Muistisairaus muuttaa ihmisen kykyä ilmaista itseään ja ymmärtää ympäristönsä viestintää. Muutos tapahtuu kuitenkin vähitellen. Se antaa sairastuneelle ja hänen läheisilleen aikaa sopeutua ja vahvistaa myös sanattomia viestintäkeinoja vuorovaikutuksessa.
Sisältötyyppi:
Tietoa ·Osoite:
/tietoa/vuorovaikutuksen-tukeminen/
Yhteys toiseen ihmiseen on ihmisen perustarpeita ja myös vuorovaikutuksen perusta. Sosiaalista vuorovaikutusta voi tukea, kun tunnistaa ne väylät ja tavat, joilla yhteys voi syntyä.
Sisältötyyppi:
Tietoa ·Osoite:
/tietoa/kommunikointikeinot/olemuskieli/
Ihmiset viestivät olemuksellaan koko ajan. Vaikeasti puhe- ja kehitysvammaiselle ihmiselle olemuskieli on usein ainut keino ilmaista itseään ja olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Olemuskielen merkitys vuorovaikutuksessa korostuu myös silloin, kun puhekyky ja kielelliset taidot ovat heikentyneet esimerkiksi vaikean aivovamman tai pitkälle edenneen muistisairauden takia.
… jen eli tukisanojen kirjoittaminen paperille. Tukisanojen kirjoittaminen paperille auttaa esimerkiksi silloin, kun keskustelukumppanilla on muistisairaus tai afasia. Tukisanat kiinnittävät huomion viestin kannalta tärkeisiin asioihin ja helpottavat myös keskustelun seuraamista ja …
… ikenikäisille oppimisessa, ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa tukea tarvitseville ihmisille. Esimerkiksi ihmisille, joilla on kehitysvamma, muistisairaus tai autismin kirjon häiriö. HYP sopii myös yhteisöihin, joissa halutaan lisätä mukavaa yhdessäoloa vaikka puheen ja kommu …