Palveluasumisesta

Vuodet vierivät – olen ensi helmikuun lopussa asunut 24 vuotta palvelutalossa. Tietenkin palvelutalo on nykyisin vanhahtava ja oikeastaan vääristävä käsite. En halua käyttää tässä yhteydessä virallista nimeä tästä palveluasumismuodosta, koska mielestäni pitkä litania on vain sanahelinää.

Palvelutalo ja palveluasuminen voivat olla käsitteinä harhaanjohtavia ja vääristeleviä: Palvelutalo ei ole kaiken palvelun talo, jossa asukkaille kaikki on ilmaista, vaan se on tavallinen kerrostalo. Kukin asukas maksaa vuokransa, ruokansa, pyykkitupamaksunsa ym. itse. Asukkaalla on kotikunnaltaan saama maksusitoumus, joka perustuu vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumispäätökseen.

Edellä mainitulla maksusitoumuksella kunta korvaa sellaiset kustannukset, jotka aiheutuvat asukkaan avustuksesta ja huolenpidosta. Kunta myös kustantaa mahdollisen päivätoiminnan, jossa asukas voi halutessaan käydä. Käytännön tasolla sanottuna maksusitoumuksista saaduilla varoilla palveluasumista tarjoava maksaa henkilökuntansa palkat. Kunnan maksaman maksun suuruus riippuu siitä, miten paljon asukas tarvitsee avustusta, joka on saatavilla ympärivuorokautisesti.

Se ero, joka on palvelutalon ja tavallisen kerrostalon välillä, on mielestäni yhteisöllisyys: Suuri osa asukkaista käyttää talon ruokapalveluja, ja siinä yhteydessä olemme enemmän tekemisissä naapureidemme kanssa kuin kenties normaalissa kerrostalossa. Kun tarvitsemme talon avustajien avustusta, yhteisöllisyyttä kaivataan esimerkiksi ratkaistaessa avustusodotusaikojen problematiikkaa.

Olen kuullut jonkun kritisoivan palvelutalon asumista ja siihen liittyviä ongelmia. Henkilökohtaisesti minun on kuitenkin todettava, että viihdyn talossamme ja saan asua yksilöllisyyttäni kunnioittavasti. Mielestäni esimerkiksi maltilliset odotusajat kuuluvat vain arkeemme!

Santra