Tietoa
puhevammaisuudesta
A A A

Yhteisöllinen kuntoutus

"Pahin mahdollisuus on, että kommunikaatio on kouluaine tai terapiahetki." (Cecilia Olsson)

Yhteisöllinen kuntoutus (Community-Based Rehabilitation CBR) on käsitteenä ja kuntoutusmallina saanut alkunsa kehitysyhteistyöstä. Toimintamalli on lähtenyt alun perin ajatuksesta, jonka mukaan vammaisen henkilön tulisi saada kuntoutusta ja terapiaa omassa yhteisössään (Understanding Community-Based Rehabilitation 1997).

Yhteisöllinen kuntoutus tukee vammaisten henkilöiden oikeuksia elää yhteisönsä sisällä. Kyse on toimintastrategiasta, jonka koko yhteisö on hyväksynyt (Kallanranta 1999). Yhteisöllisessä kielellisessä kuntoutuksessa vaikuttamisen kohde on puhevammaisen henkilön lähiympäristö. Yhteisöllinen kuntoutusmalli on sovellettavissa sekä lasten että aikuisten kuntoutukseen. Puheterapeutin työskentelyn painopiste on koko yhteisössä ja yksilöterapian merkitys on vähäisempi.

Yhteisöllinen kuntoutus Kilon päiväkodissa

Kilon päiväkodissa Espoossa toimi vuosina 1996 - 2001 valtakunnallinen erityispäivähoidon kehittämishanke, Kilo-projekti. Kilo-projektin jatkona syntyi valtakunnallinen Kahvakeskus, joka nyttemmin toimii nimellä Avainsäätiö. Kilon päiväkoti on alusta lähtien toteuttanut yhteisöllistä kuntoutusmallia.

Kuntouttajien työn painopiste on lapsen lähi-ihmisten sekä aikuisten että lasten ohjaamisessa ja kouluttamisessa. Terapeutit toimivat yhteisön osana, muun muassa pienryhmien vetäjinä. Tavoitteena on lääkinnällisen kuntoutuksen nivominen lapsen arkipäivään niin, että päivähoidon koko toiminta tukee lapsen kuntoutusta. Yhteisöllisen kuntoutuksen toteutuminen vaatii sitoutumista, tietoa, eri ammattikuntien työn yhteensovittamista ja innostusta.

Puhevammaisen lapsen kommunikointiongelmat aiheuttavat suuria haasteita päiväkodin sosiaaliselle toiminnalle, varsinkin vapaan leikin tuokioille. Aikuisen tulee tarjota keinot, joilla erityislapset pystyvät leikkimään ikätovereidensa kanssa. Puheterapeutin asiantuntijuutta tarvitaan lapsen kommunikoinnin mahdollisuuksien ja vuorovaikutustilanteiden arviointiin sekä kommunikointikeinojen löytämiseen.

Jotta lapsi voisi omaksua puhetta tukevat tai korvaavat kommunikointikeinot (augmentative and alternative communication AAC) käyttöönsä, myös aikuisten on oltava niiden käytöstä innoissaan ja osoitettava lapselle, että vuorovaikutus onnistuu niiden avulla. Tähän työhön he tarvitsevat riittävää koulutusta ja ohjausta. Puheterapeutin olennaisena tehtävänä onkin kouluttaa lapsen kanssa toimivia henkilöitä mm. viittomaan sekä käyttämään kuvia ja kommunikointilaitteita. Puheterapeutin rooli on siis enimmäkseen ohjaava ja kouluttava, mutta myös motivoiva ja rohkaiseva, omalla toiminnalla mallia antava.

Yhteisöllisen kuntoutuksen onnistumisen edellytyksenä on, että hallinto tukee kuntouttajan ohjaavaa roolia. Nykyinen kuntoutuspalvelujärjestelmä ei suosi kuukausipalkkaisten erityistyöntekijöiden sijoittamista niihin toimintayksiköihin, joissa vaikeavammaiset, kuntoutusta tarvitsevat ihmiset ovat. Tarvittava kuntoutus hankitaan useimmiten yksityiseltä työntekijältä, ja kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkkaamista pidetään yksityisterapiaa kalliimpana ratkaisuna. Kilon päiväkodissa lääkinnällisen kuntoutuksen työntekijöitä on kolme: puhe-, toiminta- ja fysioterapeutti. Päiväkodin laskentaraportin mukaan näiden kolmen terapeutin vuotuiset palkkakustannukset ovat alle puolet siitä, mitä päiväkodin 20 erityislapsen tarvitsema kuntoutus maksaisi yhteiskunnalle Kelan korvaamana yksityisterapiana.

Puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin onnistuminen yhteisöissä

Yhteisöllistä kuntoutusta toteuttavan yksikön henkilökunnalla ei työhön tullessaan ole yleensä entuudestaan tarvittavaa AAC-koulutusta tai -osaamista. Heille on järjestettävä tarvittava täydennyskoulutus, jotta he voivat toteuttaa yhteisöllistä kuntoutusta. Suuren osan tarvittavista perusasioista voi kuitenkin oppia esimerkiksi päiväkodin lasten perheiltä ja muilta asiantuntijoilta yhteistyön ja konsultoinnin kautta.

Lapsille yhteisöllinen asetelma tarjoaa ryhmän normaalisti kehittyneitä kavereita, jotka leikkivät, toimivat ja kommunikoivat keskenään. Ikätovereiden kanssa lapset voivat harjoitella orastavia kommunikointitaitoja, kehittää ystävyyssuhteita ja pitää hauskaa. AAC-tutkimuksissa on toistaiseksi kiinnitetty melko vähän huomiota avusteisesti kommunikoivan lapsen ja vammattomien ikätoverien väliseen vuorovaikutukseen. Avusteisesti kommunikoivien lasten on usein vaikea tehdä aloitteita ja ylläpitää keskustelua (Light ym. 1998; Widell 1999). Tämä vaikeuttaa myös heidän mahdollisuuksiaan liittyä vertaisryhmäänsä sen tasavertaisena ja itsenäisenä jäsenenä.

Kun lapsi tai nuori saa käyttöönsä puhetta tukevan tai korvaavan keinon, hänen osallistumisensa, vuorovaikutuksensa ja aloitteellisuutensa yleensä lisääntyvät. Tämä ei kuitenkaan tapahdu spontaanisti. Lapsi tai nuori tarvitsee riittävää opetusta ja ohjausta keinonsa käyttöön. Lisäksi tulee kouluttaa hänen lähi-ihmisiään, jotta nämä osaavat toimia vuorovaikutuksessa hänen keinoillaan. Myös opetus- tai hoitosuunnitelman kehittämisessä ja muokkaamisessa tulee ottaa huomioon kunkin lapsen yksilöllinen kommunikointitapa. Usein myös fyysinen ympäristö kaipaa muokkaamista.

Kaikissa toimenpiteissä on syytä hakea yhteisöllisen toiminnan mahdollisuuksia ja välttää esimerkiksi tilanteita, jossa puhevammainen henkilö tekee itsekseen tehtäviä. Olennaista on yhteisöön kuuluminen ja yhdessä toimiminen.

Kirjoitus on lyhennelmä alkuperäisartikkelista Hildén, S., Merikoski, H. & Launonen, K. (2001). Yhteisöpohjainen kuntoutus. Teoksessa K. Launonen & M. Lehtihalmes (toim.) Lapsen kielen käytön kehitys ja sen ongelmat - pragmaattinen näkökulma. Suomen logopedis-foniatrinen yhdistys ry:n julkaisuja 33, Helsinki.

Lisätietoa yhteisöllisestä kuntoutuksesta

Facilitating inclusion in community settings (http://facts.crc.uiuc.edul)

Sirkku Hildén, puheterapeutti
Hannele Merikoski, puheterapeutti, työnohjaaja
Kaisa Launonen, professori, puheterapeutti

Lähteet

Kallanranta, T. (1999). Erityistason kuntoutustoiminnan integrointi yhteisöpohjaiseen kuntoutusmalliin. Moniste 26.4.1999. Oulun yliopistollinen sairaala, lääkinnällisen kuntoutuksen yksikkö.

Light, J. & Seligson, L. & Lund, S. (1998). Teaching Nondisabled Peers to Interact with Children Who Use AAC. Proceedings of the 8th Biennial Conference of the International Society for Augmentative and Alternative Communication, 375-376. ISAAC Secretariat, Toronto.

Merikoski, H. (1999). Yhteisöpohjainen kuntoutus & AAC. Afasia 3, 6-8.

Sjöblom, S. & Snellman, A. (1999). Kilon päiväkodin toiminto- ja kustannuslaskentaraportti 31.12.1999. Moniste. Leppävaaran sosiaali- ja terveystoimi, Kilon päiväkoti, Espoo.

Understanding Community-Based Rehabilitation. New York: United Nations, Economic and Social Commission for Asia and the Pacific. 1997.

Widell, A.-L. (1999). CP-vammaisen ihmisen ja hänen vuorovaikutuskumppaninsa kommunikatiiviset taidot avusteisen vuorovaikutuksen toimivuuden edellytyksenä. Logopedian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, fonetiikan laitos.

Anna palautetta tästä sivusta