VIITTOMAT
Eleet ja ilmeet kuuluvat kaikkeen kasvokkain tapahtuvaan viestintään. Olemuskieli vahvistaa puhuttua viestiä – tai paljastaa sen, mitä ei sanota ääneen. Me kaikki käytämme eleitä esimerkiksi tervehtimiseen, osoittamiseen, haluamisen ja torjunnan ilmaisemiseen sekä erilaisten toimintojen esittämiseen.
Olemuskielen kautta viestintää voidaan tarvittaessa hioa kohti useita sovittuja merkkejä, joita useat saman yhteisön ihmiset tuntevat ja käyttävät. Sovittuja merkkejä voivat olla esimerkiksi viittomat. Viittomat ovatkin olleet ensimmäinen puhetta tukeva ja korvaava kommunikointikeino Suomessa.
Näillä sivuilla kerrotaan tukiviittomista, viitotusta puheesta ja viittomakielestä. Ne kaikki perustuvat viittomien käyttöön, mutta niiden kielellinen perusta on erilainen. Tukiviittomat ja viitottu puhe perustuvat puhuttuun kieleen. Viittomakieli puolestaan perustuu tilan ja ilmeiden käyttöön viittomakielen oman kieliopin mukaisesti.
Materiaalit-sivuille on koottu viittomavideoita, joiden avulla voi harjoitella arkipäivään sekä ratsastamiseen liittyvää sanastoa tukiviittomilla.