Kirjoittajan Santra kuva

Toteutuuko tasa-arvo?

Hyvää maaliskuuta! Tätä kirjoittaessani on tasa-arvon päivä eli Minna Canthin päivä. Tasa-arvo voidaan käsittää monitasoisesti: Pyritään edistämään kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kaikkien kansalaisten väliseen tasa-arvoon kuuluu sanan varsinaisessa merkityksessä se, että me, vammaiset henkilöt, olemme tasa-arvoisessa asemassa verrattuna ei-vammaisiin henkilöihin. Onkohan näin?
Kirjoittajan Santra kuva

Ajatuksia ystävyydestä

Hei! Ystävänpäivää on vietetty ja juhlittu. Taidan laajentaa tämän blogikirjoitukseni käsittelemään muun muassa ihmissuhteita. Sillä kaikki me olemme joka tapauksessa vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Jossain on vallalla ajatus vammaisista homogeenisena ryhmänä. Siis tällä tarkoitan sitä, että kaikki me vammaiset henkilöt olisimme yhtenäisiä ja samanlaisia. Osittain tämä on tottakin, mutta tuskin täysin yhtenäisyys täyttyy kaikkien kohdalla. Eihän kansalaiset muistuta muutenkaan toisiansa, miksi vammaisten henkilöiden pitäisi olla samankaltaisia?
Kirjoittajan Santra kuva

Entä jos apuväline menee rikki?

Hyvää keskitalvea 2012! Apuvälineet ovat tärkeitä meille, vammaisille henkilöille: Ilman niitä jokapäiväinen arkemme ei sujuisi ollenkaan. Esimerkiksi minä itse en pääsisi asunnostani ulos ilman sähköistä ovea, ja sähköpyörätuolillani voin kulkea itsenäisesti kaupungilla. Entä jos jokin apuväline menee rikki tai siitä hajoaa osa?
1 kommentti
Kirjoittajan Maija (ja Johanna-äiti) kuva

Puheohjelman käyttö innostaa, mutta ladullekin on kerettävä!

Syksyn alussa kerroimme Maijan kanssa Tietoteekistä saadusta tietokoneesta ja sen puheohjelmasta. Ohjelman käyttää tuttuja PCS-kuvia (on ollut hienoa huomata, että niitä käytetään useassa päiväkodissa kuvalliseen ohjeistukseen), joita laitetaan lauseen muotoon. Puheohjelma puhuu lauseen ääneen. Maijalla on nimenomaan puheentuoton eritysvaikeus, joten tätä kautta toivomme tulevaisuudessa helpotusta tilanteisiin, missä Maija toimii itsenäisesti sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät osaa tukiviittomia.

Kirjoittajan Santra kuva

Onko täällä kilttejä vammaisia?

Hei taas! Joulu taas lähestyy, ja ihmisten pitäisi olla kilttejä ja hyvänsuopaisia. Näin ainakin lapsille opetetaan, jotta joulupukki toisi edes jonkun joululahjan. Tuo kiltteyden merkitys herättää toisaalla ajatuksia, joista muun muassa aion tällä blogikerrallani valottaa. Aikaisemmin ajateltiin, että vammaisen henkilön on oltava kiltti. Nähdäkseni se tarkoitti sitä, että hänen täytyi tyytyä kohtaloonsa eli siihen, mitä hän sai muilta. Silloin hän sai tuskin päättää asioistaan.
Kirjoittajan Santra kuva

Santran hajatelmia: esittäytyminen

Hyvää päivää, Papunetin blogin lukijat! Olen uusin blogin pitäjä – tulen kirjoittamaan Santran hajatelmia. Sanana ”hajatelma” ei ole yleisesti käytetty sana, mutta ajattelin käyttää sitä seuraavin perusteluin: Blogissani tulen mm. pohtimaan ajatelmia, mutta mielestäni ajatelma on ehkäpä jossain tapauksessa liian mahtipontinen. Siksi haluan käyttää kevyempää termiä – hajatelma.
5 kommenttia
Kirjoittajan interAACtive kuva

Anna anna

Perheen pienin alkoi puhua jo jonkin aikaa sitten. Mikä oli ensisana? En muista enää ihan tarkasti, mutta sen tiedän, ettei se ollut äiti eikä isi. Luultavasti se oli ka-a, joka tarkoitti kala. Mökillä katiskassa polskivat ahvenet olivat niin suuri ihme, että ansaitsivat oman sanan. Äiti ja isi eivät tulleet sanavarastoon vielä pitkään aikaan. Sen sijaan tuli sana anna. Tai pikemminkin annaannaanna! Maailma on täynnä asioita, joita yksivuotias haluaa kokea, maistaa ja haistaa.
2 kommenttia
Kirjoittajan interAACtive kuva

Keittiökieltä

Edellisessä blogissa kirjoitin pienistä väärinkäsityksistä, väärin kuulluista sanoista ja sanaväännöksistä. Minkälaista on keskustelu silloin, kun väärinymmärryksiä sattuu tavallista enemmän?
3 kommenttia
Kirjoittajan interAACtive kuva

Freesatut banaanit

Perjantaina perheen ekaluokkalainen kertoi tutustuneensa koulun krunaattoriin. Hetken mietittyään hän korjasi, että koulun kurnaattoriin. Ehdotin, että kuraattoriin. Lapsi rypisteli kulmiaan ja sanoi, että joo kuranaattori se varmaan oli. Tässä vaiheessa veli nosti päänsä Aku Ankasta ja ihmetteli, että mistä moottorista puhutaan? Kuramoottorista? Missä koneessa sitä käytetään?
2 kommenttia