Viestisi ovat minulle tärkeitä ja vastaan niihin. Kuvat: Kaisa Martikainen.
Kaikessa vuorovaikutuksessa on tärkeää, että tehtyyn aloitteeseen vastataan. Kysymykseen odotetaan vastausta ja kehotukseen tai pyyntöön sitä, että toinen tekee pyytämämme asian.
Jos vastausta ei syystä tai toisesta kuulu, oletamme, että toinen ei ole huomannut viestiämme. Hän ei ehkä ole ymmärtänyt ilmaustamme tai sitten hän ei ole halukas toimimaan vuorovaikutuksessa kanssamme.
Tulkinnasta riippuen voimme joko toistaa aiemman ilmauksemme, muokata sitä edelleen tai vetäytyä pois tilanteesta.
Vaikeimmin kehitysvammainen, hyvin varhaisten viestintätaitojen varassa toimiva ihminen ilmaisee monet viestinsä tiedostamattaan eikä hän välttämättä kohdista niitä kenellekään.
Kuitenkin jos tällaisetkin viestit huomataan ja niihin vastataan, hänelle voi muodostua käsitys siitä, että häntä ja hänen ilmauksiaan arvostetaan ja pidetään tärkeinä.
Olennaista on, että kumppani pitää kaikkia ilmauksia merkityksellisinä ja vastaa niihin. Myönteiset kokemukset keskinäisestä ymmärtämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa vievät kommunikoinnin kehitystä eteenpäin.
Kun tiettyyn toimintaan vastataan toistuvasti ja johdonmukaisesti samalla tavalla, voi alun perin tiedostamattomista toiminnoista tulla myöhemmin tietoisia viestejä ja aloitteita.
Aloitteen huomaaminen
Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen vuorovaikutusaloitteet voivat olla hyvin kokonaisvaltaisia ja laadultaan niin erilaisia, että niitä on vaikea huomata ja tulkita aloitteiksi.
Osaavan kumppanin on tärkeä havainnoida tarkkaavaisesti vammaisen vuorovaikutuskumppaninsa koko olemusta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Pienikin liike voi olla vuorovaikutusaloite, mikäli se tulkitaan sellaiseksi.
Esimerkiksi hyvä olo voi näkyä kehon rentoutena tai iloisena ja valppaana ilmeenä. Jäykkä asento ja pelokas tai vihainen ilme ja ääntely voivat kertoa pahasta olosta. Haluamista puolestaan voi ilmaista katsomalla esinettä, menemällä sen luo ja ääntelemällä vaativasti.
Ihmisen kasvot ja kasvojen ilmeet kertovat paljon hänen sisäisestä tunnetilastaan ja ovat osa sanatonta viestintää.
Jo hyvin pienet lapset osaavat luotettavasti tulkita kasvojen ilmeistä, onko kumppani vihainen, iloinen tai surullinen. Kasvojen ilmeiden lisäksi vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi ilmaista asioitaan myös sellaisten kehonosien avulla, joita me emme tavallisesti osaa tarkkailla. Varpaiden heilautuskin voi olla tärkeä viesti, jos se esimerkiksi toistuu yhä uudestaan samassa tilanteessa.
Välitön vastaus aloitteeseen
Varhaisten taitojen varassa toimiva, vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää nykyhetkessä ja ymmärtää asioita hyvin konkreettisesti. Hänen on kuitenkin mahdollista oppia ymmärtämään kahden asian välinen yhteys, mikäli ne esiintyvät ajallisesti lähellä toisiaan. Jotta hänen olisi mahdollista ymmärtää oman viestintänsä ja sitä seuraavan vastauksen tai toiminnan välinen yhteys, hänen aloitteisiinsa on vastattava välittömästi.
Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on vaikea muodostaa käsitystä omien tekojensa ja niiden seurausten välisistä yhteyksistä, mikäli hän saa toistuvasti kokea, ettei hänen viesteihinsä reagoida tai niihin vastataan vasta pitkän ajan kuluttua. Seurauksena voi olla, että hän toistaa yhä uudelleen viestiään, lakkaa kokonaan yrittämästä tai suuttuu ja purkaa mielipahansa jollain ei-toivotulla tavalla.
Arjen keskellä ei ole aina mahdollista vastata kaikkiin aloitteisiin tai täyttää kaikkia toiveita. Pyydettyä asiaa ei ehkä juuri sillä hetkellä ole mahdollista toteuttaa tai pyydetty esine on terveydelle vaaraksi.
Näissä tilanteissa on kuitenkin tärkeää, että kumppani osoittaa ja vahvistaa jollakin tavalla, että hän on huomannut toisen tekemän aloitteen, vaikkei voikaan vastata siihen toivotulla tavalla. Vahvistamisen avulla vammainen ihminen voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Nämä kokemukset lisäävät hänen haluaan ilmaista itseään uudelleen.
Ilmauksen tulkitseminen
Kaikessa ihmisten välisessä viestinnässä tavoitteena on saavuttaa yhteinen merkitys jaettavalle asialle. Tutun ihmisen viestintää on helpompi ymmärtää kuin sellaisen ihmisen, jonka tapaa ensimmäistä kertaa. Yhteiset kokemukset auttavat kumppanuksia ymmärtämään, mitä toinen haluaa juuri sillä hetkellä kertoa.
Koska vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten ilmaisukeinot ovat usein rajalliset, heidän viestintänsä onnistuminen on kumppaneiden aktiivisen tulkinnan varassa. Osaavilta vuorovaikutuskumppaneilta tämä edellyttää herkkyyttä ja kykyä tarkastella tilannetta toisen näkökulmasta.
Tärkeää on, mikä vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä kiinnostaa ja mitä hän haluaa juuri tässä tilanteessa viestittää.
Kun kumppani havaitsee, että tilanne herättää toisessa osapuolessa tietyn reaktion, hän voi vastata tarjoamalla oman tulkintansa ilmauksesta. Sama ilmaus voi merkitä montaa eri asiaa tilanteesta riippuen, joten vastauskin on erilainen eri tilanteissa. Tulkintaehdotuksen jälkeen on tarkkailtava, menikö tulkinta oikeaan. Molemminpuolisen ymmärryksen vallitessa voidaan toimia tulkinnan mukaan.
Esimerkiksi ruokailutilanteessa kumppani voi ilmeestä päätellä, pitääkö hänen syöttämänsä henkilö tietystä ruoasta vai ei. Jos porkkanaraaste aiheuttaa aina yhtä leveän irvistyksen, voi kumppani vastata irvistämällä ja sanomalla "Yök, taas tätä porkkanaa! Sinä et taida pitää porkkanasta." Tällöin porkkanaraasteen sijaan tarjotaan muuta ruokaa.
Pukemistilanteessa sama irvistys ei enää tarkoitakaan "en pidä porkkanasta" vaan "kamala pusero, en halua sitä päälleni". Tällöin tarjotaan toista puseroa ja katsotaan, millaisen reaktion se herättää.
Vastaamistapoja
Vuorovaikutuskumppanin ymmärtämisen tasosta ja vuorovaikutustilanteesta riippuu, millä tavalla hänen tekemäänsä aloitteeseen vastataan. Aloitteeseen voidaan vastata
- toimimalla aloitteen mukaisesti: esimerkiksi puetaan päälle pusero, jonka hän on itse valinnut
- jäljittelemällä hänen toimintaansa: esimerkiksi vastataan ääntelyyn samanlaisella ääntelyllä
- sanomalla ääneen, mitä arvelee toisen tarkoittavan: esimerkiksi yritykseen avata ikkuna vastataan "Haluatko, että avaan ikkunan?"
- sanomalla tulkinnan ääneen ja käyttämällä puheen rinnalla eleitä, ilmeitä ja muita ymmärtämistä tukevia keinoja: esimerkiksi "Haluatko, että avaan ikkunan?" lisäksi mennään ikkunan luo, tehdään avaamista kuvaava ele ja katsotaan kysyvästi.
Jos varhaisten taitojen varassa toimivalla, vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä on hyvin vähän aloitteita, kannattaa vuoropuhelu käynnistää hänen ilmauksiaan jäljittelemällä. Keinutteluun voi yhtyä samalla rytmillä, taputteluun voi vastata taputusta jäljittelemällä ja ääntelyyn samanlaista ääntä tuottamalla. Hänen toimintansa käynnistää vuorovaikutuksen ja hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa tilanteen jatkumiseen.
Ilmauksen tulkinnan voi sanallisen tulkinnan lisäksi vahvistaa myös kehonkielen, ilmeiden, eleiden ja viittomien avulla. Osaava kumppani voi osoittaa tai näyttää sitä esinettä, josta arvelee toisen olevan kiinnostunut. Hän voi myös tarjota tulkintaansa käyttämällä eleitä tai heijastamalla omalla ilmeellään vuorovaikutusparinsa tunnetilaa.
Tällä tavoin toimimalla kumppani voi varmistaa, ymmärsikö hän viestin oikein. Lisäksi hän tarjoaa vammaiselle kumppanilleen mallin siitä, miten tämä voisi ilmaista asian toisin, esimerkiksi tiettyä elettä käyttäen.
Vastaamisen merkkejä vuorovaikutuksessa
- aloitteiden huomaaminen
- ilmaisuun reagoiminen
- toiveen toteuttaminen
- ilmauksen jäljitteleminen
- ilmauksen tulkitseminen sanallisesti tai eleiden avulla