Taiteesta ja autismista

Kuva maalauksesta

Kuva: Papunetin kuvapankki, Sergio Palao

Olen kohta soittanut selloa vuoden. Tätä ennen soitin aikuisiällä viulua hieman yli vuoden ja lapsena soitin viulua 6 vuotta. Mutta sello on suuri musiikillinen rakkauteni. Hyväksi onnekseni löysin hyvän, tarpeeksi vaativan opettajan Sibelius Akatemiasta. Eilen illalla ajattelin sellotunnin jälkeen, että onpa ihana, kun on oppinut musiikin kieltä (teoriaa) ja sellotekniikkaa niin, että voin soittaa paremmin ja puhua soittamisesta opettajani kanssa. Opettajani puhuu myös vertauksin teorian ohella opettaessaan tekniikkaa – esimerkiksi jousiote toimii kuin auton mäntä. Koin syvää onnea ja oivalsin, että tästä kaikessa taiteessa on kyse: taiteenlajin kielen ja tekniikoiden opettelemisesta niin, että voi tehdä taidetta ja puhua siitä – voi löytää oman äänen ja ilmaisun, kun oppii yhteisiä sääntöjä. Näin oli sitten kyseessä säveltaide, kuvataide, sanataide, teatteritaide, tanssitaide, sirkustaide, elokuvataide tai muu.

Autistin kohdalla juuri yhteisen kielen löytäminen on usein haasteellista – pohjautuuhan yhteinen kieli yhteisiin käytäntöihin ja jaettuihin kokemuksiin, joiden suhteen autistilla on usein hankalaa. Autistilla on usein oma kielensä, jota on vaikea ymmärtää (vaikea ymmärtää, mihin autisti viittaa). Mutta tässä auttaa mielestäni yleinen taitojen opettelu ja näin yhteisten käytäntöjen luominen. Taide ei tee poikkeusta. Esimerkiksi kuvataide toimii aivan samoin kuin säveltaide: kun autistille opetetaan kuvataiteen teorian elementtejä (piste, viiva, värit, muodot, valo ja varjo, kompositio, perspektiivi...) sekä eri tekniikoita (kollaasi, akryylimaalaus, piirtäminen, kuvanveisto jne.), autisti oppii yleisesti tunnettuja keinoja ilmaista itseään ja saa myös työkalut oman, ymmärrettävän kuvallisen äänen rakentamiseen. Usein tämä oma ääni ilmenee valittuina tekniikoina, aiheina ja näkökulmina sekä omana tyylinä. Onhan myös säveltäjillä oma tyylinsä – Sibeliuksella omansa ja Bachilla omansa, kuten myös kevyttä musiikkia esittävillä artisteilla.

Yleisemmin ottaen taiteella on vielä lisää tehtäviä. Taide voi siis antaa äänen esim. vähemmistöille tai uusille yhteiskunnallisille ilmiöille. Taide voi toimia peilinä – taiteellisesta teoksesta katsoja tai kokija voi peilata omia tuntojaan ja käsityksiään eli käydä vuoropuhelua taiteellisen teoksen kanssa. Taide voi yhteiskunnassa herättää kysymyksiä ja toisinaan kuvitella myös ratkaisuja ongelmiin ja luoda uudenlaista todellisuutta. Taide voi peilata omaa aikaansa (esim. ajankohtaiset näytelmät). Taiteen avulla voidaan ilmasta ajatuksia ja tunteita ja tehdä ne käsinkosketeltaviksi ja konkreettisiksi. Esimerkiksi laulujen sanat toimivat usein henkilön tunteiden ja ajatusten tulkkeina ihan arjessa (vaikka suihkussa :)).

Juuri tällä hetkellä (20.11.–1.12.2013) on Galleria Art Kaarisillassa Sanomatalossa Helsingissä meneillään Autismisäätiön näyttely Tämän halusin sanoa – Autismisäätiön kuvataideryhmien näyttely Vol. 2 (www.artkaarisilta.fi). Minusta silmiin pistävää näyttelyssä oli, että autismin kirjon henkilöillä on vahvoja omia käsityksiä asioista ja omia teemoja, joista he ovat kiinnostuneet. Muutaman taiteilijan ote oli hyvin sarjakuvallinen (kuvallisia hahmoja eri tilanteissa ja hahmoilla on tilanteissa jotain sanottavaa). Teemojen näkökulman oli valinnut muutama taiteilija (yksi kuvasi kaloja, toinen uskontoa, kolmas lastenohjelmien maailmaa kuten Pokemonia ja Toy Story 2 -elokuvaa). Yksi taiteilija kuvasi esineitä ja kengurua ja siltaa uskomattoman realistisen tarkasti tekniikkanaan grafiikka. Eräs taiteilija kuvasi oivalluksiaan eri tekniikoin (esim. acute angle/a cute angle). Mielenkiintoinen oli myös taiteilija, joka oli rakentanut maalatuista pahvilaatikoista oman maailmansa. Taitelijoita pyydettiin sanomaan itselleen tärkeitä asioita ja sen he tekivät.

Minun sello-opintoihini kuuluu myös säveltäminen. Mutta opettajani sanoo, että on välttämätöntä opetella musiikin teoriaa, että voi säveltää paremmin. Mutta aivan kuten Autismisäätiön taiteilijat, minä lähden jostain käsityksestä musiikiista tietyin työkaluin ja tästä syntyy teos. Sitten on aika muokata teosta ja opetella lisää teoriaa, että pystyisi ilmaisemaan kehittyneempiä käsityksiä musiikista ja eri teemoista musiikin kielellä. Samalla tavoin ehkä Autismisäätiön taiteilijoille tulisi antaa lisää kuvataiteen välineitä kehittää käsityksiään ja ilmaisuaan.

Itselleni on vahvistunut käsitys siitä, että autismin kirjon henkilöt ovat ihan normaaleja luovia ihmisiä – luovuus vain ei rajoitu taidegalleriaan vaan on mukana autistin toiminnassa joka hetki ihan arjessakin. Luoville ihmisille – tässä tapauksessa autismin kirjon henkilöille – pitääkin sitten opettaa erilaisia vuorovaikutuksen, kommunikaation, toiminnanohjauksen, ajattelun ja taiteentekemisen taitoja ja antaa heille tarpeen mukaan muuttuvaa struktuuria niin, että luovana ihmisenä oleminen onnistuisi – ja että kehittyminen elämän myötä olisi mahdollista.