"Vaikeasti vammainen" on epämääräinen käsite. Onko ylintä vammaistukea saava autistinen ja kehitysvammainen ihminen vaikeasti vammainen, jos hän kykenee kävelemään, syömään ja peseytymään itsenäisesti ja osaa puhua ja kirjoittaa mutta tarvitsee kuitenkin apua kommunikoinnissa, asioinnissa ja opiskelussa? Joidenkin kriteerien mukaan hän on, toisten ei.
Kun puhutaan kaikkien osallisuudesta, unohdetaan lähes systemaattisesti koulutus. On melko naiivia ja mielestäni syrjivää antaa kuva, että ihmiset, joille ei käytännössä anneta mahdollisuutta oppia koulussa samoja asioita kuin muut ja opiskella perusopetuksen jälkeen, voisivat osallistua ja kommunikoida tasaveroisesti.
Opetuksen sisältö ja opetusvälineet ovat eri asioita. Tietoa voi omaksua muutenkin kuin lukemalla itse satasivuisen kirjan ja kirjoittamalla siitä viiden sivun esseen.
Mahdollisuuksien puutetta ei oikeuta edes se, että kaikki eivät koskaan opi puhumaan, vaikka opetusta annettaisiin kuinka paljon. Se (ennuste), ettei joku kykene omaksumaan yhtä paljon tietoa kuin joku muu, ei oikeita viemään kaikkia mahdollisuuksia saada sivistystä.
Keskustelin kerran lyhyesti erään ihmisen kanssa korvaavan kommunikoinnin haasteista. Totesin jotain sellaista, että jo asiaan liittyvät ongelmat vaatisivat oman opinnäytetyönsä. Keskustelukumppanini totesi, ettei sanomani koske kaikkia korvaavia kommunikointia käyttäviä, "sillä kuuroilla on älliä".
Ihmisten luokittelu kahteen ryhmään eli niihin, joilla on älliä, ja niihin, joilla ei ole älliä, on kovin konkreettista (sekään). "Älli" vaihtelee jopa tilanteen mukaan ja opetus vaikuttaa kaikkien kohdalla "ällin" ja kommunikointimahdollisuuksien määrään.