Pikaopas sisällöntuottajille

Jäsennä sisältö ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi sivulle

Kirjoita lyhyitä lauseita. Palastele lauseita tarvittaessa.

Huomioi, että kielikuvat, sanonnat tai ammattikielen käyttö voivat aiheuttaa vaikeuksia lukijalle.

Lisää kuville tekstivastineet

Kaikille kuville on annettava riittävän kuvaava tekstivastine (alt-teksti), josta käy ilmi kuvan sisältö. Jos kuva on linkki, on tärkeää kuvata myös kuvan tarkoitusta eli sitä, minne linkki vie.

Tee mediasisällöistä saavutettavia

Videoista, äänitiedostoista ja muista mediasisällöistä on tehtävä sellaisia, että niissä oleva sisältö aukeaa myös aistivammaisille henkilöille. Käytännöistä tämä tarkoittaa esimerkiksi videoiden tekstittämistä ja kuvailutulkkausta.

Vältä sairauskohtauksia aiheuttavia sisältöjä

Esimerkiksi yli kolme kertaa sekunnissa vilkkuvat kohteet saattavat laukaista joillakin käyttäjillä epileptisiä kohtauksia.

Käytä useita eri keinoja välittämään merkitystä

Värin lisäksi on hyvä käyttää muitakin visuaalisia keinoja, kuten alleviivausta.

Käytä riittävän suurta tekstiä ja selkeää kirjasintyyppiä

Sopiva tekstin koko saattaa riippua käytettävästä kirjasintyypistä. Tavallisesti tekstin koon tulisi olla kuitenkin vähintään 10pt.

Päätteettömät (sans-serif-tyyliset) fontit ovat monelle helpompia lukea.

Tee otsikkorakenteesta selkeä ja johdonmukainen

Varmista, että kaikella sivun merkityksellisellä sisällöllä on ymmärrettävästi nimetyt otsikot.

Muista riittävä tummuuskontrasti

Sivun tekstisisällöillä ja toiminnallisilla elementeillä on oltava riittävä tummuuskontrasti taustaan nähden.

Älä käytä kuvia välittämään tekstuaalista informaatiota

Kirjoita tekstit HTML-lähdekoodiin ja muotoile niitä tarvittaessa CSS-tyylimäärittelyiden avulla.

Muista sopiva rivin pituus

Älä tee riveistä liian lyhyitä tai liian pitkiä. Tavallisesti 50–120 merkkiä on sopiva rivin pituus.

Nimeä linkit kuvaavasti

Linkin nimestä tulee käydä ilmi, mihin se vie käyttäjän tai mitä siitä tapahtuu. Vältä ”Paina tästä”- ja ”Lue lisää” -tyylisiä linkkien nimiä.

Käytä TIKKUKIRJAIMIA harkiten

SUURILLA KIRJAIMILLA kirjoitettu teksti on hitaampaa lukea. Suuret kirjaimet saattavat hankaloittaa lukihäiriöisten lukemista entisestään, ja ne voivat olla hankalia myös ruudunlukuohjelmia käyttäville.

Julkaistu: