Sain palautetta edellisestä blogista. Se sisälsi kuulemma tuotesijoittelua ja oli säälittävä yritys saada Applen markkinointi lähettämään minulle oma iPad. Tämähän on tietysti totta joka sana.
Tänään koitti se suuri päivä, jolloin iPadien myynti alkoi vihdoin myös Suomessa. Ilmeisesti jokunen laite saatiin tänne peräpohjolaan myös ihan oikeasti ostettavaksi. En ole vielä päässyt konetta kokeilemaan. Mutta tottakai meilläkin on iPad –säästöpossu. Possussa on riittävästi rahaa omaan värkkiin ehkä joskus ensi vuonna, tai ei silloinkaan.
Lapsuudenkodissani oli paljon naisia. Isälläni oli omat selviytymiskeinonsa. Yksi niistä liittyi puhelinviestien välittämiseen.
Kyllä, nuoret lukijat: ennen vanhaan talossa oli vain yksi puhelin. (Tai itse asiassa monta puhelinta, mutta vain yksi linja. Mikä tarkoitti loistavia salakuuntelumahdollisuuksia, jos oli hyvä pidättämään hengitystä.)
Valvira julkaisi viime viikolla selvityksen vanhusten hoidosta Suomessa. Mukana oli yli 1200 hoitokotia. Parhaan mahdollisen tuloksen sai näistä seitsemän. Onnea näille seitsemälle ja niiden asukkaille!
Epäonnisempia ovat loput noin yhdeksänkymmentä prosenttia. Heidän asuinpaikkansa ei saavuttanut edes alinta hyväksyttävää tasoa yhdessä tai useammassa hyvään hoitoon kuuluvassa asiassa.
Viime keskiviikkona 6.10. vietettiin puhevammaisten päivää. Kampin Narinkkatorilla esiteltiin puhetta korvaavia viestintäkeinoja, esimerkiksi puhelaitteita ja kuvakansioita. Päivän teema oli: mitä sanoisit, jos et voisi puhua?
Hyvä kysymys. Mitä sanoisin jos en voisi puhua?
Vanhimmat lapsemme käyvät keskisuurta suomalaista alakoulua. Se tarkoittaa, että koulussa on yhtä paljon oppilaita kuin pienessä kunnassa asukkaita.
Ekaluokkalaisemme ei ole koskaan kuullut, että koulussa olisi oppilaita, joilla on jokin vamma tai sairaus. Paitsi, ai niin, rinnakkaisluokalla on yksi poika, jolla on kipsi kädessä.
Moi!
Tiistaina Tanja oli meidän luokassa avustamassa. Silloin me pelattiin Unoa. Se on mun lempipeli.
Keskiviikkona kävin isin kanssa hammaslääkärissä ja sain sellaisen kitalakituen, jossa on helmiä ja paukkuja. Sen avulla harjoittelen löytämään puuttuvia kirjaimia.
Jääkaappimme ovessa on lehdestä leikattu sarjakuva. Sarjakuvassa isä komentaa lapsia ”vauhtia nyt! Olemme jo myöhässä!” Mitä lapset kuulevat isän sanovan? ”Kaikkien täytyy liikkua mahdollisimman hitaasti.”
Sarjakuva naurattaa aina.
Blogi vuorovaikutuksesta ja puhetta korvaavasta viestinnästä.
Kirjoittaja on perheenäiti, jolla on kolme lasta. Vanhempien ja lasten lisäksi kodissa on 63 unilelua, 23 kiloa pikkuautoja ja yksi nukke.
