Ainako vaikeavammaisen henkilön on pakko käyttäytyä siten, miten hänen oletetaan toimivan? Ei, jos minulta kysytään, eli ei aina kilttinä, kaiken vastaanottavana, iloisena ym. Edellä mainitut seikat ovat osittain yliampuvia – ihan tarkoituksella.

Ikäväkseni olen huomannut, että osa meistä ovat lähes päinvastaisia kuin äsken mainitsemia: Heidän ajatuksissaan on he itse ja heidän toimintansa ensimmäisinä. He eivät välttämättä ota huomioon muita.

Tässä välissä on pakko todeta, että koko väestöön voinen yleistää aikaisemmin esitetyt väitteeni. Sillä ihmisiä on niin monenlaisia. Sehän on vain rikkaus, jonka takia yhteinen elämämme ei ole tasapaksua.

On kuitenkin hyvä muistaa, että oikeuksiemme ohella meillä on velvollisuuksia, myös vaikeavammaisilla kansalaisilla. Emme voi koko ajan vaatia jotain, jos emme ole valmiina tekemään tai antamaan vastapalveluksena jotain.

Jos ajattelen henkilökohtaisesti itseäni, kiltti, iloinen ja kaiken vastaanottavainen ei istu minuun yhtään. Toisaalta mielestäni en ole myöskään itsekeskeinen. Ehkäpä minussa on noita kaikkia aineksia ripaus. Ja tietysti suvultani perittyä jääräpäisyyttä!

Oikeuksien ja velvollisuuksien kohdalla vaaka painottuu velvollisuuksien puoleen: Vaikka tiedostan ja vaadin omat oikeuteni, velvollisuudet kutsuvat enemmän. Ja huolellisena tekijänä pyrin hoitamaan velvollisuuteni mahdollisimman hyvin -  tekemäni mokat ja virheet harmittavat eniten minua itseäni.

Jos ei ole kesäisenä päivänä muuta tekemistä, itse kukin voisi pohtia vaikkapa omassa hiljaisuudessaan näitä juttuja!

Kesää!

 Santra