Noin 10 vuotta sitten saimme lahjan, suuren lahjan. Pienen pojan, joka syntymähetkellään aiheutti ison hässäkän, ja jopa isä myöhästyi synnytyksestä! Ihmeen rauhallisesti kuitenkin itse annoin laittaa piuhaa sinne ja tänne ja vihreitä liinoja joka puolelle. Pian leikkaussalissa kuuluikin komea itku! Voi pojat, se oli ponnekas ja kiukkuinen - ensimmäinen kommunikointi lapsen ja äidin välillä ja unohtumaton.

Ihmettelin kun kätilö ja lääkäri tutkivat käsiä ja jalkoja, toki tiesin mitä se tarkoittaa. Ajattelin vain, että höpö höpö, lapsi on kunnossa kun ei edes happea anneta tms. Kului aikaa ja leikkaus jatkui vielä. Lastenlääkäri tuli sanoman nuo kummalliset sanat "Lapsella on downin oireyhtymän piirteitä". Osasin vain kysyä, että onko sydänäänet kunnossa ja onko viitteitä sydänviasta? Lapsi oli syntymähetkellä terve näiltä osin.

Matkamme AACin matkassa oli alkanut. Tuosta ensimmäisestä kajahtavasta itkusta kului yli vuorokausi ennen kuin sain seuraavan kommunikatiivisen merkin. Matkaa siis tehtiin heti aluksikin jo hitaasti, kuin verkkaisen aasin matkassa. Jokainen tietää, että aasin verkkainen tyyli on aivan poikkeava esim. nykyihmisen vauhdille ja meillä olikin paljon opittavaa matkan varrella. Siksi verkkaisuus olikin oikeastaan ihan hyväksi.

Pääsit vierelleni nuoren hoitajatytön tuomana, kun olin ensin kiusannut häntä riittävästi ja kertonut haluavani lapsen viereeni, olihan hän lastenhoitohuoneessa "pulloruokinnassa". Olin imettänyt jo kaksoset aikaisemmin, eiköhän sitä voisi kokeilla yhdenkin imetystä. Tärähtäneenä taisi kesäsijaisparka minua pitää.

Lapsi tuotiin viereeni. Ensin vain katselin häntä pienen matkan päästä makuulla. Ja silloin se tapahtui, toinen kommunikointi lapseni taholta! Hän lähestyi äitiä kylki kiinni kylkeen, kuin terveen lapsen kuuluukin ja varsinkin eläinkunnassa tämä tapahtuu aina. Olisipa nyt lastentautien proffani ollut näkemässä, nimittäin korvissani soi sanat "TERVEET lapset lähestyvät vaistonvaraisesti äitiään liikuttamalla itseään kohti rintaa". Vaan saimme (onneksi) kuitenkin olla ihan kahden. Muutoin olisin surutta antanut palautetta vääristä opeista!

Kaksi ihanaa kommunikoinnin aloitusta lapsen taholta ja äiti, joka pyörällä päästään ja onnellisen/onnettoman tietämätön vielä miksi elämä muodostuu AACin matkassa!

Tästä tämä siis alkaa!

Lisää asiasta löytyy myös toisesta blogistani, AACin matkassa (http://aacinmatkassa.blogspot.fi/).