Ihmisten elämä ja kokemus omasta elämästä syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön ja erityisesti toisten ihmisten kanssa. Myös muu elollinen luonto toimii jatkuvassa keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Suuri osa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on kuitenkin tiedostamatonta. Voimme esimerkiksi kävellä väkijoukossa omiin ajatuksiimme vaipuneina, kiinnittämättä erityistä huomiota toisten ihmisten liikkeisiin, emmekä silti juurikaan törmäile heihin. Osaamme tiedostamattamme tulkita toisten ihmisten olemusta ja ilmaista omalla olemuksellamme vastaavasti heille. Vuorovaikutus toimii juuri siten kuin tuossa tilanteessa on tarpeen.
Vuorovaikutustaitojen kehittyminen
Vanhemmalla on vahva tarve tulkita kaikkea vauvan toimintaa ikään kuin se olisi tarkoituksellista viestintää.
Ihmisen vuorovaikutustaitojen kehittyminen alkaa heti syntymästä. Vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksella on osittain samanlainen, vaistonvarainen perusta kuin eläimillä.
Vauva hakee turvaa ja ravintoa pysyäkseen hengissä, ja vanhemmat vastaavat täyttämällä tämän hoivan tarpeen.
Kun vauva itkee nälkäänsä, hänelle annetaan ruokaa. Kun vauva itkee väsymystään, häntä rauhoitellaan uneen. Kun hän itkee kipuaan, kivun aiheuttaja pyritään poistamaan.
Ihmislapsen ja hänen vanhempiensa varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvä kiintymyssuhde on lapsen kognitiivisen, sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen perusta.
Vanhemman ja vauvan kiintymyssuhde luo turvallisen ympäristön, jossa vuorovaikutustaidot voivat kehittyä ihanteellisella tavalla.
Vanhemmilla on myötäsyntyinen tarve ja vahva halu tulkita kaikkea vastasyntyneen vauvansa toimintaa ikään kuin se olisi tarkoituksellista viestintää, keskustelua.
Vanhemmat ovat vauvalle aina myös läsnä ja elävät hänen kanssaan samassa rytmissä. He tunnistavat, milloin tämä on vireä ja valmis vuorovaikutukseen, ja näissä tilanteissa he osaavat myötäillä vauvan toiminnan rytmiä kiinnittämättä siihen tietoista huomiota.
Äiti vastaa vauvansa eleisiin ja ääntelyihin keskustelunomaisesti.
Vastasyntyneen vauvan rytmiin virittyessään herkät vanhemmat myötäilevät jopa tämän hengityksen rytmiä ja vastaavat tämän pieniinkin äännähdyksiin ja kasvojen liikkeisiin ikään kuin ne olisivat keskustelun vuoroja.
Vanhemmat eivät kuitenkaan tulkitse vuorovaikutuksena mitä tahansa lapsen toimintaa. He vastaavat todennäköisimmin niihin lapsen toimintoihin, jotka muistuttavat eniten aikuisen vuorovaikutuksessaan käyttämiä keinoja: katsekontaktia, ääntelyä, ilmeitä ja käsien liikkeitä.
Ympäristöä tutkitaan yhdessä
Kehityksen myötä vauva alkaa suuntautua yhä aktiivisemmin ympäristöönsä. Hän hankkii tietoa myös itsenäisesti maailmaansa tutkimalla. Hän kohdistaa katseensa, siirtää katsettaan, tavoittelee ja tarttuu tai menee kiinnostavan asian luo.
Kun aikuinen seuraa lapsen toimintaa, hän pystyy yleensä päättelemään tämän kiinnostuksen kohteen ja menemään siihen mukaan.
Joskus lapsi haluaa tutkia maailmaa itsekseen. Mutta koska hän pystyy aikuisen tuella usein kehittyneempiin toimintoihin kuin yksin, hän yleensä päästää aikuisen mielellään kanssaan tutkimaan ja tulkitsemaan ympäristöä.
Kun aikuinen mukautuu herkästi lapsen kiinnostuksen kohteeseen ja säätelee tarjoamaansa tukea sopivasti, lapsi pystyy kehittyneempään toimintaan kuin ilman tukea. Lapsen sanotaan tällöin toimivan lähikehityksen vyöhykkeellään.
Lapsi opettelee vuorovaikutuksen avulla sellaisia asioita, jotka ovat hänen kehityksessään seuraavana edessä.
Kun hän on tehnyt nämä asiat aikuisen kanssa riittävän monta kertaa, hän alkaa selviytyä niistä itsekseen. Näin lähikehityksen vyöhykkeellä on edessä seuraavat haasteet, myös ne opitaan vuorovaikutuksessa.
Varhaisesta vuorovaikutuksesta viestintään
Kun lasta taitavampi kumppani tulkitsee lapsen toimintaa ja vastaa siihen johdonmukaisesti molemmille tärkeissä ja motivoivissa tilanteissa, lapsi tulee vähitellen yhä tietoisemmaksi omista vaikutusmahdollisuuksistaan ja omasta roolistaan.
Hiukan alle vuoden iässä lapsi oppii jakamaan huomionsa kohteen tietoisesti toisen ihmisen kanssa. Hän alkaa tarkistaa katseellaan, kiinnittääkö toinen huomionsa samaan asiaan kuin hänkin.
Hän alkaa näyttää ja osoittaa asioita, esineitä, tekemisiä toiselle ihmiselle. Tässä vaiheessa voidaan sanoa, että varhainen vuorovaikutus on kehittymässä tietoiseksi viestinnäksi.
Varhaisen viestinnän keskeisin elementti on yhteisesti jaettu huomion kohde.
Puhumaton lapsi ei pysty vielä kommunikoimaan tarkasti mistään sellaisesta, mikä ei ole konkreettisesti läsnä ja yhteisesti havaittavissa. Lapsella on kuitenkin näissä tilanteissa ihanteellinen mahdollisuus oppia tarkan ilmaisun välineitä, sanoja.
Yhteisessä leikkitilanteessa aikuinen tulkitsee sanoiksi molemmille tärkeää, jaettua toimintaa. Hän nimeää esineitä, ihmisiä ja tekemisiä.
Koska lapsen leikissä on tässä vaiheessa luontaisesti paljon toistoa, hän saa runsaasti toistuvaa mallia tilanteeseen liittyvän puheen käytöstä.
Aikuinen houkuttelee lasta käyttämään yhä eriytyneempiä ilmaisukeinoja. Ne voivat olla aluksi eleitä ja ääntelyä, vaikkapa eläinten tai kulkuneuvojen ääniä, vähitellen yhä enemmän myös puhuttuja sanoja.
Ei-kielellinen vuorovaikutus
Vuorovaikutuskumppanin tunteita tulkitaan ja niihin vastataan jo varhaisessa vaiheessa.
Myös tietoiseen viestintään liittyy aina tiedostamattoman vuorovaikutuksen elementtejä. Ne vaikuttavat viestin sisältöön ja välittymiseen usein jopa vahvemmin kuin puhutun viestin kielellinen muoto.
Kun kaksi ihmistä keskustelee keskenään, he ovat samalla kiinteässä ei-kielellisessä vuorovaikutuksessa. He tarkkailevat - enimmäkseen tiedostamattaan - toistensa huomion kohdetta.
He seuraavat toisen ilmeitä, asentoa, eleitä ja muita ei-kielellisen vuorovaikutuksen piirteitä ja muokkaavat omaa ilmaisuaan sen mukaan, miten kumppanin käyttäytyminen heihin vaikuttaa.
Jos kielellinen viesti on ristiriidassa ei-kielellisen vuorovaikutuksen kanssa, ihminen on taipuvainen tulkitsemaan ei-kielellistä vuorovaikutusta aidompana kuin viestin sanallista sisältöä.
Ihminen oppii tulkitsemaan ei-kielellistä vuorovaikutusta aiemmin kuin kielellistä. Sen vuoksi myös varhaisten viestintäkeinojen varassa toimivat ihmiset pystyvät usein tulkitsemaan herkästi vuorovaikutuskumppaniensa mielialoja ja tunteen ilmauksia, vaikka eivät ymmärtäisi puhuttua kieltä lainkaan.
Monivammainen ihminen ja vuorovaikutus
Joidenkin vaikeimmin monivammaisten ihmisten vuorovaikutustaidot eivät koskaan kehity tietoisen viestinnän tasolle. Heidän vuorovaikutuksensa voi kuitenkin olla tyydyttävää ja taata heille hyvän elämän laadun, jos lähi-ihmiset pitävät sitä yhtä tärkeänä ja tukevat sitä samalla tavalla kuin tyypillisesti kehittyvän pienen lapsen vanhemmat luonnostaan toimivat vauvansa kanssa.
Vammaisella ihmisellä on erilaisia toimivia tapoja olla vuorovaikutuksessa, ja valikoima voi olla hyvin yksilöllinen. Tavat ovat kuitenkin aina niitä, joita kaikki ihmiset käyttävät vaistomaisesti omassa vuorovaikutuksessaan.
Jokainen ihminen voikin halutessaan oppia käyttämään niitä tietoisesti vaikeavammaisten ihmisten ilmaisun tulkinnassa ja ilmaistessaan heille asioita.