Meillä on yhteinen kieli. Kuvat: Kaisa Martikainen.
Ihmiset keskustelevat eri tavoin eri keskustelukumppaneiden kanssa ja mukauttavat viestintäänsä tilanteen mukaan.
Pienen lapsen kanssa keskustellessaan aikuiset virittyvät luonnostaan puhumaan lapsen taitojen ja kielellisen kyvyn mukaisesti. Ilmaukset ovat usein lyhyitä ja yksinkertaisia ja aikuisen käyttämät äänensävyt vaihtelevat tilanteen ja tunnelman mukaan. Aikuinen toistaa keskeisiä asioita, nimeää ja laajentaa lapsen ilmauksia. Aikuiset myös vastaavat lapsen aloitteisiin eri tavalla kuin puhuessaan toiselle aikuiselle.
Tällainen tapa suuntautua lapsen aloitteisiin ja puhua hänelle tukee lapsen kielen kehitystä. Lapsi voi kokea, että häntä ymmärretään ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita.
Kehitysvammaisen aikuisen kanssa viestiessä täytyy iän lisäksi huomioida hänen kehitystasonsa ja mielenkiinnon kohteensa. Asiat, joita hänen kanssaan jaetaan voivat hyvinkin liittyä aikuiseen kokemusmaailmaan. Tapa, jolla asioista keskustellaan poikkeaa kuitenkin totutusta viestintätavasta.
Osaavien kumppaneiden onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään vuorovaikutusta vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen näkökulmasta. On tärkeää pohtia, mitkä hänen tarpeensa ovat ja vastaako oma viestintätapa näihin tarpeisiin.
Tilanneherkkyys
Vuorovaikutuksessa suuri osa viesteistä välittyy muiden keinojen kuin puheen avulla. Ihmisen olemuskieli kertoo paljon siitä, millä tavalla hän suhtautuu vuorovaikutuskumppaniinsa ja yhdessä jaettavaan tilanteeseen. Äänensävy, ilmeet ja eleet paljastavat usein viestin todellisen sisällön.
Pienen lapsen vanhemmat muokkaavat usein tiedostamattaan omaa viestintäänsä ja jopa liioittelevat äänensävyjään ja ilmeitään keskustellessaan lapsensa kanssa. Äänensävyillä leikitellään, innostetaan, rauhoitetaan ja myötäeletään tilanteen ja lapsen mielialan mukaan. Myös kosketuksella ja kehokontaktilla välitetään monia viestejä.
Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen pääasiallinen viestintäkeino on hänen olemuskielensä. Olemuskieli on usein myös se keino, jota hän ymmärtää parhaiten. Tilannevihjeet, tunneilmasto ja kumppanin tapa olla vuorovaikutuksessa kertovat hänelle paljon enemmän kuin pelkät sanat.
Olemuskielensä avulla myös osaavan kumppanin on mahdollista saada yhteys vaikeimmin kehitysvammaiseen ihmiseen. Kiinnostuneen katseen, hymyn, kosketuksen ja lämpimän äänensävyn välityksellä vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi kokea, että hänestä välitetään juuri sellaisena kuin hän on.
Lisää aiheesta vaikeimmin kehitysvammainen vuorovaikutuskumppani ja olemuskieli
Yksinkertainen ja selkeä kieli
Jotta vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi oppia ymmärtämään ympärillään puhuttua kieltä, lähi-ihmisten on yleensä tarpeen muokata myös omaa puheilmaisuaan. Ymmärtämistä tukee se, että puhuja vaihtelee äänensävyjään viestin asia- ja tunnesisällön mukaan, käyttää selkeää ja konkreettista kieltä sekä melko lyhyitä ilmauksia.
Esimerkiksi toimintaohjeet kannattaa pilkkoa pienempiin kokonaisuuksiin ja puhua yksi asia kerrallaan. Mikäli vaikuttaa siltä, että toinen ei ole ymmärtänyt viestiä, voi ilmauksen keskeisen asian toistaa tai yrittää esittää asian helpommin ymmärrettävässä muodossa.
Koska vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää ja toimii nykyhetkessä, tulee viestinnänkin liittyä käsillä olevaan tilanteeseen tai toimintaan. Kuultu viesti voi myös kadota muistista nopeasti, joten sitä voi olla syytä tukea ja havainnollistaa esimerkiksi visuaalisin keinoin.
Osaavien kumppaneiden kannattaakin pitäytyä hyvin konkreettisissa käsitteissä ja asioissa, joita on mahdollista selventää esimerkiksi näyttämällä, osoittamalla, piirtämällä tai esimerkiksi tutun esineen tai kuvan avulla.
Kehitysvammaisen kumppanin ilmaisukeinon käyttäminen
Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen tarvitsee yleensä ymmärtämisensä tueksi puhetta tukevia tai korvaavia vihjeitä. Useimmiten hän ymmärtää tuttuihin tilanteisiin liittyviä vihjeitä ilman puhetta, mutta puheen ymmärtäminen ilman muita vihjeitä ei onnistu.
Konkreettiset, tilanteeseen liittyvät vihjeet, kuten tunnusteltavat esineet, erilaisia aistimuksia tarjoavat välineet (maku, tuoksu, ääni, valo), kuvat tai viittomat voivat auttaa asian ymmärtämisessä ja tilanteen hahmottamisessa. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tapa ja kyky hahmottaa ympäröivää maailmaansa voi olla hyvin erilainen kuin hänen vuorovaikutuskumppaneillaan.
Olennaista on, että vuorovaikutuksessa ja ymmärtämisen tukemisessa käytetään hyväksi juuri sitä aistialuetta, joka vuorovaikutuksen toisella osapuolella toimii parhaiten.
Lisää aiheesta aistit vuorovaikutuksessa
Jos ihminen ilmaisee itseään olemuskielensä tai puhetta tukevan tai korvaavan keinon avulla, on tärkeää, että myös muut ympäristön ihmiset käyttävät samaa keinoa. Kun lähi-ihmiset käyttävät kumppaninsa ilmaisukeinoa erilaisissa viestintätilanteissa, he tarjoavat mallin siitä, miten ilmaisukeinoa käytetään.
Puhetta korvaavan kommunikoinnin malli on puhevammaiselle ihmiselle yhtä tärkeä kuin vanhempien käyttämä puhekieli puhumaan opettelevalle lapselle. Kun esimerkiksi esineitä, viittomia tai kuvia käytetään viestintätilanteissa usein, vaikeimmin vammaisen ihmisen on itsekin helpompi oppia käyttämään niitä.
Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen yhteisössä voi olla useita samaa puhetta korvaavaa keinoa käyttäviä ihmisiä. Lähi-ihmiset voivat omalla mallillaan vahvistaa yhteisen viestintäkulttuurin syntymistä ja mahdollistaa sen, että yhteisön jäsenet voivat viestiä myös toistensa kanssa. Kommunikointikeinosta tulee yhteisesti jaettu ja sosiaalisesti hyväksytty tapa ilmaista itseään.
Ilmaisun mukauttamisen merkkejä vuorovaikutuksessa
- rauhallisuus
- selkeä ja yksinkertainen kieli
- lyhyet lauseet, yksi asia kerrallaan
- ilmauksen toistaminen tarvittaessa
- kumppanin ilmaisukeinojen käyttö
- äänensävyn vaihtelu viestin asia- ja tunnesisällön mukaan
- käsitteiden konkretisoiminen
- keskustelun aiheiden liittyminen "tässä ja nyt" -tilanteeseen
- asian näyttäminen
- esittäminen, osoittelu, eleet, kosketeltavat esineet, erilaisten aistimusten tarjoaminen, viittominen, kuvien käyttö.