Papunet

Kuvataidekilpailu 2019

Papunet järjesti kuvataidekilpailun puhe- ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Vuoden 2019 kuvataidekilpailun aiheena oli tulevaisuus.

Monet kilpailun teoksissa liittyivät tekijöidensä omaan elämään ja lähitulevaisuuteen: esimerkiksi tuleva kesä, matkustaminen ja laivareissut olivat suosittuja aiheita. Teoksissa näkyivät myös haaveet omasta kodista, rakkaudesta, parisuhteesta ja häistä.