Lisää ”Hyppää sisältöön” -linkki

Näppäimistökäyttäjiä varten jokaisen sivun alkuun kannattaa lisätä niin sanottu ”Hyppää sisältöön” -linkki, joka vie käyttäjän suoraan sivun pääsisältöön.

Verkkosivut sisältävät paljon erilaista asiaa ennen pääsisältöä. Sivulla on usein navigaatiolinkkejä, hakutoiminnon eri elementtejä, kuvia ja mainoksia. Pääsisältöön pääseminen saattaa tyypillisesti vaatia näppäimistökäyttäjältä kymmeniä näppäinpainalluksia.

Kaiken pääsisällön kannalta turhan tiedon voi ohittaa helposti, jos aivan sivun alkuun on lisätty ”Hyppää sisältöön” -linkki.

Näppäimistökäyttäjillä on usein muitakin tapoja ohittaa epäolennaiset asiat. Esimerkiksi ruudunlukuohjelmien käyttäjät hyödyntävät usein sivun otsikkotasoja.

Jos sivulla on siis käytetty otsikkotyylejä oikeaoppisesti, ruudunlukuohjelmalla voidaan hypätä suoraan otsikosta toiseen ja pääsisältö löytyy helposti.

Kaikki käyttäjät eivät kuitenkaan tiedä tästä ominaisuudesta tai eivät osaa hyödyntää sitä. Siksi on tärkeää tarjota useita tapoja päästä käsiksi sivun pääsisältöön.

”Hyppää sisältöön” -linkki voidaan piilottaa näkyvistä sivulla. Linkin tulee kuitenkin olla näkyvissä silloin, kun näppäimistökohdistin on sen kohdalla. Muuten normaalisti näkevät näppäimistökäyttäjät tai kytkinohjainta käyttävät henkilöt eivät tiedä, että sivulla on ”Hyppää sisältöön” -linkki.

Koodiesimerkki:

<body>

<a href=”#paasisalto”>Hyppää sisältöön</a>

//Tässä on tyypillisesti sivuston logo, navigaatiolinkkejä, hakutoiminto yms.

<main id=”paasisalto”>

<h1>Pääsisällön ensimmäinen otsikko tähän</h1>

<p>Tähän tulee ensimmäinen kappale</p>

Julkaistu: