Kun hätä on suuri...

Tällä kerralla paneudun blogissani jatkuvasti ajankohtaiseen seikkaan – nimittäin invavessaan. Sillä viime kuussa paikallisessa sanomalehdessä uutisoitiin, että inva-WC:n käyttäjä soitti poliisin avuksi, koska hätäkutsu ei ollut toiminut – oli epäkunnossa. Samaisen lehden toimittaja otti yhteyttä minuun kysyäkseen kokemuksiani kyseiseen asiaan. Lisäksi netistä luin erään kolumnin, jossa käsiteltiin inva-WC:n käyttöä.

Se, saako ei-vammainen henkilö käyttää invavessaa, on mielestäni kaksipiippuinen juttu. Henkilökohtaisesti sanon ”EI” varsinkin, kun on kyse julkisesta paikasta ja jos samassa yhteydessä on lapsenhoitohuone. Tällaisissa tilanteissa oikeasti kyseisen WC:n tarvitsijoita saattaa olla paljon. Silloin sellainen vierailija, joka pärjäisi normaalissa vessassa, ruuhkauttaa turhaan invavessan käyttöä. Silloin voin katsoa aika pitkään kyseistä vessasta tulijaa. Koska en käy oikeastaan ulkoilmatapahtumissa, en halua ottaa kantaa, saako tavallinen festarivieras käyttää invavessaa.

Saatan hyväksyä ei-vammaisen käynnin inva-WC:ssä silloin, kun on pienempi paikka. Esimerkiksi ollessani ainoana pyörätuolilaisena tilaisuudessa minua ei haittaa, jos joku muukin käyttää invavessaa. Tosin kun itseltäni menee enemmän aikaa käydä toimittamassa asiani, ei ole mukavaa, jos vaikka tilaisuuden tauko menee vain jonottamiseen tai inva-WC:n avaimen metsästykseen. Siis ei-vammaisten oikeus käyttää invavessaa edellyttää maalaisjärkeilyä ja tilannetajua. Tosin pitää muistaa, että heillä on mahdollisuus inva-WC:n ohella mennä normaalivessaan. Meillä vammaisilla sitä ei ole – ainakaan ilman isoja järjestelyjä, jos sittenkään.

Palatakseni paikallisen sanomalehden uutiseen minulla ei ole kokemusta invavessan hätäkutsuista. Olen monesti miettinyt, meneekö se kutsu minnekään. Hotellissa ja laivalla invahuoneessa ja -hytissä olen vahingossa vetänyt kutsunarua tai painanut tuolin jalkalaudalla alhaalla olevaa hätänappulaa. Ainakin silloin on tullut melko pikaisesti soitto tai henkilö kysymään, onko hätä. Etenkin, jos itse en ole tajunnut tehneeni painamista, ovelle tulleen kysyjän ilmestyminen on tuonut ihmettelyä meille huoneessa oleville.

Inva-WC:n toimivuus ja sopivuus – niistä jaarittelun taidan jättää toiselle kerralle.


Santra

Kommentit

Olisi todellakin suotavaa ettei invavessa käytettäisi jonon ohituskaistana. On todella tuskaista odottaa vessaan pääsyä heikon suolen kanssa. Voitte vain kuvitella miten tilaisuus jää kesken, jos se Kakka-hätä on housussa.

Kommentointi on suljettu