Yleensä ihmislapsi oppii kommunikoijaksi pikkuvauvasta lähtien, vähän kerrallaan. Kommunikointia harjoitellaan vuorovaikutuksessa äidin ja muiden läheisten kanssa.
Vauva ilmaisee itseään monin eri tavoin, kuten eleillä ja ääntelemällä. Samaan aikaan hän myös opettelee olemaan toisen seurassa, vuorottelemaan ja ottamaan katsekontaktia.
Vauva on alusta alkaen kiinnostunut, hakee kontaktia ja nauttii toisen ihmisen läheisyydestä ja yhdessäolosta. Nämä taidot ovat välttämättömiä ennen puhumaan oppimista. Ne myös muodostavat myöhemmän kommunikoinnin perustan. Vaihe menee yleensä eteenpäin ilman, että sitä sen kummemmin mietitään.
Kommunikoinnin perustasta kerrotaan tarkemmin voimauttavan vuorovaikutuksen yhteydessä.
Joillakin vaikeasti kehitysvammaisilla tai autismin kirjon henkilöillä on puutteellinen kyky havaita ympäristöä ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Tällöin vuorovaikutuskumppaneiden tulee tunnistaa, mitkä ovat ne väylät ja tavat, joilla kontakti ja vuorovaikutus voivat syntyä.
Vuorovaikutusta voi haitata myös myöhemmällä iällä kohdannut sairastuminen. Vuorovaikutuskumppanin tulee löytää sopivat väylät kontaktiin ja vuorovaikutukseen, kun kommunikointi ei tapahdu enää kielellisesti vaan sanattoman viestinnän keinoin kuten esimerkiksi pitkälle edenneessä muistisairaudessa.
Lisää aiheesta muistisairaus vaikuttaa vuorovaikutukseen
Sanattoman viestinnän keinoista käytetään termiä olemuskieli. Siinä kommunikointi tapahtuu esimerkiksi kehonkielellä, ääntelyllä, ilmeillä, eleillä, toiminnalla ja niitä yhdistelemällä. Olemuskielinen vuorovaikutus vaatii kommunikointikumppanilta herkkyyttä tulkita viestejä.
Lisätiotoa eleilmaisusta ja olemuskielestä
Vuorovaikutus on myös iloa
Halu olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa on perustavanlaatuinen tarve. Suurin osa käyttämästämme kielestä ei ole tavoitteellista, vaan vuorovaikutusta pelkästään siksi, että saisimme olla yhdessä. Esimerkiksi työpaikoilla rupatellaan kahvihuoneessa, ilman sen kummempaa viestinnällistä tavoitetta.
Tämä jutustelu voi kuitenkin vaikeasti kehitysvammaiselta henkilöltä jäädä kokonaan kokematta, jos hänen kanssaan yritetään olla vuorovaikutuksessa liian monimutkaisilla tavoilla tai keinoilla.
Vaikeasti vammaisen lapsen kanssa kommunikoinnin perustan vahvistamisen parissa pitäisi malttaa pysyä tarpeeksi kauan. Jos kuntoutuksessa käytetään lapsen näkökulmasta liian monimutkaisia välineitä tai kommunikointitapoja, on riski, että vuorovaikutusvalmiudet jäävät hatariksi.
Myös vaikeasti kehitysvammaisen tai autismin kirjon henkilön kanssa voi jutustella eli olla vuorovaikutuksessa tavalla, jonka päätavoitteena ei olekaan vaihtaa tietoja, vaan olla yhdessä. Tällainen jutustelu tapahtuu niillä vuorovaikutustavoilla, joita kyseisellä henkilöllä jo on käytössä, esimerkiksi eleillä, kosketuksella ja ääntelyllä. Tärkeintä on yhdessäolon ilo.
Tätä tekniikkaa sovelletaan voimauttavan vuorovaikutuksen toimintamallissa. Voimauttavassa vuorovaikutuksessa palataan varhaisen vuorovaikutuksen tapoihin ja käytetään niitä, kun kommunikoidaan vaikeasti kehitysvammaisten tai autismin kirjon henkilöiden kanssa.
Yksi voimauttavan vuorovaikutuksen menetelmän kehittäjistä, Dave Hewett, on todennut, että vaikeavammaisten ihmisten kommunikoinnin tukemisessa on tärkeää keskittyä muuhunkin kuin esimerkiksi pyytämisen harjoitteluun.