VIITTOMAKIELI
Viittomakieli on kuurojen ihmisten äidinkieli. Viittomakielellä on oma kielioppinsa, ja sen taivutusmuodot ja sanajärjestykset ovat erilaiset kuin puhutun kielen. Viittomakieli on kehittynyt kuurojen ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja muuttunut toisten viittomakielten sekä puhutun ja kirjoitetun kielen vaikutuksesta.
Käytöltään viittomakieli ei poikkea puhutusta kielestä. Sekä puhumalla että viittomalla voidaan kysyä tai kertoa asioita, puhua totta ja valehdella, pitää luentoa ja juhlapuhetta. Viittomakielellä voidaan puhua kaikista mahdollisista asioista, sekä konkreettisista että abstrakteista.
Viittomakielen ja puhutun kielen suurin ero on käytetyssä kanavassa. Puhuttu kieli tuotetaan äänellä ja vastaanotetaan kuulon avulla. Viittomakieli tuotetaan käsien, suun ja vartalon liikkeillä ja ilmeillä ja vastaanotetaan näön avulla. Puhuessa voi tuottaa ja kuulla vain äänteen kerrallaan, mutta viitottaessa voi tuottaa ja nähdä useita samanaikaisia viestejä.
Kansalliset viittomakielet
Viittomakieli ei ole kansainvälinen kieli, vaan jokaisessa maassa on tavallisesti yksi, joskus useampia kansallisia viittomakieliä. Eri maiden viittomakielet muistuttavat rakenteeltaan toisiaan, mutta erot niiden viittomistoissa ovat niin suuret, että voidaan puhua selvästi eri kielistä.
Viittomakielet nimetään useimmiten maan mukaan. Esimerkiksi valtaosa Suomen kuuroista käyttää suomalaista viittomakieltä, Ruotsissa taas käytetään ruotsalaista viittomakieltä (Svenska Teckenspråk) ja Isossa-Britanniassa brittiläistä viittomakieltä (British Sign Language BSL).
Viittomakielissä on murre-eroja samalla tavalla kuin puhutuissa kielissä. Kun esimerkiksi helsinkiläinen ja oululainen kuuro viittovat eri tavalla, on kyse alueellisesta murteesta. Kun vanha ja nuori käyttävät eri viittomia, on kyse sosiaalisesta murteesta.
Viittomakieli muuntuu myös käyttötilanteen mukaan. Esimerkiksi juhlapuheessa käytetään eri tyyliä kuin arkisissa keskustelutilanteissa. Pienelle lapselle viitotaan eri tavalla kuin aikuiselle.
Viittoman perusosat
Viittomakielen viittomat vastaavat puhutun kielten sanoja. Sanojen tapaan myös viittomat voidaan jakaa pienempiin osiin. Viittomat rakentuvat käsimuodosta, paikasta, liikkeestä sekä kämmenen tai sormien orientaatiosta.
Käsimuodolla tarkoitetaan sormien asentoa viittoman aikana. Käsimuoto voi olla koko viittoman ajan sama, tai viittoma voi alkaa ja päättyä eri käsimuotoon.
Viittoman paikka voi olla joko viittojan keholla tai viittojan edessä.
Viittoman liikkeellä tarkoitetaan tavallisesti käsien liikettä viittoman aikana, mutta joskus myös vartalon liikettä. Esimerkiksi monissa tekemiseen liittyvissä viittomissa viittoman merkitystä voidaan muuttaa liikettä muuttamalla.
Orientaatiolla tarkoitetaan kämmenen tai sormien suuntaa viittomassa. Jotkut viittomat eroavat toisistaan vain orientaation perusteella.
Viittomat voidaan jakaa kahteen luokkaan. Kiinteiksi viittomiksi kutsutaan muodoltaan ja merkitykseltään vakiintuneita viittomia. Niille voidaan antaa perusmuoto ja niiden merkitys on rajallinen. Polysynteettisiksi viittomiksi kutsutaan viittomia, joilla ei ole varsinaista perusmuotoa, vaan niiden merkitys rakentuu viittomatilanteessa.
Nuolituspiirrokset viittomakuvissa
Käsien, pään ja vartalon liikettä kuvataan viittomakuvissa nuolituspiirroksilla. Osa nuolituspiirroksista on ymmärrettäviä sellaisenaan, osassa ne toimivat symboleina, joille on sovittu tietty merkitys.
Lisätietoa nuolituspiirroksista ja niiden merkityksistä saa Suvi - suomalaisen viittomakielen verkkosanakirjasta (http://suvi.viittomat.net/index.aspx?c=85;143).
Viittomakieltä ei tuoteta vain käsillä
Ilmeellä on viittomakielessä samantapainen merkitys kuin puhutussa kielessä äänensävyllä. Lisäksi ilmeet ja suun ja vartalon liikkeet toimivat viittomakielessä lauseen kieliopillisina rakentajina.
Vaikka kahden viittoman perusosat olisivat samanlaisia, erilaisilla ilmeillä tai suun liikkeillä niiden merkitys on erilainen. Esimerkiksi suomen kielen mutta-sana voidaan viittomakielessä ilmaista ilmeellä ja vartalon liikkeellä. Suun liike voi viittomakielessä olla huulilla näkyvä suomen kielen sanahahmo tai viittomalle ominainen huulien asento.
Viittomakielen oppiminen ja opiskeleminen
Viittomakieli on ainoa kieli, jonka kuuro lapsi voi oppia ilman erityistä opetusta. Kun kuuleva lapsi kuulee puhetta, hän oppii ympäristönsä käyttämän puhutun kielen ilman opetusta. Samalla tavalla kuuro lapsi oppii viittomakielen vuorovaikutuksessa viittovien lasten ja aikuisten kanssa. Puhuttu kieli pitää opettaa kuurolle lapselle erikseen. Tämä tapahtuu tavallisesti kirjoitetussa muodossa.
Viittomakielen opiskelu aikuisena vaatii saman verran työtä kuin kaikkien vieraiden kielten opiskelu. Pelkkä yksittäisten viittomien oppiminen ei riitä, vaan on opeteltava myös viittomakielen kielioppi eli säännöt, jotka määräävät miten viittomia yhdistellään lauseiksi sekä miten viittomat taipuvat ja muuntuvat eri yhteyksissä.
Viittomakieli ei ole AAC-keino
Viittomakieli ei ole puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia (augmentative and alternative communication AAC), sillä se on puhutun kielen kaltainen luonnollinen kieli. Viittomakielen käyttäminen perustuu hyvään kielelliseen kykyyn, visuaaliseen hahmottamiseen ja motoriseen koordinaatioon. Puhevammaan liittyvät tekijät saattavat rajoittaa näitä kykyjä.
Viittomakielinen ihminen voi tarvita puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia, jos hän esimerkiksi vammautuu pysyvästi niin, että viittomakielen käyttäminen on kokonaan tai osittain mahdotonta.
Lähteet
Kuurojen Liitto ry (1998). Suomalaisen viittomakielen perussanakirja. Libris Oy, Helsinki.
Lappi, P. & Malm, A. (2001). Suomalainen viittomakieli. Kirjassa: Huuhtanen, K. (toim.). Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät Suomessa vuosituhannen taitteessa, 39-45. Kehitysvammaliitto ry, Helsinki.
Lisätietoa
Kuurojen liitto (www.kl-deaf.fi)
SUVI Suomalaisen viittomakielen verkkossanakirja (suvi.viittomat.net)