Kuusen ympärille ovat / metsän asukkaat / kokontuneet piiriin, / on siellä eläimiä / hirvistä hiiriin. / Ensin he laulavat / Nissen polkkaa / sitten vasta joulujuhla / kunnolla voi alkaa.
Olen nyt muutaman viikon aikana joutunut käymään usealla lääkärillä. Olen huomannut, miten erilailla lääkärit suhtautuvat minuun. Tässä kerron muutaman esimerkin.
Usein sanotaan, että autistit eivät osaa yleistää oppimaansa kontekstista toiseen. Itse olen eri mieltä. Ainakin omalla kohdallani. Seuraavassa esimerkkejä autistisista tavoista yleistää.
Kuten olen joskus aikaisemmin maininnut asuvani Validia-talossa, jota kutsun entiseen malliin palvelutaloksi. Olen asunut samaisessa asunnossani kohta neljännesvuosisadan. Tässä blogissani pohdin yhteisömme asukaskunnan muutoksia.
Käyn Validian päivätoiminnassa noin kaksi tai kolme kertaa viikossa, ja sieltä olen saanut itselleni ystäviä. Erityisesti yksi on ylitse muiden, hänellä on samanlainen huumorintaju ja hänen kanssaan voin jakaa mielipiteitä ja tunteita, ystävästä voi myös saada hyvän päiväkahviseuran.
Olen onnekas, koska olen nykyään 'vapaa taiteilija'... Ajankäytön puolesta päiväni täyttyvät kuvataiteesta ja musiikista kissani Samin kanssa puuhaamisen rinnalla. Tutkin eri taiteilijoiden teoksia, suunnittelen omia teoksiani ja toteutan niitä. Kuuntelen klassista musiikki ja treenaan selloa ja teen sävellyksiä. Prioriteettini ohjaavat ajankäyttöä.
Puhevammaisena en tykkää, kun vieraiden ihmisten tapaamisessa ei ole sellaista tuttua, joka ymmärtäisi epäselvää puhettani. Tosin lyhyet asiat pystyn toimittamaan puhelaitteen avulla. Mutta sillä kirjoittaminen pitkää asiaa on työlästä ja hidasta eivätkä kanssaihmiset välttämättä ymmärrä jutun ydintä.
Vaasassa järjestettiin Esteetön Vaasa -logokilpailu, jonka minä voitin, ja sen seurauksena pääsin lehteen. Minun logoni saavat ne kaupat ja liikkeet, jotka täyttävät tietyt kriteerit ja joissa esteettömyys on hyvin huomioitu.
Huomaan usein pohtivani, miten autismia tulisi tarkastella niin, ettei sitä enää pidettäisi neuropsykiatrisena oireyhtymänä vaan yhtenä luonnollisena ja tasa-arvoisena elämänmuotona ja tapana olla olemassa.