Kirjoittajan Pia kuva

Autismi ja suorituspaineet

Suorituspaineita voisi hyvin verrata esimerkiksi auton rengaspaineisiin: alipaineella ei voi ajaa, sopivalla paineella ajo sujuu mukavasti ja ylipaine korostaa töyssyjä – vastoinkäymisiä – tai jopa räjäyttää renkaan.
2 kommenttia
Kirjoittajan Santra kuva

Avustajista edelleen

Haluan vielä jatkaa avustajista, joita olen käsitellyt kahdessa blogikirjoituksessani. Ajattelen tämän olevan niin olennainen asia, että asian monipuolinen valottaminen on mielestäni kannattavaa.
Kirjoittajan Santra kuva

Henkilökohtainen avustaja

Edellisessä blogissani kerroin yleisesti avustajista. Nyt kohdistan ajatukseni erityisesti henkilökohtaisiin avustajiini, joita minulla on ollut vuodesta 1988 eli 25 vuotta. Sitä ennen kouluaikanani oli koulunkäyntiavustajia.
Kirjoittajan Maija (ja Johanna-äiti) kuva

Unified-koripallo – mikä loistava laji!

Pohdimme Maijan kanssa uusia harrastuksia viime syksynä. Takana on luistelukoulu, uimakoulu, suunnistuskoulu ja monenlaisia jumppia. Maijan pikkusisko aloitti jalkapallon ja Maijakin innostui joukkuelajeista. Sopivaa jalkapallojoukkuetta ei löytynyt, mutta Helsingin kehitysvammatuki 57:n sivustolla törmäsimme juttuun Unified-koripallosta. Entisen koripalloilijan sydämeni suli kun Maijakin innostui kokeilemaan lajia. Nyt voimme kehua lajia estoitta!

9 kommenttia
Kirjoittajan Santra kuva

Onko pakko?

Onko pakko, jos ei huvita? Varmaan tuo kysymys tulee mieleen monelle, jos on väsymys, haluaa olla rauhassa eikä halua tehdä jotain. Jossain tilanteessa vastaus on luonnollisesti, ettei ole pakko! Eihän aina ole välttämätöntä tehdä tiettyä asiaa.

1 kommentti
Kirjoittajan Pia kuva

Minulla on unelma – unelmakeskeisestä strukturoinnista

Minun struktuuriini kuuluu monia itselleni keskeisiä asioita: kissani Samin kanssa oleilua ja Samistä huolehtimista, viulunsoittoa, käännöstöitä, bloggaamista, ulkoilua, ihmissuhteita jne. Kuitenkin struktuurini alkoi jossain vaiheessa tuntua kovasti suorittamiselta. Kaipasin elämääni jotain uutta. Sitten muistin lapsuudenajan unelmani: soitin viulua mutta haaveilin sellonsoitosta. Olisiko nyt aika toteuttaa tämä unelma?
Kirjoittajan Santra kuva

CP-vamma ja ikääntyminen

Useat sairaudet ja vammat ovat eteneviä, toiset, kuten CP-vamma, eivät ole tällaisiä. CP-vamma on ennen syntymää tai synnytyksessä tapahtunut tai varhaislapsuusaikana saatu pysyvä aivovaurio – näin ymmärsin asian reilu kolmekymppiseksi. Siis CP-vammani olen saanut synnytyksessä. Ja kun se ei ole etenevä, ajattelin yksinkertaisesti, etteivät vamman oireet myöskään muutu.

2 kommenttia