Vaikuttamisen ihanuus?

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonut, että kuulun useisiin hallituksiin, toimikuntiin ynnä muihin. Olemalla järjestöaktiivi uskon antavani omista voimavaroistani muille sekä saavani elämääni paljon.

Entä sitten, miten jaksaa, kun toisinaan saa kuravettä silmilleen? Siis tarkoitan tällä, että saa kielteistä palautetta huolimatta siitä, miten hyvin on pyrkinyt toimimaan. Alkaa pohtia syitä, miksi minulle annetaan tätä – olenko ansainnut sen?

Esimerkiksi joku, joka ei kuulu tiettyyn ryhmään, alkaa kritisoida ryhmän toimintaa. Taustalla voi olla epäluottamus ryhmäläisiä kohtaan. Mutta saattaa myös olla, että kyseisellä henkilöllä on halu päästä mukaan ryhmään, vaikkakaan hän ei julkista omaa kiinnostustaan. Lisäksi syynä on muun muassa hänen välinpitämättömyys ryhmää ja sen toimintaa kohtaan, koska hän ei välttämättä arvosta kyseistä tilannetta.

Mutta olipa syynä mikä tahansa, ainakin minua henkilökohtaisesti kritisointi kenties ilman suurempia aiheita koskettaa. Tietenkin jos aihe on oleellinen, silloin hyväksyn sekä vastaanotan kritiikin – ja kannan vastuuni. Mutta jos minulle annetaan kritiikin kuulua vain siksi, koska kuulun tiettyyn ryhmään tai olen kenties ryhmän vetäjä, se satuttaa minua. Silloin alan miettiä, onko parempi lähteä pois ryhmästä: olisi ainakin yksi murhe vähemmän.

Olen tässä tuonut esille järjestöaktiivisena olemisen huonoja puolia. Kun olen toisinaan joutunut kokemaan niitäkin, ainakin sen kokemukseni avulla ei pääse yllättämään, että oma aktiivisuuteni ja sen tuoma kunnia nousisi päähän. Siis minulla pysyy tiukasti jalat maassa ja ajattelen terveellä maalaisjärjelläni, koska saan kokea välillä kuraveden loiskuvan. Samalla voin nauttia vaikuttamisen ihanuuden molemmista puolista!

Santra

Kommentit

Ryhmänvetäjät, puheenjohtajat istuvat aika tuulisella paikalla. Niin kuin Satu mainitsit, kuravettäkin lentelee silloin tällöin silmille!
Itse toimin aikoinani eri yhdistyksissä ja olin ns. järjestöaktiivi, joten kokemusta on.

Näin muistellessani aikaa taaksepäin, voin vain surullisena todeta. että aina löytyy joku, joka vie intoa, energiaa ja iloakin...
Aikojen myötä, elellessäni nykyisin hiljaiseloa, yhdistysten tiimoilta, olen tullut siihen tulokseen, että sellaisella ihmisellä, joka löytää aina negatiivista, eikä tervettä kritiikkiä, on omat henkilökohtaiset asiat huonolla tolalla.

Onneksi on toisenlaisiakin yhistysimmeisiä, jotka jo läsnäolollaan saavat auringon paistamaan ja valavat intoa toimia :)

Voimaa ja jonkinlaista erityisvahvuutta tarvitaan, että jaksaa tuulista, kuravesineen jatkaa ja löytää sitä intoa yhdistysaktivistina!
Toivon Sinulle Satu oikein paljon, iloa, valoa ja paljon positiivisia yhdistyksen jäseniä, joista valaa voimaa, että taas jaksaa jatkaa. Ja sinähän jaksat, sen tiedän!

Valitettavan usein on niin, että aktiivisia toimijoita arvostellaan, koska he näkyvät ja kuuluvat. Ja koska he näkyvät ja kuuluvat, niin heiltä myös kysytään mielipiteitä - ja pyydetään näkymään ja kuulumaan.

Harvat asiat meillä ovat niin valmiita, etteikö niitä pohtimaan ja rakentamaan tarvittaisi lisää henkilöitä, jotka tuovat keskusteluun erilaisia näkökulmia. Siis nimenomaan keskustelemaan ja rakentamaan yhdessä ja kantamaan vastuuta, pelkäämättä enemmän tai vähemmän aktiivisen osallistujan asemaa.

Se on surullista, että nämä loanheittäjät usein pilaavat omat mahdollisuutensa tulla todella kuulluiksi ja jäävät sinne ”ulkopuolelle”.

Kommentointi on suljettu