Ajatuksia ystävyydestä

Hei!

Ystävänpäivää on vietetty ja juhlittu. Taidan laajentaa tämän blogikirjoitukseni käsittelemään muun muassa ihmissuhteita. Sillä kaikki me olemme joka tapauksessa vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.

Jossain on vallalla ajatus vammaisista homogeenisena ryhmänä. Siis tällä tarkoitan sitä, että kaikki me vammaiset henkilöt olisimme yhtenäisiä ja samanlaisia. Osittain tämä on tottakin, mutta tuskin täysin yhtenäisyys täyttyy kaikkien kohdalla. Eihän kansalaiset muistuta muutenkaan toisiansa, miksi vammaisten henkilöiden pitäisi olla samankaltaisia?

Homogeenisuus-ajatelman perusteella voinee väittää, että me vammaiset henkilöt olemme tekemisissä enemmän keskenämme kuin ei-vammaisten kanssa. Osalla väite pitää paikkansa, koska esimerkiksi vammaisille tarkoitetuissa asumisyksiköissä asuu ainoastaan vammaisia henkilöitä. Tällöin pääasiallisin vuorovaikutus suuntautuu luonnollisesti yksikön muihin asukkaisiin henkilökunnan ohella.

Osa meistä vammaisista henkilöistä pystyy elämään ei-vammaisten kanssaihmisten keskuudessa: Heillä on mahdollisuus esimerkiksi osallistua tavalliseen työelämään – hieman tuettunakin. Tämän seurauksena he eivät välttämättä kohtaa niin paljon muita vammaisia henkilöitä, joten heidän ystäväpiirinsä muodostuu pääasiassa ei-vammaisista henkilöistä.

Meillä kaikilla on ystävinä erilaisia henkilöitä – jotkut läheisiä, jotkut etäisiä. Olemme luoneet ystävyyssuhteita useiden kanavien kautta, kuten lapsuudessa, koulussa, työelämässä jne. Entä sellaisten kohdalla, joiden oma vamma estää normaalia ihmissuhteiden luomista? Jos he tarvitsevat toisen apua kohdatakseen vieraan ihmisen, silloin heillä on vaikeuksia solmia ystävyyssuhteita. Silloin saatetaan kyseenalaistaa, kumman, vammaisen henkilön vai avun antajan, toiveet ovat ensisijaisia ystävyyden luomisessa.

Yhteiskuntamme palvelut, kuten henkilökohtainen apu ja tulkkauspalvelut, mahdollistavat sen, että toisen apu ihmissuhteiden luomisessa ei vääristy: Kun kyseessä on työsuhde, työntekijälle asiakkaan etu on tärkein. Tällöin vaikeavammainenkin pystyy luottavalla mielellä luomaan ihmissuhteita ja saamaan ystäviä. Sitten se, kuinka suhde kehittyy, on osapuolten oma tehtävä. Työntekijä voi mahdollisesti toimia esteiden ”tasoittajana” – ei ystävyyden kolmantena pyöränä.

Santra