Lupa vuorovaikutukseen
Ihmisten välistä vuorovaikutusta on verrattu tanssiin, jossa kutsumme toisiamme erilaisiin askelkuvioihin. Jokaisella meistä on lupa tanssia. Kaikki kykenevät siihen, kukin omannäköisine askelineen. Täydellinen ei tarvitse olla.
Ilmaisemme itseämme monin tavoin
Ihmisten välinen kanssakäyminen on sekä tietoista että tiedostamatonta. Tietoista vuorovaikutusta voidaan kutsua viestinnäksi, kommunikaatioksi. Viestintä on usein kielellistä, kuten puhetta tai kirjoitusta. Se voi tapahtua myös puhetta tukevien ja korvaavien viestinnän keinojen avulla.
Eleet ja ilmeet kuuluvat jokapäiväiseen viestintäämme, osin tiedostetusti - osin tiedostamatta. Käytämme erilaisia ilmeitä, eleitä, äänensävyjä ja ääntelyitä. Pidämme taukoja ja muutamme sävelkulkuja. Joskus hiljaisuutemme puhuu voimallisemmin kuin sanat. Yksi ainoa katse voi paljastaa, mitä ihminen todella ajattelee. Jos puhe ja puhujan olemus ovat ristiriidassa keskenään, olemus ja ei-kielellinen viestintä tulkitaan uskottavammaksi.
Kaikkein varhaisimmat vuorovaikutustaitomme olivat tiedostamatonta vuorovaikutusta. Jotta tiedostamattomista ilmaisuista voisi kehittyä tarkoituksellista viestintää, on vuorovaikutuskumppanin tulkittava ja vastattava ilmaisuihin toistuvasti. Varhaiset vuorovaikutustaidot ovat kuin kivijalka, jonka päälle viestintämme aikuisena rakentuu.
Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää.
- Laurence Stern
Molemmilla osapuolilla on väliä
Ihmisten väliselle vuorovaikutukselle lienee tyypillistä, että täydellistä yhteistä ymmärrystä on vaikea saavuttaa. Väärinymmärryksiä tapahtuu. Jokainen tulkitsee asioita myös oman taustansa, kokemustensa ja tilanteiden luomien edellytysten kautta. Monessa vuorovaikutustilanteessa voidaankin puhua riittävän yhteisymmärryksen syntymisestä.
Riittävästi onnistuneessa viestinnässä on olennaista, että käytetään sellaista yhteistä keinoa, jota molemmat osapuolet ymmärtävät ja osaavat käyttää. Yhteinen keino ja kielikään eivät kuitenkaan riitä. Viestintä muuttuu aidoksi vain, jos ymmärretään, että molemmilla ihmisillä on oikeasti merkitystä. He haluavat ilmaista jotakin tärkeää ja yrittävät ymmärtää toistensa näkökulmat.
Jos päättäisimme opiskella ranskan kieltä, tuskin haluaisimme nähdä vaivaa vain esitelläksemme tuttavillemme hienolta kuulostavia lausahduksia. Sen sijaan matkustaessamme Ranskassa voisimme tilata ravintolasta ruokaa ja kysyä paikalliselta asukkaalta neuvoa. Samoin on olennaista, että esimerkiksi puhevammaiseen ihmiseen suhtaudutaan aitona viestintäkumppanina, jonka viesteillä on väliä.
Lue lisää vuorovaikutusta tukevista perusperiaatteista.
Tärkeä elämän alkuvaihe
Kun vauva syntyy maailmaan, varhaiset vuorovaikutustaidot alkavat kehittyä yhdessä vanhempien – usein erityisesti äidin – kanssa. Vauvan kanssa toimiessaan äiti käyttäytyy ikään kuin vauva eleidensä ja ääntelynsä avulla sanoisi jotakin merkityksellistä. Äiti odottaa, kunnes vauva on sanonut sanottavansa ja vastaa sen jälkeen. Tällä tavoin saa alkunsa vanhemman ja vauvan vuoropuhelu, vuorottelu. Vähitellen lapsi oppii, että vuoropuheluun tarvitaan kaksi osallistujaa ja että keskustelu edellyttää rytmiä ja toisen kuuntelemista.
Varhaista vuorovaikutusta kuvailtaessa puhutaan kiinnittymisestä tai kiintymisestä, joka liittyy ihmissuhteisiimme koko elämän ajan. Tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi ilon, hämmennyksen tai pelon hetkellä hakeudumme sellaisen ihmisen luo, joka vaikuttaa kyvykkäämmältä ja jonka kanssa voimme jakaa tunteen, tai jonka avulla selviydymme tilanteesta paremmin kuin yksin. Jos lapsi voi johdonmukaisesti luottaa aikuisen apuun, hän voi kiintyä tähän aikuiseen turvallisesti.
Elämän alkuvaiheet ja se, miten lapsi kiintyy huoltajaansa, ovat tärkeitä, sillä juuri tällöin ihmisen minäkuva alkaa muotoutua. Kokemus omasta itsestä saa alkunsa siitä, miten vanhemmat kohtaavat lapsensa. He pitävät hyvänä, silittävät ja antavat vauvan ymmärtää, että hän on kokonaan hyvä. Olla kokonaan hyvä tarkoittaa, että tulee rakastetuksi ilman ehtoja – on rakas myös vihaisena ja epätäydellisenä.
Varhaislapsuus ei kuitenkaan ratkaise kaikkea: myös lapsen omalla temperamentilla sekä myöhemmillä ihmissuhteilla ja vuorovaikutuskokemuksilla on merkitystä.
Lue lisää varhaisesta vuorovaikutuksesta.
Tutustu myös oppaaseen vuorovaikutukseen ja kielen kehityksen alkuvaiheista.
Kehitymme omaan tahtiimme
Suurin osa lapsista omaksuu vuorovaikutustaitonsa kuin itsestään. Kuitenkin viestinnän, kielen ja puheen kehityksessä on paljon yksilöllisiä eroja. Vaikka lapsi oppisi puhumaan, oppiminen ei aina tapahdu samaa vauhtia kuin muilla. Lapsen kielen kehitys voi edetä verkkaisesti tai olla poikkeavaa. Olipa kielellinen kehitys syystä tai toisesta viiveistä, on tärkeää, että lapsi voi ilmaista itseään niillä keinoille, jotka jo toimivat hyvin. Aikuisen tehtävänä on tukea lasta, ymmärtää ja vahvistaa lapsen ilmaisuja. Näin toimiessaan he motivoivat lasta ja antavat hänelle mallin kielen käyttöön.
Puhuminen ja puheen ymmärtäminen ovat useiden osatekijöiden tuloksia, ja siksi ne ovat herkkiä häiriöille. Puheilmaisu tai puheen ymmärtäminen voivat olla eri syistä puutteellisia tai puuttua kokonaan, joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Puheen kehitys saattaa estyä tai häiriintyä monistakin syistä tai sen voi myös menettää sairauden tai vammautumisen seurauksena. Häiriöstä riippumatta on kuitenkin olennaista, että ihmiseen suhtaudutaan kaikissa tilanteissa aitona kommunikointikumppanina.
Lue lisää kommunikoinnin häiriöiden syistä.
Kommunikoinnissa on olennaista se, että kumppanit käyttävät yhteistä kieltä, sellaista kommunikointikeinoa, jota molemmat ymmärtävät ja osaavat käyttää. Aidossa kommunikoinnissa molemmilla osapuolilla on roolinsa.
Lue lisää vuorovaikutuksen tukemisesta.
Silloin kun puhekyky tai kielelliset taidot jäävät osittain tai kokonaan kehittymättä tai ne menetetään, tarvitaan puhuttua kieltä täydentäviä ja korvaavia keinoja viestien välittämiseen ja viestien ymmärtämisen tueksi. Olipa kommunikointikeino mikä tahansa, on meillä kaikilla oikeus ilmaista tunteitamme, toiveitamme ja odotuksiamme, mahdollisuus muistella menneitä, kysyä ja vastata, vaatia ja kieltää, hassutella, ihmetellä ja kertoa.
Lue lisää kommunikointikeinoista.
Yhteistä ymmärrystä tarvitaan
Tanssi sopii hyvin kuvaamaan vuorovaikutusta. Askelkuviot suuntaavat vuorovaikutuksen kulkua ja määrittävät toimijoiden paikkaa keskustelussa. Molemmat osallistuvat tilanteeseen, mutta joskus toinen voi kuljettaa sitä myös toista loukkaavalla tavalla. Tanssissa usein säädellään läheisyyttä ja etäisyyttä. Taitava vuorovaikutustanssija osaa herkästi tunnustella toisen rytmiä ja antaa tilaa tämän omille askelille.
Kun arvioidaan ihmisten vuorovaikutusosaamista, yksi keskeinen käsite on dialogisuus. Esimerkiksi asiakastyössä sillä tarkoitetaan pyrkimystä yhteisen ymmärryksen rakentumiseen ja taitoa edesauttaa vuorovaikutuksen kulkua siihen suuntaan. Dialogisuuden yksi tärkeä osa on vastavuoroisuus: jokainen pääsee luomaan tilannetta ja vaikuttamaan yhteisiin askeliin.
On tärkeää, ettei toista määritellä vain mahdollisten vammojen tai tavallisuudesta poikkeavien ominaisuuksien kautta. Ei ole vähäpätöistä, miten näkee vuorovaikutuskumppaninsa. Puhutaan niin sanotusta itseään toteuttavasta ennusteesta: ihminen alkaa toimia muiden hänelle asettamien odotusten ja määritelmien mukaisesti.
Sinä pystyt, jos ajattelet pystyväsi. Niin käy kuin ajattelet.
- Norman Vincent Peale
Teksti: Kaisa Ikävalko
Kirjallisuutta
Launonen, K. (2007). Vuorovaikutus - kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto.
Mönkkönen, K. (2007). Vuorovaikutus: dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita.
Sinkkonen, J. (1995). Lapsen kanssa - Hyvinä ja pahoina päivinä. Helsinki: WSOY.
Sinkkonen, J. (2001). Lapsen puolesta. Helsinki: WSOY.
