Linkki Papunetin etusivullepapunet.net-etusivu

Tikonen-arkisto

01-11-11 15:36

Ajankohtaista Taikesta

TAIKE-taulustoa käyttää tällä hetkellä noin 40 puhevammaista lasta, nuorta ja aikuista.

Alueellisesti käyttäjiä on eniten pääkaupunkiseudulla sekä Kuopion ja Tampereen seudulla. Käyttäjistä aikuisia on vähiten, mutta kiinnostus aikuispuolella lisääntyy koko ajan. Käyttäjistä osalla on CP-vamma, kehitysvamma, autistisia piirteitä tai afasia. TAIKE-taulustoa käytetään enimmäkseen kommunikointivälineenä ja myös TAIKE:n kehittäminen on toistaiseksi suunnattu puhevammaisten ihmisten tarpeisiin.

Itse olen käyttänyt TAIKE-taulustoa myös sananlöytämisen ja lausetietoisuuden harjaannuttamisessa osana dysfaattisten oppilaiden kielellistä kuntoutusta. Oppilaille se on ollut motivoiva väline ja yhdistettynä kosketustauluun useampi oppilas on voinut tehdä yhdessä samaa harjoitusta. Kehitysvammaliiton Tikoteekki kokoaa listaa puheterapeuteista, jotka ovat kiinnostuneet TAIKE:n käytöstä kielellisen kuntoutuksen välineenä ja halukkaita osallistumaan koulutukseen.

Käyttöönotto aloitetaan pala kerrallaan

TAIKE-taulusto on laaja järjestelmä, ja valitettavasti olen ajoittain kuullut, että ”se on niin laaja ja vaativa, ettei sitä voi ajatella asiakkaalleni”. TAIKE on tarkoituksella tehty laajaksi, jotta siinä olisi materiaalia moniin eri tarpeisiin ja myös monipuoliseen keskusteluun.  Tarkoitus on, että jokaiselle aloittavalle käyttäjälle laitetaan aloitustauluksi se taulu tai osio, joka vastaa hänen tarpeitaan. Käyttöönotto aloitetaan pala kerrallaan. Kaikki TAIKE-käyttäjät eivät tule ehkä koskaan muodostamaan lauseita taivuttimen avulla, vaan he hyödyntävät valmiita ilmauksia ja multimediaa itselleen mielekkäissä tilanteissa. Olen nähnyt lukuisia loistavia vuorovaikutustilanteita, joissa käyttäjä hyödyntää juuri valmiita ilmauksia.

Olen nähnyt myös nuoria käyttäjiä, jotka tuntevat TAIKE-tauluston läpikotaisin ja osaavat hyödyntää monipuolisesti sen eri osioita. Myös sanaston hallinta on heillä sujuvaa. Lauseiden tuottaminen taivuttimen avulla vaatii kuitenkin aina harjoittelua. Tyypillisesti sanaston käyttö tuntuu alkavan sanojen luettelemisesta ja näiden sanajonojen kuuntelemisesta. Lauseiden rakentamisessa merkkien avulla tulee esiin samat haasteet kuin kommunikointikansioiden kanssa.

TAIKE:n käyttöönottoa tulee aina pohtia yhdessä asiakkaan ja hänen lähi-ihmistensä kanssa. Avuksi tähän on tehty käyttöönottoon liittyvä lomake, johon kirjataan yhteiset suunnitelmat ja tavoitteet. On suositeltavaa, että yksi TAIKE-käyttäjän lähi-ihmisistä kävisi käyttöönottokoulutuksen ja saisi kuvan TAIKE:n eri käyttömahdollisuuksista.

Vuoden loppuun mennessä käyttöönottokoulutuksia on järjestetty Helsingissä, Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa ja Kuopiossa. Käyttöönottokoulutuksissa on ollut puheterapeutteja, vanhempia, opettajia, avustajia ja puhevammaisten tulkkeja. Sekaryhmät tuovat koulutuksiin lisähaastetta ja etenkin vanhemmille soisi oman koulutuksensa tai ohjauksensa.

Suunnitelmissa TAIKE-ohjaajien kouluttaminen

Ensi keväänä suunnitellaan ja kehitetään TAIKE:n ohjaajakoulutusjärjestelmä. Tavoitteena on kouluttaa TAIKE:n ohjaajia, jotka voivat tavata käyttäjien omaisia, opettajia, avustajia lyhyemmissä tuokioissa ja ohjata TAIKE:n käyttöä käyttäjän tarpeista lähtien. Ohjaajajärjestelmä mahdollistaa koulutusten järjestämisen tasapuolisesti eri puolilla Suomea. Ohjaajakoulutukseen hakemisesta tiedotetaan kevään aikana.

Vanhemmat toivovat lisäkoulutusta

Vanhemmat ovat hyvin innostuneita oppimaan TAIKE:n käyttöä. Käyttöönottokoulutusten lisäksi vanhemmilla on ollut mahdollisuus hakea sopeutumisvalmennuskurssille Lahden Invalidiliiton kurssikeskukseen. Tähän mennessä on ollut kaksi sopeutumisvalmennuskurssia alle 16-vuotiaille TAIKE-tauluston käyttäjille perheineen. Kurssit on järjestetty yhdessä Kehitysvammaliiton Tikoteekin kanssa. Palautteet ovat olleet hyvin myönteisiä ja vanhemmat ovat toivoneet vielä jatkoksi viikonloppukurssia. Ruskeasuon koululla TAIKE-käyttäjien vanhemmilla on myös oma kerho.

TAIKE uudistuu

Nyt kun TAIKE-taulusto on ollut kaksi vuotta käytössä, on aika muokata TAIKE:a entistä ehommaksi. Alkuvuodesta 2012 tulee levitykseen TAIKE:n versio 2, jossa on päivitetty taivutin, joitakin uusia tauluja, mahdollisuus valita nykyisen sanaston tilalle kansioiden kategorioiden mukainen sanasto (20 merkkiä/taulu) sekä valmiiden ilmausten poistuminen viestiruudusta automaattisesti. Myös TAIKE-tauluston opas päivitetään. TAIKE 2.0 on puhevammaiselle käyttäjälleen lääkinnällisen kuntoutuksen apuväline ja ammattilaiselle kuntoutuksen työväline. Mikäli haluat vaikuttaa TAIKE 2.0 sisältöön, vielä ennättää.

TAIKE-taulusto on kommunikointiohjelmassa toimiva kommunikointitaulujen kokonaisuus, jota käytetään kannettavassa tietokoneessa. Viesti muodostetaan joko valmiiden kokonaisten ilmausten avulla, kirjoittamalla tai sana sanalta, jolloin kielellinen taivutin muokkaa ilmauksen kieliopillisesti sujuvaksi suomeksi. Puhesynteesi tuottaa ilmauksen kaikille ymmärrettävänä puheena.

Puhevammainen henkilö voi saada yksilöllisen TAIKE-tauluston ja sen toimintaan liittyvät ohjelmat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä, mikäli hänen katsotaan keskussairaalan apuväline-/kommunikaatiokeskuksen arvioinnissa hyötyvän siitä.

Tikonen 3/2011: Irina Savolainen, puheterapeutti


Takaisin

Sivu päivitetty: 13.06.2011