta vastaa Kela. Henkilökohtainen apu puolestaan kuuluu kunnan sosiaalitoimen vastuulle. Myös yksityiset palveluntuottajat ja vakuutusyhtiöt sekä erilaiset vammais- ja vapaaehtoisjärjestöt järjestävät palveluita, kuten sopeutumisvalmennusta.
Näillä sivuilla esitellään lyhyesti keskeisimmät puhevammaista ihmistä koskevat palvelut ja tukitoimet, niiden tavoitteet ja sisällöt sekä ohjataan palvelua koskevaan lisätietoon. Sivuilla myös kerrotaan, mihin omassa kunnassa voi ottaa yhteyttä, jos on palvelun suhteen kysyttävää.
Tiedot on koottu yhteistyössä kasvatustieteiden yo Johanna Mäkisen kanssa.