Teemapäivien viettämistä

Kuluvana kuukautena oli ensimmäinen maailmanlaajuinen CP-päivä. Lähes viikoittain on jokin teemapäivä, jolloin teemaa nostetaan esiin. On kiinnostavaa tietää teemoihin liittyvistä asioista esimerkiksi erilaisista vammaryhmistä katsottuna.

Lokakuun alussa (06.10.) vietetään kansainvälistä puhevammaisten päivää, ja Suomessa myös puhevammaisten viikkoa, jolloin herätellään pohtimaan, miten sanoisit, jos et voisi puhua. Joulukuun alussa (03.12.) puolestaan vietetään kansainvälistä vammaisten päivää, jolloin muun muassa muistutetaan vammaisten henkilöiden oikeuksista. Juhlapuheissa tähdennetään sitä, miten tärkeää on vammaisille kansalaisille saada osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

On tietenkin hyvä viettää edellä mainittuja päiviä. Mutta voinee miettiä, onko kyseisillä päivillä merkitystä meille tavallisille vammaisille henkilöille. Vaikka silloin tilaisuuksissa tuodaan esille vammaisuuteen liittyvä problematiikka, mielestäni ne asiat ovat meille jokapäiväistä: Joudumme painiskelemaan kyseisten ongelmien parissa ja löytämään sopivia ratkaisuja, jotta arkielämämme sujui edes jotenkuten.

Edellä mainittujen seikkojen perusteella Sinulle, blogini lukija, on selvinnyt, että olen henkilökohtaisesti montaa mieltä eri teemapäivien viettämisestä: Toisaalta koen niiden jakavan tietoutta etenkin heille, joille vammaisuus on vieras käsite. Toisaalta mielestäni vammaisille meille kansalaisille teemapäivien viettämisestä ei aina välttämättä ole hyötyä käytännön elämässämme.

Olen monesti miettinyt seuraavaa: Naisten päivänä olen saanut kukkia, koska olen nainen. Mutta kertaakaan en ole saanut kukkia vammaisten päivänä vammani vuoksi. Toki ymmärrän, että osalle vammaisista henkilöistä vammaisuus on arka ja surullinen asia, josta ei iloita. Toisaalta itse lukeudun niihin, joilla vamma on aina ollut kanssakumppanina. Haluan iloita siitä ja joskus juhlistaakin sen olemassa oloa.

Kommentit

Mielenkiintoinen kirjoitus, ja osin kaksitahoisiakin ajatuksia herättävä. Olen itse kahden vammaisen lapsen äiti ja mielelläni olen tietoinen eri vammaisten päivistä. Sitä mielestäni voi todella "juhlia". Mitä tämä juhla sitten on? Se ei ole ylimääräistä karkkipäivää, kakun tekoa tai lelukaupassa käyntiä. Se on enemmänkin pulman pohtimista, sen hyväksymisprosessin eteenpäinvientiä ja toisaalta se antaa mahdollisuuden myös surutyölle siinä missä ilollekin. Ilo syntyy siitä, että omaa lastani muistetan edes jossakin tai jollakin taholla.

Olen nyttemmin myös "osin vammainen" sairastuttuani vakavasti vuosi sitten. Tiedän miltä tuntuu kun sanat katoavat, lapseni opettaa minut uudelleen viittomaan ja olenkin se autettavampi osapuoli.

Mietinkin kovasti mitä tämä tuleva puhevammaisten viikko ja sen huipentuma, 6.10 tuo minulle?

Se tuo mahdollisuuden vaikuttaa asioihin omalla tavallani, jotta tulevilla sukupolvilla voisi ehkö mahdollisesti jos hyvin käy ( huomaa moni jossittelu) saada oma äänensä kuuluville paremmin, niilläkin joilla ei ole ääntä tai sanoja.

Se tuo minulle myös tietyn ajan vuodessa, jolloin voin ainakin hetken olla kiitollinen, että olen toipumassa, ainakin luultavasti ja ainakin ehkä osin ja ainakin ehkä joksikin aikaa. Taas monta ehdollista muotoa, eli epävarmuudenkin keskellä otan asian "vuosi kerrallaan" ja jatkossa tiedän milloin vietetään puhevammaisten päivää/viikkoa.

Tämä tapahtuma on monella paikkakunnalla ja se on todella hienoa. Oma ehdotukseni olisi se, että Papunettiin kerättäisiin eri "vammaispäivät" omaan paikkaansa ja näiden ympärille luotaisiin siihen liittyvää erilaista materiaalia. Samaan paikkaan voisi laittaa naistenpäivän, viattomien lasten päivän, äitienpäivän, isänpäivän jne. Näin saataisiin koko vuoden juhlapäivät hienoon luettelomaiseen muotoon järjestyksessä ja kukin löytäisi ehkä niistä itselle sopivan.

Puhevammaisten viikon jälkeen perheessämme keskitytään vainajien muistopäivään. Julhapäivä sekin, kaikessa karmeudessaan. Lapset leikkivät Halloweenjuttuja, mutta muistelemmme myös poisnukkuneita sukulaisia. Tänä vuonna ihan uudella tavalla, meitä hyvin koskettavalla. Tämä päiväei kosketa kaikkia niin paljon, mutta uskon monen blogilaisen tai lukijan muistavan esim. alias Hukkajukan tarinaa tällöin.

Joillakin ihmisillä on joillekin päiville hyvinkin tärkeitä merkityksiä, joillakin taas päivät soljuvat toisest toiseen ilman sen suurempaa glamouria.

Naistenpäivä hmmm... en muuten ole saanut kukkasia koskaan. TÄYTYYPÄ OTTAA KOTONA PUHEEKSI JA VIITTOA VARMUUDEKSI !!!! Kiitos hyvästä vinkistä.

Mietin vielä, että olisiko kuitenkin joku sopiva päivä jolloin voisit viettää omaa päivääsi? Niin, että sillä olisi jokin positiivinen ja sopiva merkitys. Ajattelisin,että näiden päivien tulo kansan tietoisuuteen avaa silmiä ja jatkossa vammaisten on helpompi ehkä olla. Toivotaan ainakin.

Teemapäivien viettämisestä tuli eilen illalla meillä hieman miettimistä aiheuttava keskustelu. Pian on tulossa Halloween ja alakouluikäiset lapset haluavat tietenkin viettää sitä kummituksin, hämähäkeinjne. On hankittu jo tarroja, joita voi laittaa kortteihin, joita annetaan kavereille jne. Koulusssa on tapahtumaa ja siellä kammokujaa yms. Lapseni luokan vuoro on kerätä rahaa leirikoulua varten jne.
Menetin kaksi omaistani, joita lapset eivät ole tavanneet, kesällä. Minulle todellakin tuo päivä merkitsee nyt, hieman uutena asiana myös muuta kuin vain ilottelua ja "kammottelua". Yksi lapsistani kysyi, että " äiti saammehan me viettää tuota päivää samalla tavalla kuin ollaan ennenkin tehty, vaikkasinä nyt muistelet "niitä kuolleita". Vastasin ihan spontaanisti" tottakai". Jäin kyllä mietteliääksi ja sanoin sitten, " mutta äiti viettää myös ihan uudellakin tavalla tuota päivää, koska nämä ihmiset olivat minulle hyvin tärkeitä". Lapset jäivät pohtimaanasiaa ja keksivät hyvän kompromissin, eli vietämme kukin omalla tavallamme ja annamme toisen/toisten viettää omalla tavalla ja ei "pilata" toisen tapa. No, toki aikuisena olen aina muistellut läheisiä poisnukkuneita tuona päivänä, koska minut on siihen kasvatettu. Lasteni "muistinaikana" vaan ei ole ollut juurikaan niin läheisiä poisnukkuneita, että asia olisi heille jo valjennut aikaisemmin. Toki olen asiasta puhunut.

Jäin pidemmäksikin aikaa miettimään, että erilaisten juhlapävien tai teemapäivien merkitys voi todellakin olla hyvin erilainen eri ihmisille ja joskus kipeäkin asia, elänhän minä nyt ensimmäistä kertaa Halloweenjuhla näissä merkeissä, pian on joulu jne. Ainakin vuoden sopeutumisprosessi tässä käydään läpi ja tulevina vuosina myöskin, mutta ehkä jkv "laimeammin". Omaa puhevammaisuuden päivää vietin kiittäen, kiittäen siitä, että sain puheeni takaisin ja pienistä vaikeuksistani huolimatta pärjään ongelmani kanssa. Eniten ympäristö huomaa sen ehkä lausumisessani, enää ei /d/-äänne tule kunnolla ja /s/-äänne suhise kummasti jne. suu vaan on "löysä". Sananlöytämisvaikeuden huomaa joku, mutta ei ehkä tiedä mistä aukoni puheessa johtuu. Onneksi enää vain harvoin sekoitan sanoja oisiinsa. Oli hankalaa kun muistin sanan alkava A-kirjaimellaja sanoin vaikkapa aapinen kun tarkoitin aurinkoa!
Kirjoittaminenkin oli hauskaa, sanassa hauska kirjaimet olivat usein uahska. Oli siinä sähköpostia lukevalla varmaan hauska selvittää viestin sisältöä, saati sitten tekstiviestit, mies valitti ettei niistä saa mitään selvää!!! No nyt jo hymyilen näille asioille, mutta ei hymyilyttänyt silloin kun tilanne oli päällä ja ei tiennyt miten tässä käy.
Olen myös oppinut, että kun mennään 2 askelta eteenpäin, niin sitten palataan 1 askel taakse. Viikonloppuna poltin käteni kuumassa höyryssä, kun en tajunnut sen polttavan ja tasapainovaikeus nyrjäytti jalkani, siis vasemman puolen raajat paketissa.... Tänään oli lähellä oikean käden polttaminen ihan samassa tilanteessa, kun ei muista varoa, niin ei muista... Mutta ehkä joskus.... ja lohdukkeeksi kirjoitan vielä kollegani lohduttavat sanat " muistiaukkojen kanssa oppii elämään". Odotan sitä päivää!!

Kommentointi on suljettu