Piirustuskilpailu 2008

Papunetin piirustuskilpailun 2008 voittajia olivat Olli-Pekka Hukkanen, Elina Niemelä ja Jack Heiskanen.

Kilpailussa oli alun perin kaksi sarjaa, harrastelijat sekä taidealan ammattilaiset ja opiskelijat, mutta kilpailutöiden epätasaisen jakautumisen takia raati päätti lisätä yhden ylimääräisen sarjan, eli taideopetusta antavista tahoista lähetettyjen töiden sarjan.

Harrastelijasarjan voitti Olli-Pekka Hukkanen Nurmeksesta työllään ”Hyvän ja pahan seikkailu isolla saarella”, taidealan ammattilaisten ja opiskelijoiden sarjan Elina Niemelä Turengista työllään ”Him” ja taideopetusta antavista tahoista lähetettyjen töiden sarjan Jack Heiskanen Lieksasta työllään ”Titanic”.

Lisäksi palkittiin Panu Hannula Jokirinteestä kuvasarjastaan ”Viulisti-Ville ym. töitä”, Jaakko Hartonen Heinolasta työstään ”Mummon hautajaiset 8.3.2008”, Linda Sormanen Espoosta työstään ”Punasilmäinen pupu” ja Miikka Tanttu Nenonpellosta nimettömästä työstään.

Kilpailuun lähettiin yhteensä 180 maalausta ja piirustusta. Kilpailun raatina toimivat valokuvaaja Pekka Elomaa ja Papunetin edustajat.

Kilpailuun lähetetyistä töistä järjestetään syksyllä kiertävä näyttely.

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!